maanantai 12. tammikuuta 2009

Viikonlopun satoa

Tämä viikonloppu meni iloisesti ohi poikaystävän luona lepäillessä. Jottei aivan lahnailuksi olisi mennyt pistäydyttiin kuitenkin elokuvissa katsomassa Twilight flikan. Tiesin leffasta lähinnä sen että kyseessä olisi pahimmanlaatuista teinityttö-romantiikkaa ja ihmetyttikin että poikaystävä ehdointahdoin valitsi tämän flikan meille katsottavaksi.



Eipä silti, leffassa ei ollut mitään vikaa. Mukiinmenevä popkorni-leffa. En sitä ylenmaallista hehkutusta kuitenkaan ymmärrä enkä monien kuolausta päänäyttelijän perään. Mielestäni ihan tavallinen poika joka näytti kovin sairaalta sen vaalean meikin vuoksi. Enkä voinut lakata ajattelemasta Harry Potteria...

Jokatapauksessa kävin myös aleostoksilla. Valitettavasti mukaan ei tarttunut kuin pari paitaa vaikka etsin kovasti mustia siistejä saappaita. Sovittelinkin yksiä alesaappaita Clarks'issa mutta vetoketjujen jumihtamisen takia jätin kauppaan. Shoppailuista lisää että viime viikon koomailuissa innostuin näpyttelemään useampia tilauksia nettikauppoihin, mukaan tarttui hiusjuttuja ja mineraalimeikkejä. Niistä sitten postausta myöhemmin kunhan tulevat postissa.

Paita Miss Selfridge henkaritaktiikalla esiteltynä. Takana musta rusetti, toivottavasti nähdään pian tositoimissa tämä paita sillä en ole ihan varma mihin tämän yhdistelisi.


Söpskä skottiröyhelöpaita, myöskin Miss Selfridge's. Alempana vielä tarkempaa kuvaa paidan röyhelöistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy