Aina silloin tällöin tekee mieli hemmotella itseä pienillä arkipäiväisillä asioilla. Nyt lähiaikoina olen innostunut kivoista alusvaateseteistä, joita tuntuvat kaupat olevan juuri nyt pullollaan. Kovasti löytyisi vaikka mitä kivaa. Varmaan jokainen nainen on kanssani samaa mieltä siitä, että sitä on paljon huoliteltumpi ja tyylikkäämpi olo, kun tietää että sitä on kauniisti pukeutunut muutenkin kuin vain päällispuolin. Arkipäivän luksusta parhaimmillaan. Ei eripareja ja t-paita-rintsikoita jaksa aina!
Muistelen muuten edelleenkin lämmöllä teini-ikäisenä ensimmäisestä kunnon palkastani ostamaani täydellisesti istuvaa, erikoisliikkeessä oikein avun kanssa ostettua settiä. Oli muuten aikamoinen lovi siihen palkkaan, Suomessa kun niihin aikoihin ei saanut oikein mitään kunnon kokoja (C-stä ylöspäin) ellei tosiaankin ostanut ihan kunnon merkkiliivejä, jotka tietenkin olivat aika tyyriitä. Nykyään siellä taitaakin olla jo vähän paremmat markkinat. Briteissähän löytyy kokoja vaikka kenelle, ja halvallakin, eli täällä pääsee villiytymään näiden ostosta. Hyviä settejä, paljon kokoja, ja vieläpä kohtuulliseen hintaan löytyy minun mielestäni parhaiten La Zensasta ja Mark&Spenceristä, eli jos Suomesta ei tunnu löytyvän kokoja kannattaa hoitaa alusvaateshoppailu täällä Brittien puolella :)
Mutta se turinoista. Minulla oli aivan oikeaa asiaakin, alusvaatteisiin liittyen. Luulin pitkään että minun on mahdotonta (näin, köh, runsaspovisena) löytää kunnollista olkaimetonta rintaliiviä, joka kaikenlisäksi pysyisi paikoillaan. No nyt vihdoinkin löysin aivan mahtavan mallin, joka tosiaankin tukee ja näyttää vieläpä hyvältä! Malli kelpaa myös syvempään uurretuille mekoille. Suosittelen!
Tämä mahti-rintsikka on tuo ylläolevassa kuvassa oleva Wonderbra Ultimate Strapless, joka kehuskelee five-finger-support - systeemillään. Eli kuulemma on kuin omilla käsillään tukisi rintojaan., ja ylhäällä pysyy vaikka tanssisi tai hyppisisi. Wonderbran tuttuun tapaan rintsikat muotoilevat poven näyttämään, höm, herkulliselta :) Tositoimiin nämä eivät ole vielä päässeet, mutta vaikuttivat kotikokeilun jälkeen aivan mahtavilta. Negatiiviista asioista mainitsisin sen etteivät ne tosiaankaan ole kovinkaan mukavat, ja minulla painavat kylkiluita jonkun verran. Ne myös nousevat melko korkealle, eli matalien tuubitoppien seuraan nämä eivät käy. Mutta minulle näillä ei ole mitään väliä - luulin aivan tosissani ettei minulle tulisi ikinä löytymään olkaimettomia rintaliivejä! Pitäisiköhän ostaa vielä mustatkin, ennenkuin loppuvat kaupoista...
Jos muuten innostutte näistä rintsikoista, niin kannattaa muistaa että Wonderbran kuppikoot tuntuvat olevan järjestään pari kokoa pienempiä kuin mitä tavallisesti, eli jos ostatte niin ostakaa 2-3 kuppikokoa isommat rintsikat kuin tavallisesti.
Onko alusvaateshoppailu teillekin arjen pientä hemmottelua?
Mä en varsinaisesti ole mikään runsaspovinen, mutta täällä on kyllä osoittautunut aika haastavaksi löytää riittäviä kokoja. Nyt olisi asia ajankohtainenkin kun imetysliivit sai jokunen aika heittää menemään.
VastaaPoistaNuo Wonderbrat kuulostaa loistavailta, pitää ehdottomasti etsiä käsiin! Kiitos vinkistä!
Ei!
VastaaPoistaEhkä juuri siksi että ns markettiosastoilla menee hermo oikeanlaisien rintaliivien löytämiseen -__-. Ammattiliikkeistä saa ihanasti apua sovareille asti ja myyjä osaa sanoa ja esitellä minulle oikeanlaisia :). Ainoa miinus onkin sitten nuo hinnat...
Hah, olkaimettomat liivit! Kuulostaa ja näyttää hienoilta, en ole omille onnistunut löytämään vielä yksiäkään olkaimettomia mitkä pysyisivät päällä ja vieläpä niin etteivät rinnat olisi lytätty aivan pannukakuiksi.
Joka paikassa hehkutetaan miten jokaiselta tulisi löytää olkaimettomat ja plaplaplaaa, mutta hei tööt jos tosiaankin omistat vähänkään isommat rinnat (eikä niiden tarvitse olla edes DDDD-kokoiset) niin eipä sitä noin vaan isketä olkaimettomia lappuja tisulien eteen.
Nimimerkillä ei myöskään se kevytrintaisin tyttönen.
nii mistä noi viimeset? mattisepolta? eli m&s ;D
VastaaPoistaJep, eipä meikäläinenkään täältä löydä liivejä halpisliikkeestä millään, enkä edes kaikilta kalliimmilta merkeiltä, kiitos vammasen koon. Jonka ei edes pitäisi olla mitenkään ihmeellinen, mutta näköjään se on! Mur. Itsekin kaipaisin lisää rintsikoita, niitä on hävyttömän vähän itseasiassa (sellaisia toimivia yksilöitä), mutta se shoppaileminen on niin kamalaa. Tai lähinnä sovittaminen. Äyh.
VastaaPoistaMulla on yhdet hyvät olkaimettomat, jotka todellakin PYSYY päällä. Koko on siitä jännä, että se ei ole mun oikea kokoni mutta tuntuu toimivan - kuppi isompi, ympärys pienempi kuin normisti. Ympärys tosin on 65 joten se on helvetin tiukka, läskit pursuilee eikä henki kulje mutta so not :D Mekkojen kanssa jees, tiukkojen paitojen kanssa en tykkää pitää (ne läskit). Tsekkasin ja nekin ovat tosiaan Wonderbran mallia :)
Samaa mieltä Pandan kanssa, "tavallisista" kaupoista liivien ostaminen on välillä ihan tuskaista, kun joutuu sovittamaan kymmenen paria, että löytää edes muutamat sopivat. Minulla ei yleensä ole sitä ongelmaa etteikö oikeaa kokoa olisi tarjolla, mutta aika harvoin löytyy hyvin istuvaa mallia. Ja rintaliivien sovittaminen on ihan syvältä kuumissa sovituskopeissa. Päinvastoin on sitten oikeissa liivikaupoissa, liivit ovat kyllä hyviä, mutta samperin kalliita. Ja jos ostaa kalliit liivit on pakko ostaa ne saman sarjan housutkin :)
VastaaPoistaEli kivat alusvaatteet on arkipäivän hemmottelua, niiden ostaminen ei niinkään.
Anu, jeps, Japanissa varsinkin... Mullakin oli tosi isoja vaikeuksia löytää sieltä sopivia alusvaatteita. Vaatteita jotain sentään löyty, mutta erityisesti kengät oli vaikeita löytää! Kokoa 40-41 kun edustan...
VastaaPoistaPanda, nämä muuten eivät tosiaankaan lytänneet pannukakuiksi, vaan nostivat aikamoiset tyrkyt esille :D Näitä voin tosiaankin suositella - ainoa harmi vaan että kuppikoko taitaa loppua G:hen, joka Wonderbrassa vastaa normaali-E:tä. Oon samaa mieltä että erikoisliikkeiden hinnat ovat harmittavan korkeita, mutta asiantunteva apu voi joskus olla sen arvoista :)
Sofia, itse ostin Amazonista, kaupasta jossa sovittelin kun ei löytynyt oikeaa väriä. M&S:ltä on vain nuo pilkkuiset.
bubble, sovittaminen on tosiaan saatanasta. Kauheaa venkoilua ja epätoivoista yrittelyä saada kädet selän taakse taittumaan, ja usein sit kupit/ympärys/jokin vaan ei sovi... Mutta kun jotain kivaa löytää, niin se on kyllä melkoista juhlaa :)
Agatha, itseasiassa, mäkin on ihan samaa mieltä. Kauniit alusvaatteet on arjen hemmottelua, mutta niittne etsiminen (ja erityisesti sovittaminen). Saatoin sanoa vaan vähän epätarkasti :) Oikeiden mallien löytäminen voi tosiaankin olla joskus ihan kiven takana! Inhointa on jos löytää jotain todella kaunista, ja löytää oikean koonkin, mutta sitten se malli ei vain käy itselle ei millään :(
Olen nähnyt noita olkaimettomia jossain (debenhamsilla varmaan?), mutta nekin oli muistaakseni aika kalliit. Toinen merkki mitä voin lämpimästi suositella runsaammille ko..oille (?!) on Pasante. Sitäkin löytyy Debenhamsilta ja varmaan John Lewisiltäkin. Itselläni on parit liivit ko. merkkiä ja ovat tukevat ja mukavat. Viimeisimmät ostin pari viikkoa sitten TK Maxxilta 3 punnalla eli todellakin pilkkahintaan. Olisin ostanut vaikka kuinka monet jos vaan tarjolla olis ollut muutakin kuin sitä yhtä väriä!
VastaaPoistaMyös Primarkista tuli ostettua vahingossa tosi hyvät liivit, siellä ne tuntuu olevan joko tosi hyviä (harvoin) tai tosi huonoja (ainakin kaikki missä on mitään toppauksia).
Poppet, joo, debenhamsilla ja muissa isoissa tavarataloissa näitä löytyy. £33, eli onhan ne tavallisia rintsikoita vähän kalliimmat, mutta mielestäni ihan sen arvoisetkin.
VastaaPoistaPasantesta en ole aikaisemmin kuullutkaan. Täytyypi pistää korvan taakse! TK Maxxilta muuten en ikinä jaksa metsästää alusvaatteita, pitäis varmaan jos niitä saa tuollaisilla hinnoilla :)