torstai 18. joulukuuta 2014

Me lähdemme joulunviettoon... Suomeen!

Taisin tästä mainitakin jo, mutta mainitaan nyt vielä kerran - me menemme Suomeen joulunviettoon! Odotamme innolla perheen näkemistä, joulutorttuja, piparien leipomista, joulukoristeiden tekoa, lumessa telmimistä, pimeitä öitä (ja päiviä) ja takkatulen ääressä glögin nauttimista. Ja joulupukin käyntiä meillä kotona... Ja tällä kertaa olemme myös Suomessa uudenvuoden yli, eli päästään paukuttelemaan raketteja. Tai ainakin sihauttamaan tinaa.
 







 
 
Joskus päätimme että joka toinen vuosi olisi hyvä viettää joulu Suomessa ja joka toinen täällä Englannissa, ihan perinteen ja tasapuolisesti joulun jaon vuoksi. Viimeksi olimme Suomessa jouluna 2012, joulun 2013 olimme Englannissa. Tässä vähän kuvia siitä mitä toivon että pääsemme tekemään lomallamme.
 
 

Tämä CD on hävinnyt jonnekin, nyyh. Ehkä lentokentältä löytyy uusi...
 
 
Loman ajaksi olen ajastanut tänne vähän postauksia, ja ehkäpä ehdin myös livebloggaamaan vähän kuvapainotteisia juttuja. Katsotaan. Tammikuun alussa on luvassa suuri (no, suuri ja suuri on suhteellista, tälle blogille ja minulle suuri) muutos, josta kerron ihan omassa postauksessaan.  Sitä odotellessa, hyvää joulua!

2 kommenttia:

  1. Bublen joulubiiseillä pääsee kyllä parhaiten jouluntunnelmaan! Kivaa Suomi-joulua sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on just hyviä - ja ostin digiversion sit itselleni :) Hyvää joulua sullekin!

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails