lauantai 19. joulukuuta 2009

Lunta tupaan!



Täällä satoi lunta. Eilen, ihan oikeaa lunta ja sitä on edelleenkin maassa. Ja maa pyörii edelleenkin eli ei ole ihmeiden aika ohi. Täällähän siis usein, jos sataa ollenkaan lunta ja herranjestas jos maassa on vielä kaikenlisäksi jäätä, junat lakkaa kulkemasta, koulut suljetaan, töihin ei "päästä" ja autolla ei voi ajaa. Viimeinen nyt on sinällään ihan fiksua kun muita kuin kesärenkaita ei taida saarilta löytyä. Viimevuonna lumisateen sattuessa esimerkiksi kaikki yliopistoluennot peruutettiin ja uutisissa manattiin maailmanloppua. Melkein ainakin.

No manailtiin sitä tänäkin vuonna. Toissapäivänä iltamyöhään kun kuulin tulevasta lumisateesta hätyyttelin kihlattua ruokakaupoille - matkoilta palanneena jääkaapista ei löytynyt paljoa muuta kuin valo ja manailin jo kauhukuvia koko viikonlopun pelkillä pakastevihanneksilla kärventelemisestä. No, ei menty, liian myöhä kuulemma eikä jaksanut, ja piti jättää seuraavaan päivään. Odotin jo että pääsisin aamulla viisastelemaan Saarten muinaisaikaisista junista, yleisestä avuttomuudesta ja lumen aiheuttamasta massahysteriasta, mutta lo and behold, tuomiopäivänä kaupat olivatkin auki ja elämä jatkui.

Suomalaisena tämä myllytys on aika hassua. Lumentulo saa junaliikenteen täysin tukkoon, ja samanlaisia ongelmia aiheuttavat myös syksyllä putoilevat lehdet... Ihmettelen edelleenkin syvästi sitä että maa on toisaalta yksi maailman vauraimmista ja kehittyneimmistä, ja toisaalta kuin kehitysmaa (liikenteen lisäksi asumisolosuhteet ovat alkeellisella tasolla). Mutta nyt muutaman vuoden täällä asuneena sitä alkaa itsekin olla melko fiiliksissä siitä että maassa on lunta. Ja kuulemma sunnuntaina pitäisi tulla lisää samaa kamaa. Peukut pystyssä että tänä vuonna tulisi ensimmäinen white Christmas Lontooseen yli kymmeneen vuoteen!




2 kommenttia:

  1. Haha, britit on kyllä joskus kummia :D Muistan erään kerran, kun 80-luvulla Chesterissä asuessamme satoi lunta. Silloin saimme juuri ja juuri lumiukon tehtyä, mut siihen menikin koko paritalon puolikkaan takapihan lumet. Oli hassu näky kun yhden pikkuruisen lumiukon ympärillä oli vihreää ruohoa :D

    VastaaPoista
  2. Nää on kyllä hassuja, ja aina niin ihanan innoissaan ihan pikkulumistakin. Pitäis varmaan itsekin käydä vääntämässä meidän takapihalle ukkeli :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails