lauantai 4. syyskuuta 2010

Pukeutumista työpaikalla

Siitä dress code -postauksestani tuli mieleen toinenkin postausidea. Halusin vähän katsoa mitä viikon aikana oikein päälleni laitan toimistoympyröissä, ja heivata kuvat tänne. Tosiaankin, meillä on pukeutumissääntönä siisti, asiakkaiden kanssa kun ei olla tekemisissä ja työ on pitkälti vain päätteellä istumista. Aika monet ottavat myös Casual Fridayn, farkuissa ja muissa rennommissa vaatteissa.  




Ennenkuin aloitin työt muuten minulla ei ollut oikeastaan mitään soveliasta, kaikki vanhat vaatteet eivät enää sopineet päälle. Hyvin ainakaan. Joten jouduin aikamoiselle shoppauskierrokselle. Taisin kuluttaa n. £100 ja sillä ostin mustan jakun, mustan hameen ja harmaan hameen, jotka toimivat pukeutumisen tukipilareina, ja loput rahoista käytin kolmeen toppiin ja sukkahousuihin. Neuletakkeja ja lisätoppeja löytyi omista varastoista muutamia, ja joskus käytän myös mustia chinoja, jotka ovat vähän rennommat. Ja yhdistelen milloin mitenkin. 




En halunnut "tuhlata" paljoakaan rahoja tai aikaa työsoveliaan vaatekaapin järjestelemiseen tietäessäni etten töissä olisi kuin korkeintaan kaksi kuukautta. Näillä olen joutunut pärjäämään nyt jo sen ajan ja ihan kätevästihän ne riittää (joskin nyt alkaa jo vähän kyllästyttämään). Pesukone tosin saa laulaa aika paljon.

Sain muuten palkankorotuksen tällä viikolla, jee! Harmi etten siitä voi nauttia pidempään, sillä viikon kuluttua alkaa jo opiskelut.

Ja P.S. Kuvat otettu työpäivän jälkeen, eli rypyt rokkaa siinä vaiheessa...

3 kommenttia:

  1. Oi kun oot nätti :). Toi musta jakku istuu tosi hyvin, ite oon yrittänyt etsiä semmoista, mutta vielä ei ole tärpännyt, onnistun vaan näyttään matamilta tai laatikolta :D. Yliopistolle voin pukeutua miten vaan, mutta kun opetusharjoittelu alkaa, täytyy vähän miettiä mitä päälleen pistää...

    VastaaPoista
  2. Oot tosi nätti! :) Ja tykkään noista sun silmälaseista, en ensin meinannut edes huomata niitä.. Itelle en oo sellasia hyvänmallisia löytänyt :o

    VastaaPoista
  3. Athelas, kiitos :) Toi jakku on muuten H&M:ltä - se on oikeastaan ainoa paikka josta olen onnistunut löytämään vyötäröltä sopivia jakkuja, eikä edes maksa paljoa. Ehkä voisit yrittää sieltä?

    Ulmai, kiitos :) Noi on muuten melko huomaamattomat, sellaiset hengettömät ja keveät. Oon itse tykännyt tosi paljon näistä! Onnea muuten etsintöihin - se voi olla melkoista sattumankauppaa mitä löytää...

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy