lauantai 29. toukokuuta 2010

Töllöstä seurailtua...

Olen pitkään ollut sitä mieltä että Britanniasta tulevat kaikista parhaimmat komediasarjat. Kuivaakin kuivempi brittihuumori tuntuu sopivan luonnikkaasti suomalaisen suorapuheiseen mentaliteettiin ja samaa taitaapi myös puoltaa brittiohjelmien melko hyvä suosio Suomen televisiossa. Tässä muutamia omia suosikkejani, joihin oikeasti kannattaa tutustua jos ei vielä ole ehtinyt.



Peep Show kertoo kahdesta kolmikymppisestä vanhasta ystävyksestä, jotka asuvat kimppakämpässä Lontoon eteläpuolella ja seikkailevat sekavissa ihmissuhteissa. Toinen kaveruksista on sosiaalisesti erityisen kömpelö pankkitoimihenkilö ja toinen menevämpi, mutta erityisen nenäkäs freelancer-"muusikko", sekä mukana hilluu melkoisesti muitakin erikoisia persoonallisuuksia. Kerronnassa hyväksikäytetään first person -kuvakulmaa, ja ajatusten kuulemista - näihin erikoisuuksiin totuttua se toimii mainiosti. Olin pitkään pimennossa tästä _loistavasta_ ohjelmasta, ennenkuin kihlattu osti meille boksisetin jota onkin tässä tullut seurailtua melko tiuhaan tahtiin. Nyt tämä on ehdoton lempparini brittiohjelmista. Vilkuilkaapa täältä tarkemmin.



Toinen ehdoton lempiohjelmani on Little Britain - tämä taitaakin olla melko tunnettu myös Suomessa nykyään. Aivan hulvattoman hauska sketsisarja, johon ehdottomasti kannattaa tutustua jos ei vielä sitä ole nähnyt. Moninaisista sketseistä omia suosikkejani ovat Vicky Pollard (se ihastuttava chav-neitokainen), "Computer says no" -asiakaspalvelija (jonka tyyppisiin ole myös elävässä elämässä joutunut valitettavasti tutustumaan) ja Fatfighters-vetäjän ymmärtämättömyys mitään muuta kuin täydellistä brittiaksenttia kohtaan (joka naurattaa eniten varmaan sen takia että näin ulkosuomalaisena olen useamman kerran joutunut samantyyppisiin absurdeihin tilanteisiin kun joku väittää ettei tajua mitä sanon vaikka sanon aivan oikein :). 




Näitähän riittää muuten - kuka muistaa vielä Men Behaving Badly sarjan? Se oli myöskin loistava, varsinkin alkuaikoinaan ja sitä tulikin katseltua usein. Muita vanhoja suosikkejani olivat Absolutely Fabulous ja Kyllä Jeeves hoitaa, joka taisi tulla silloin kun olin vielä koulussa.

Mitäs lemppareita teillä on?

12 kommenttia:

  1. Little Britain on hyvä, boksit ovat löytyneet meiltä jo pitkään, samoin kuin Keeping Up Appearances (Pokka pitää), se on aivan huippu ja jaksaa naurattaa uudelleen ja uudelleen, puhumattakaan The Officesta. Tykkäsin myös sarjasta Extras sekä Absolutely Fabulouskin on ihan hyvä :). Tykkäätkö näistä?

    Meri

    VastaaPoista
  2. Hahahaa, Little Britain on loisto. Samoin Ab Fab ja Men Behaving Badly! Pienenä seurasin Black Adderia, tosin epäilen etten tajunnut siitä huumorista mitään.. Coupling on myös huippu :)

    VastaaPoista
  3. mää rakastan david mitchelliä! UIJUI IHANA MIES XD XD

    mää seuraan enimmäkseen noita visailuja. brittikoomikot on ihan toppeneita ja niitten jutut improviosituina on parhaimmillaan. lempparit tietysti QI koska jumaloin fryta. sen ja laurien se vanha ohjelmaki oli kyl ihana. mock the week. buzzcocks, russel brand's good news...

    komediasarjoista, ootteko koskaan nähny tota SPACED:iä? ihan loisto. ja tietty black adder, sekä aivan uskomaton MIGHTY BOOSH! <3<3<3

    täyty viel nostaa esille creme de la creme, vaikka se onki irlantilainen; FATHER TED. paras komediasarja maailmassa amerikkalaisen 30 rockin ohella. go irkut!

    VastaaPoista
  4. Täällä asuessa ei vielä ole tullut paljon televisiota katseltua. Aiemmista tuttavuuksista tähän mennessä on meilläkin kolahtanut The Office ja Extras, sekä Jeeves, jotka kaikki löytyy dvd:nä. Yksi jota ei ollut vielä mainittu on Green Wing, jota esitettiin Suomessa joku vuosi sitten. Tamsin Graigin tähdittämä Love Soup vaikutti myös hauskalta muutaman jakson perusteella, pitäisi etsiä sekin boksina.

    VastaaPoista
  5. Little Britain on huippusarja! Katson sitä silloin tällöin. nyt se taitaa Suomessa tulla Yleltä... Brittihuumori iskee paljon paremmin kuin usalainen!

    VastaaPoista
  6. Mulle ei toi Peep Show oikein kolahtanu, mutta the Mitchell and Webb look kuitenkin..

    Extras, Keeping up appearances, How Not To Live Your Life, Blackadder, Dad's Army, Green Wing, Black Books, the IT Crowd ja La La Land muutaman mainitakseni.. Mulla on BBC Three ja Dave kokoaikaisessa pyorinnassa. :) BBC iPlayer on kylla maailman paras keksinto! :)

    xx

    VastaaPoista
  7. Vitsit tähän on tullut tosi monia hyviä vinkkejä kivoista ohjelmista! Harmi vaan että mun TV-aika on jo nykyiselläänkin melko rajattua, muuten tutustuisin usempaankin näistä.

    Meri, Officeen mä en ikinä päässyt oikein sisälle mut Keeping up Appearances oli hyvä - sitä tuli katsottua nuorempana paljon kun se oli yksi äidin lempiohjelmista :)

    bubble, toi Black Adder tuntuu olevan tosi suosittu mut mä en ole sitä jaksanut katsoa. Mäkin olen katsonut pienempänä jotain näistä vanhemmista komediasarjoista ja täytyy sanoa että aika aljonhan siitä meni aina ohi :)

    Sofia, QI on aivan loistava! Se on niin hyvä! Fry on ihan paras :) Mock the Week kuuluu kanssa mun lemppari-visailuohjelmiin ja sitä onkin tullu katottua aika paljon itseasiassa - se saa mut aina ulvomaan naurusta :) Mut itse en muuten voi sietää Russel Brandia - joku siinä miehessä mulla tökkii pahasti ja käännänkin aina kanavalta pois jos se on siinä ohjelmassa :D

    Agatha, Green Wingistä mä en olekaan aikaisemmin kuullut - ihan uusi tuttavuus. Mä kyl tykkään tosi paljon Scrubsista - pitäiskin varmaan katsoa tuota brittiversiota myös :) Extras vois olla kans hyvä kun oon melkoinen Gervais fani :)

    Katariina, no älä, mulle uppoaa myöskin (varsinkin nykyään) brittihuumori parhaiten :)

    Susie Q, harmi - mut mullekaan ei muuten kolahtanut ennenkuin katsoin sarjaa muutaman kerran (kihlatun pakottamana...). Nyt uppoaa täysin :) Mut onneks täältä löytyy huimasti valinnanvaraa vaikkei joku uppoaisikaan :D

    VastaaPoista
  8. meilläpäin ei näytetä pahemmin brittisarjoja :( toisaalta eipä niitä olisikaan dubattuina kauhean kiva katsoa.

    työn puolesta joudun olemaan brittien kanssa aika paljon tekemisissä ja mikään ei ole kyllä ärsyttävämpää kun joku aksenttihirmu itse kielitaidoton snobi väittää, ettei ymmärrä! kaikki henkilökohtaisesti tuntemani britit ovat kyllä aivan ihania :)

    VastaaPoista
  9. The League of Gentlemen on ehdottomasti suosikkini.

    VastaaPoista
  10. Oletko muuten nähnyt Peter Kayn Phoenix nights? Jos aksentista vaan selvää saa on melkoosen hauska!

    VastaaPoista
  11. En oo nähnyt, mut pistän korvan taakse. Mun suosikkikoomikko on muuten Michael McIntyre, sitä tulee tuijoteltua telkusta aika usein!

    VastaaPoista
  12. Ihan ehdottomat brittisuosikkini ovat "Näkemiin vaan, muru"(Auf Wiedersehen, Pet)ja "Sohvanvaltaajat".

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy