maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kirjasuositus - Escape from Camp 14

Olen nykyään maailman huonoin lukija. Pienenä viihdyin kirja kourassa tuntikausia, päiväkausia. Nykyään tämä arki ja internet-hömpötykset tuntuvat tulevan tielle liiaksikin, ja harva sen ansaitseva kirja tulee avatuksi, ja vielä harvempi luetuksi loppuun.
 
Pitkästä aikaa joku kirja tempaisi minut mukaani niin, etten halunnut sitä laskea. Vakoilin tulevilta sivuilta kärsimättömänä mihin suuntaan oltiin menossa ja toisaalta yritin lukea harppomatta että saisin tapahtumista kaiken irti.


Kyseessä on tosiaankin tämä Escape from Camp 14 kirja. Ehkä olettekin jo kuulleet tästä? Tämä julkaistiin jo yli vuosi sitten, jolloin kirja ampaisi heti lukulistalleni. Mutta vasta äitiyslomalla tuli vihdoista viimein ostettua tämä kirja, ja se aloitettua. Ja voi pojat, kuinka se ampaisi heti tärkeysjärjestyksessä monen muun arkipäiväisemmän tekemisen yläpuolelle.
 
Kirja kertoo tositarinan Pohjois-Korean vankileirillä syntyneestä pojasta, joka aikuistuu raa'assa ympäristössä ja nuorena miehenä pakenee, sillä haluaa syödä ruokaa josta on vain kuullut tarinoita ulkopuolelta tulevilta vangeilta. Aivan uskomaton, järkyttävä, surullinen ja raadollinen tarina, jota en voi muuta kuin suositella. Ihan oikeasti, lukekaa tämä kirja. Ja oppikaa jotain uutta maailman sulkeutuneimmasta yhteiskunnasta.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

2-vuotis illallisella

Aikamoista kiirusta on pienen kanssa pitänyt tässä, ja pitäähän sitä sosialisoidakin ulkomaailmassa - ollaan ehditty näkemään sukulaisia ja käymään kahvilla mammakavereitten kanssa. Ja hoidettu äitiäkin hammaslääkärissä - auts, kun tuli kallis keikka! Täällähän saavat raskaanaolevat ja vuoden synnytyksen jälkeenkin äidit ilmaisen kunnallisen hammashuollon, mutta jos metallipaikat (hei oikeesti, aika antiikkiaikaista) eivät kelpaa niin privaattipuolelle mennään.
 
No mutta, postauksen pointtina oli kuitenkin se että päästiinhän me sitten viettämään kaksivuotis-hääpäivää. Ei mitenkään ihmeellisesti, mentiin paikalliseen ravintolaan jossa ollaan käyty jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta päästiin silti. Tainnutettiin tuo pikkuinen maitohumalaan ja sitten mentiin äkkiä.
 



Mekko H&M, kengät Massimo Dutti
Vauva: mekko Next 

 
Tarkoitus oli vähän petrata, ja meikata ja ehkä laittaa korkkaritkin, mutta siinä vaiheessa kun pieni snuuzaili onnellisena, oli jo sen verran myöhä että päätettiin pistää menoksi. Mutta mekko oli meillä molemmilla!



 
 
Tasokasta meininkiä - kaksi yhden hinnalla pääruoissa joten otettiin sitten alkupalojen asemasta toinen pääruoka. Minulle pihvi/jättikatkaravunpyrstö-fajitaksia ja sea bassia, ja miehelle pihvi/kana-fajitaksia ja nyhtöpossu-burrito. Oli ihan sikahyvää! Ja tietty syötiin jälkkäri kanssa - banaaniburritot molemmille.

Vauva nukkui autonistuimessaan tyytyväisenä koko illan, ja maitobaari avautui (onneksi) vasta kotona. Mekko ei nimittäin ole kaikista imetysteknisin, jonka huomasin harmikseni viime kerralla mamma-kahveilla, sieltä plumpsahti nimittäin kaikki avut melko esille :D

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kaksi yhteistä vuotta

Tarkalleen kaksi vuotta sitten vietimme päivän näissä tunnelmissa...







Viime vuonna kävimme hääpäivää juhlistaaksemme Michelin tähditetyssä Ristorante Semplicessä. Mietiskelin oltaisiinko tänä vuonna jatkettu perinnettä ja etsitty toinen tähditetty ravintola, mutta kun nyt on tuo pieni kumppani mukana eikä ketään hyvää lastenvahtia tiedossa ei idea tuntunutkaan niin hyvältä. Eipä silti, en näin pientä pirpanaa vielä haluaisi jättää kellekään muulle kuin miehelle vielä vahdittavaksi, oli kuinka läheinen sukulainen tahansa.
 
 
Mietiskelin myös jos oltaisiin lähdetty jonnekin uuteen kaupunkiin ja tehty pieni romantic getaway pikkuisen seurassa, mutta mies ei erityisemmin innostunut vauvan kanssa matkaamisesta. Ei kuulemma olisi tarpeeksi romanttista olla vauvan kanssa!
 
 
Eli nyt mietitään mitä tehtäisiin kaksivuotispäivää juhlistakseemme. Jääkaapissa olisi pullo Englannin hääjuhlista jäänyttä Lanson-shampanjaa. Saa nähdä - korkataanko pullo kotona ja kilistellään keskenämme vai käydäänkö vauvan kanssa jossain paikallisessa ravintolassa pari tuntia viihtymässä. Vielä muutama tunti mietiskellään suunnitelmia!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Mammapiknikillä

Huh huh hellettä! Täällä meitä ovat hellineet reippaasti päälle kolmenkympin helteet koko viimeisen viikon. Aika hermona olen ollut että vauva ei ylikuumennu ja saa tarpeeksi juotavaa - koko ajan on tullut tarkasteltua fontanellea ja ihon lämpöä. Vauva-parka kun ei saa edes rauhassa nukkua kun äiti hermoilee puolen tunnin välein.





Ready, steady, CHANGE!

Käytiin eilen mammailemassa synnytyskurssilaisten kanssa piknikillä vauvojen kera, oli antoisaa päästä juttelemaan vähän kaikesta vauvoihin liittyvästä. Siinä tuli käsiteltyä syntymätraumat, tulevaisuuden (lapsi)suunnitelmat, imetyksen ongelmat, pulloilu, julki-imetys, tutit, nukkumisjärjestelyt, rutiinit ja jaettua paljon vinkkejä puolin ja toisin. Vertaistuki on tosiaan poikaa, kaikki kun ovat suunnilleen samanikäisiä vauvoja.




Minä: hame Mango, liivi New Look, lasit Ray-Ban, sandaalit Rwandasta;
Vauva: potkupuku Next


Jokatapauksessa, tältä näytettiin me kaksi. Viime viikon alennusmyyntishoppailujen satoa! Maksihameita ja mekkoja haluaisin löytää pari lisää, jotenkin ne miellyttävät silmää nykyään todella paljon.

Nähdään taas ensi viikolla mammaryhmän kanssa, ja yksittäisin yhden paremman mammakaverin kanssa ehkä vielä tällä viikolla uudestaan. Ihan kivoja kaveruussuhteita tästä meidän ryhmästä näkyy syntyvän. Olen kyllä tyytyväinen että kävin sitten sen kurssin, vaikka aluksi pitkään mietinkin viitsisinkö kurssille vaivautua.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Lush Fresh Face Mask naamiot

Olen jo useamman vuoden ollut näihin Lushin Fresh Face Mask kasvonaamioihin lääpälläni. Nykyäänhän näitä saa myös Suomesta, mutta muistan silloin vuosia sitten roudanneeni näitä aina Lontoon visiiteiltä takaisin Suomeen.




Miehen ollessa bändiharkoissa ja vauvan nukkuessa päiväunia oli sopivasti aikaa tehdä pieni hemmottelusessio ja kirjoitella blogipostaus... Näistä kosmetiikkajutuista kun ei ole tullut vähään aikaa taas höpistyä.
 
 
Pitkän aikaa lempparinani oli Love Lettuce, joka sattumoisin oli silloin myös kaikista halvin, joten ei tullut kokeiltua mitään muita näistä naamioista. Mutta muutama vuosi sitten uuden hinnoittelun myötä kaikki tuore-kasvonaamiot ovat nyt samanhintaisia (£5.95 per purnukka) joten ajattelin että nyt voisi kokeilla vuorotellen näitä muitakin jos löytyisi uusi lemppari. Purnukassa on tarpeeksi tavaraa kolmeen tai neljään hemmottelukertaan, jopa enempäänkin jos on kovin säästeliäs.


She-Hulk :D
 
 
Kokeilussa ovat olleet:

Love Lettuce - Merilevää, mantelin kuoria ja hunajaa. Puhdistaa, rauhoittaa ja kevyesti kuorii. Aivan loistava tuote sekaiholle, puhdisti talia, tasoitti ihon värieroja ja rauhoitti punaisuutta. ehdoton suosikki.
Cosmetic Warrior - Valkosipulia, viinirypäleitä ja tea tree öljyä. Puhdistaa ja taistelee finnejä vastaan. Ihan OK, muttei erityisemmin vaikuttanut ihon kuntoon tai oloon, auttoi toki pahimpiin näppylöihin.
The Sacred Truth - Papaijaa, ginsengiä ja vihreää teetä. Tämän naamion tarkoitus on auttaa vanhenemisen merkkeihin. Tuntui kiristävän ihoa ja jättävän ihoa jokseenkin mataksi. Puhdisti ja kirkasti ihoa mukavasti.  
Catastrophe Cosmetics - Mustikkaa, irlantilaista sammalta ja manteliöljyä. Ihanan rauhoittava ja viilentävä kasvonaamio, sai ihon tuntumaan virkistetyltä, tuoreelta ja kosteutetulta. Kakkossuosikki.
 
 
Olisko teillä jotain suosikkia näistä mitä minun pitäisi ehdottomasti seuraavaksi kokeilla?

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Carnitas tortillat - meksikolainen haudutettu porsas

Taas pitkästä aikaa resepti - carnitas, eli pulled pork. Suomeksi ehkä tämä olisi haudutettua porsasta. Tarjoillaan tortilloissa, salsan ja juuston kera, ja riisiäkin saa olla jos haluaa. Voi tätä syödä sellaisenaankin, minä napostelin pelkkää possua myös sillä tämä oli ns. moorish...

Mies kokkasi tätä meille viime viikolla - tortillat ovat hänen erikoisosaamistaan keittiön puolella eikä tämä resepti pettänyt. Se on pitemmälle kehitetty versio Homesick Texanin reseptistä (mies suosittelee lämpimästi k.o. kokkausblogia), maustettu Wahacan (ravintola Lontoossa jota suositellaan me molemmat) ideoilla ja oli aivan USKOMATTOMAN HYVÄÄ. Kannattaa kokeilla omassa keittiössä kanssa.






Carnitas porsas:
1.4kg porsaan masua (pork belly) / crackling joint (myös 1kg OK)
5 valkosipulin kynttä - ilman kuorta mutta kokonaisina
kourallinen tuoretta timjamia (thyme) - oksineen kaikkineen
2 tl kuivattuja chili-hiutaleita (flaked chili)
2 limettiä
115g laardia eli sianihraa
1l appelsiinimehua
2 laakerinlehteä
 
 
Salsa:
2 kypsää avokadoa
1 iso punainen sipuli
3 tomaattia
2 paprikaa (1 vihreä, 1 punainen)
1 limetti
2 chiliä, ilman siemeniä
kourallinen tuoretta korianteria
150-200g creme fraichea





Porsas: Leikkaa porsaan maha 5cm viipaleisiin, hiero suolaa paloihin ja jätä huoneenlämpöön tunniksi. Lämmitä uuni 150 C (kiertoilmauuni 130C) asteeseen. Laita kaikki tarvikkeet isoon uuninkestävään kattilaan - tänne possunpalat, valkosipulinkynnet, timjami, chili-hiutaleet, laakerinlehdet ja limetit (leikataan kahtia, purista mehut kattilaan ja heitä lopuksi kuoret sisään kanssa). Leikkaa laardi kuutioiksi ja heittele ympäri pataa. Peitä appelsiinimehulla koko höskä nippanappa - appelsiinimehua jää varmasti yli jonkun verran, koko litraa ei tarvitse käyttää. Peitä kannella ja laita liedelle kunnes alkaa kuplimaan. Siirrä uuniin (150 C / kiertoilmauuni 130C) ja jätä sinne kolmeksi tunniksi. Tässä onkin sopiva hetki tehdä salsa possun seuraksi.
 
 
Salsa: Pilko ainekset (avocado, sipuli, tomaatti, paprika) kuutioiksi, yhdistä lime-mehun, chilin ja korianteri-silpun kera, suolaa ja pippuria mukaan ja jätä maustumaan jääkaappiin porsaan teko-ajaksi.
 
 
Porsas: Kolmen tunnin haudutuksen jälkeen ota possukattila ulos, ota pois timjami, laakerinlehdet ja limetinkuoret. Laita liedelle (medium-high) ilman kantta ja anna nesteiden haihtua kokonaan, aina välillä hämmentäen. Tämä kestää puolesta tunnista tuntiin. Lopussa porsaan liha tulee myös rikkoa lusikalla - tämän pitäisi olla todella helppoa ja lihan tulisi lähes pilkkoutua itsestään.




Tarjoile herkkupossu tortillojen ja raastetun juuston kera. Myös riisi ja refried beans toimivat jos haluaa tehdä burritoja. Riisi on herkullista jos sen maustaa tuoreella korianterilla.  
 
 
Lisävinkkejä: Laardia ei tarvitse välttämättä käyttää, mutta se lisää makua ja tuo jotain vähän erikoista! Porsaan liha-määrä muuten jäi meille vähän epäselväksi - minä olen sitä mieltä että käytettiin 1.4kg, mies muisteli että possua olisi ollut 1kg. Suosittelen kokeilemaan ensin 1.4kg annoksella ihan vain sen takia että tämä on niin herkullista että se menee nopeasti. Jos tuntuu että makua voisi olla enemmänkin, niin sitten seuraavalla kerralla vähentäkää lihan määrää.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

24 tuntia vastasyntyneen kanssa

Huh kun on ollut kiirettä vauvan kanssa. Nyt olisi kauheasti kaikkea mitä haluaisin täällä jakaa, ja monia juttuja mistä haluaisin kirjoitella mutta vauvan kanssa oleilu ja tuijottelu, mammakavereitten kanssa hengailu ja alennusmyynneissä juoksu on vienyt kaiken internetti-ajan ihan totaalisesti. Kamerakin on jäänyt ihan paitsioon paikasta toiseen juostessa. Painetaan nyt julkaisunappia kuitenkin tälle postaukselle joka jäi vaiheeseen aikaisemmin - eli 24 tuntia vastasyntyneen kanssa.
 
 
24 tuntia vastasyntyneen kanssa
 
 
Kirjoittelin vauvakirjaan pienen selostuksen siitä mitä yhteen vuorokauteen meidän vastasyntyneen kanssa oikein tapahtui ja tässä blogiversio. Vauvan ikä tässä oli 9 päivää eli vielä pikkupirpana joka kyllä työllisti äitiä ja isää ihan urakalla!



 
12:00 Vauva nukkuu olohuoneessa vaunuissa syötön jälkeen. Äiti ja isä tekevät kotitöitä ja käyvät suihkussa.
14:00 Kätilö käy kotivisiitillä ja punnitsee vauvan. Vauva herää, vaipat vaihdetaan, vauva syötetään ja kuivaa ihoa hoidetaan oliiviöljyllä.
15:00 Vaipanvaihto. Ei mene kauhean sujuvasti ja vauva onnistuu pissaamaan isän päälle. Kunhan tilanne hoidettu ja paita vaihdettu, otetaan vauvasta kuvia.




15:30 Vauva laitettu unille vaunuihin mutta alkanut itkemään. Isä heijaa vauvaa Tiger in Tree asennossa ja vauva nukahtaa uudelleen. Laitetaan takaisin vaunuihin.



15:35 Vauva herää ja itkee, ja isä halii vauvan takaisin nukkumaan.
15:45 Vauva nukkuu, pakataan autoon ja mennään isoisoisää moikkaamaan.
18:00 Yritetään herättää vauva syömään, ei onnistu.
18:05 Vauva herää syömään.
18:25 Vaipanvaihto, jonka jälkeen sylittelyä isoisoisän kanssa. Vauva nukahtaa. Lähdetään ruokakauppaan.





20:30 Tullaan takaisin ruokakaupasta, vauva nukkuu edelleen mutta "pieraisee" todella kuuluvasti.
21:05 Vaihdetaan edellinen "pieru"vaippa. Vauva syötetään.
21:40 Taas vaipanvaihto jonka jälkeen vauva nukahtaa. Vauva laitetaan nukkumaan omaan kehtoon ja vanhemmat syövät iltapalan.
23:30 Vauva itkee, annetaan tutti.
23:50 Lisää itkua, tutti tippui.
00:20 Vauva herää, syötetään, leikkii pullolla, possuilee liikaa ja puklaa liiat maidot pois. Uneliasta vauvaa heijataan uneen.





01:10 Vauvan vaatteet ja vaippa vaihdetaan. Laitetaan unille kehtoon.
01:50 Vanhemmat korjaa Nukkumatti.
04:50 Vauva huutaa, äiti syöttää, vauva nukahtaa.
05:45 Äiti vaihtaa vaipat (big mistake!) ja vauva herää. Tuloksetonta heijaamisyritystä. 
06:10 Laitetaan kehtoon nukkumaan ja itku jatkuu. Lisämaito, tutti ja klassinen musiikki auttavat vauvaa rauhoittumaan.
06:30 Itkua ja isä antaa tipahtaneen tutin takaisin suuhun.
09:05 Vauva herää ja vaatii syöttöä, vaihdetaan vaipat ja syötetään.
09:40 Vaipat vaihdetaan jälleen. Räjähdyskakkaa on kaikkialla ja vaatteet vaihdetaan myös, vauva herää kunnolla.
10:00 Vauvasta otetaan lisää kuvia. Vauva viettää vähän aikaa vaunuissa sillä aikaa kun tehdään kotitöitä.





10:15 Vauva edelleen hereillä. Vauva itkee, äiti yrittää Tiger in Tree asentoa, ei toimi.
10:20 Isä halailee vauvaa, yrittää Tiger in Tree asentoa, ja leikittää vauvaa mm. katselemalla peilejä ja leikkimällä lentokonetta. Vauva lakkaa itkemästä ja näyttää kovin hämmentyneeltä.
10:30 Vauva itkee taas. Tutti rauhoittaa tilanteen, mutta vauva pysyy hereillä.
11:40 Vaipat vaihdetaan, vauva edelleen hereillä.
11:55 Lisää itkua, haluaa ruokaa joten vauva syötetään.


Eli tälläiset 24 tuntia. Äkkiseltään laskettuna siihen mahtui kymmenen vaipanvaihtoa, yhdeksän syöttöä, kaksi vaatteidenvaihtoa, kaksi valokuvaussessiota, yksi leikkisessio ja lukemattomia haleja ja pusuja. Kyllähän sitä tekemistä riittää näitten pikkupirpanoitten kanssa! Aika samanlaisia päivät ovat nytkin, joskin ehkä nyt osataan jo paremmin aavistaa mitä vauva milloinkin tarvitsee eikä ihan niin paljoa enää itketä.

Saa nähdä millaista tama sitten on kunhan vauva oppii ryömimään/kävelemään - varmaan kahta kauheampi kiirus!

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Hello Baby Girl!




Täällä Briteissä on tapana lähettää kortteja jos minkä merkkitapauksen johdosta - no uuden ihmisen syntymä on mitä parhain syy lähettää kortti ja niitä tulla ropisikin postiluukustamme varsin kiivaaseen tahtiin ensimmäisillä viikoilla. Hempeää ja vaaleanpunaista, asiaankuuluvasti.



Suomessa ei taideta lähetellä kortteja paljoakaan nykyään, täällä se on todella tavallista. Anoppi taitaa saada joulukortteja lähemmäs sata joka vuosi, näitä meidän vauvakortteja on parisenkymmentä.

Jossain vaiheessa täytyy nämäkin siivota pois, vaikka ihana on näitä pitää esilläkin. Söpöjä koristeita!





Tämä taulu tehtiin kun vauva oli seitsemän päivän ikäinen. Tavattiin näitä kipsivalos-tauluja tekevä neitonen ennen vauvan syntymää ja sovittiin jo etukäteen että hän tekee meille tälläisen. Olen tähän ihan rakastunut. Jossain vaiheessa tilataan varmaan myös printti syntymälaitoksella otetusta valokuvaussessiosta, kunhan päätetään mikä otoksista on parhais (vaikea valinta!).

Nyt remontin jälkeen ei olla vielä laitettu mitään tauluja seinille. Jotenkin ihana olla ihan puhtailla seinillä, mutta nyt pitäisi ryhdistäytyä ja alkaa naputtelemaan nauloja seiniin. Alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään olohuonetta ympäriinsä seilaavat taulut...

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Sock Ons sukkatakiaiset




Vauvoillahan on paha tapa kiskoa kaikkea näppeihinsä ulottuvaa ja potkia pikku töppösiään. Parittomiin sukkiin siis kannattaa varautua... Törmättiin kuitenkin tälläisiin tätä estäviin pikkusukkasiin lastentarvikekaupassa ja ne tarttuivat heti mukaan.



Ihan tositoimiin nämä Sock Ons aka sukkatakiaiset eivät ole vielä päässeet, sillä meidän vauva on vielä niin pieni ettei ylety varpaisiinsa. Mutta keksintönä nämä vaikuttivat niin nerokkailta että meidän piti antaa niille mahdollisuus. Potkia meidän vauva kyllä osaa, ja näitä käyttämällä sukat ovat pysyneet paikoillaan - tulikaste näille annetaan sitten kunhan varpaat löydetään.


Aika kätevät, eiköstä olekin?

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Synnytyskertomus

Mietin pitkään tulisinko tätä täällä jakamaan. Jotenkin tuntui että ehkä synnytyskertomus on TMI (too much information) ja mietin pitkään myös sitä miltä minusta tuntuisi se kirjoittaa ylös. Ja tiesin että tästä tulisi aivan älyttömän pitkä teksti... Päätin loppujen lopuksi kuitenkin kirjoittaa sen niin hyvin kuin muistan ja jakaa sen täälläkin. Ennen synnytystä minusta oli auttavaa lukea muiden kertomuksia, synnytyksen jälkeen se taas on ollut vapauttavaa, joten tässä on oma (erittäin pitkä) korteni kekoon. Kertomus siis käynnistyksestä ensisynnyttäjänä normaalin, terveen raskauden jälkeen.
 
Maanantai - Käynnistys alkaa
Maanantaiksi olimme sopineet synnytyksen käynnistämisen paikallisen rutiinin (41+5 päivänä) mukaan ja tie vei meidän synnytyslaitoksen vuodeosastolle. Aamuyhdeksältä lääkäri nopeasti ultrasi vauvan asennon ja lapsiveden määrän ja antoi puhtaat paperit käynnistykseen. Kätilö tarkasti kohdunsuun (1cm auki) ja laittoi prostaglandin-pessaarin ja sitten odottelemaan. Jouduin makoilemaan käyrillä (mahan päälle laitetaan kaksi anturia - toinen mittaa supistuksia ja toinen vauvan sydänääniä) tunnin, jonka jälkeen saatiin lupa lähteä kävelylle vauhdittamaan supistusten tuloa. Sairaalan alueelta ei saatu kuitenkaan poistua ja takaisin käyrille piti tulla kahden tunnin kuluttua.




 Ulkona oli kaunis ilma ja käveltiin ympäriinsä pihalla ja pysähdyttiin sairaalan pikkupuistoon ottamaan viimeisiä masukuvia. Hyvä fiilis, ja naureskeltiin että kohta se vauva sieltä sitten tulee. Takaisin osastolle tultua minä otin tarjotun lounaan ja passitin miehen kotio syömään ja lepäämään. Halusin ottaa pienet nokkaunet siinä käyrillä ollessani, edelliset yöunet jäivät melko vajaiksi jännityksen takia. Torkuin ja fiilis oli melko hyvä. Supistukset alkoivat jo olla melko säännöllisiä, mutta ne eivät tuntuneet vielä missään. Vaivuin uneen. 

Tunnin kuluttua heräsin. Monitorin tuutatessa, vastaavan kätilön läpsiessä minua poskille ja kahden kätilön kääntäessä minua vasemmalle kyljelleni. Unenpöppyrässä en aluksi tajunnut mitä tapahtuu, kunnes vastaava kätilö selitti että vauvan sydänäänet tipahtivat alle 80bpm (normaalia on 120-160), käski keräämään kimpsut ja kampsut, ja että nyt mentäisiin suoraan synnytyssaliin lääkäreitten valvonnan alle. Tekstasin miehelle pikaisesti että nyt olisi aika tulla takaisin.

Heti synnytysosastolle tultaessa iskettiin monitorit mahaan ja jouduin olemaan käyrillä yhtäjaksoisesti ties kuinka monta tuntia. Siltä ainakin tuntui, sillä mahtavan raskausmasun kanssa vessassa käynti oli melko tiivistä ja olo oli tukala siinä maatessa. Vessassa käydessä kätilö hoputti toimimaan nopeasti... Vauvan sydänäänet kuitenkin olivat tässä vaiheessa täysin normaalit, ja pysyivät hyvinä koko päivän ja illan, eikä mitään erityistä näyttänyt tapahtuvan.





Illemmalla sain luvan taas käydä kävelyllä ulkosalla. Supistukset alkoivat jo tuntumaan kovien kuukautiskipujen tapaisina ja olivat melko säännöllisiä. Kipeitä, mutta vielä siedettäviä, ja käveltiin miehen kanssa sairaalan pihalla ympäriinsä. Yön tullessa mies olisi halunnut jäädä kanssani osastolle, mutta sekä minä ja kätilö suostuttelimme hänet lähtemään kotiin keräämään voimia. Vauva ei tänä yönä näillä supistuksilla kuitenkaan syntyisi ja olisi parempi jos hän tulisi hyvin levänneenä takaisin. Huomenna tulisi kuitenkin olemaan pitkä päivä... Minulle tarjottiin kipulievitystä Diclofenacin muodossa (parasetamoli-tyyppinen vaikutus kuulemma) ja se vei pahimman terän kivuilta auttaen nukahtamaan.


Tiistai - Uudelleenkäynnistys ja synnytyksen alkaminen

Yön aikana sain jonkin verran nukuttua, joskin joka tunti heräsin käymään vessassa supistusten voimistuessa. Neljän aikaan yöllä huomasin että limatulppa tuli ulos pessaarin mukana. Ilmoitin kätilöille asiasta ja menin takaisin nukkumaan. Supistukset pikkuhiljaa hellenivät ja lopulta loppuivat ja sain nukuttua muutaman tunnin häiriöittä. Tilasin mieheltä Mäkkäri-aamiaisen -sairaalan kuiva paahtoleipä ei oikein houkuttanut tietäessäni että tänä päivänä alkaa tapahtua.

Aamulla minua tuli tapaamaan osaston vastaava lääkäri parin nuoremman lääkärin kera. He esittelivät itsensä ja keskustelimme hieman seuraavista askelista käynnistyksessä, kivunlievityksestä ja synnytystoiveistani. Itse olin toivonut vesisynnytystä, mutta lääkäri torppasi tämän heti, kuulemma joutuisin olemaan niin usein käyrillä ettei se onnistuisi. Ja verenvuodon vaara oli käynnistyksen takia liian suuri. Kätilö tarkasti kohdunkaulan tilanteen. Musertavana tuomiona oli 1cm auki ja vain vähän eilistä lyhyempi - 24 tuntia käynnistyksen jälkeen mitään edistystä ei ollut tapahtunut melko tuntuvista supistuksista huolimatta. Aika surkea fiilis. Laitettiin astetta järeämpi Cytocec tabletti kohdunsuulle, ja niitten pakollisten käyrien jälkeen päästiin taas käymään kävelyllä. Käytiin sairaalan ravintolassa syömässä pizza ja taas takaisin käyrille. Vauva voi käyrien mukaan oikein hyvin, ja pikkuhiljaa supistuksetkin lähtivät käyntiin taas.

Päivä meni käyrillä makoillessa ja ulkona kävellessä. Illemmalla supistukset alkoivat olemaan melko kivuliaita ja kävely oli vaikeaa. Jouduin usein tukeutumaan mieheen supistusten tullessa. Törmättiin eräällä iltakävelyllä erääseen synnytysvalmennuskurssilaiseen sairaalan ulkopuolella - hänen kysyessään että miltä tuntuu, supistus iski ja miehessä roikkuessani vaikeroin vain että it hurts.

Illemmalla aloin jo hengittämään ilokaasua supistuksia helpottamaan. Kokeilin eri asentoja, seisten, maaten, kyljellä, kontilla, mikään ei oikein auttanut. Lopulta huomasin että tyynyihin tukeutumalla ja kontilla ollen oli hivenen helpompaa. Ilokaasu auttoi yllättävän paljon kun sitä hengitti oikein - ennen supistuksen alkamista monta kertaa syvään. Päässä alkoi huimata ja tuli melko sekava olo, mutta kipu tuntui häviävän.

Iltakymmeneltä olin 3-4cm auki ja lapsivedet puhkaistiin synnytyksen jouduttamiseksi. Siitä hetkestä papereihin kirjattiin synnytyksen virallinen aloitushetki ja siitä hetkestä alkoivat helvetilliset kivut.

Hengitin ilokaasua kuin viimeistä päivää, mutta pahimmissa kivuissa unohdin miten hengittää sisään enkä voinut tehdä muuta kuin vaikeroida. Illan edetessä vaikerointi muuttui täysin kontrolloimattomaksi huudoksi joka supistuksen iskiessä. Parin tunnin kuluttua kätilöopiskelija tarkasti kohdunsuun tilanteen - kuulemma 8cm auki. Olin niin onnellinen, kauaa ei tätä kipua kestäisi. Kun varsinaisen kätilön tarkastaessa tilanteen kuulin että 8cm oli täysi virhearvio ja oikeasti oltiin vasta 4cm auki oli fiilis todella surkea - ei mitään edistystä järkyttävistä kivuista huolimatta. En kestänyt kipua enää ja halusin nukkua hetkisen.

Keskiviikko - Synnytys

Keskiyöllä pyysin kipupiikkiä (petidiiniä - synteettinen morfiini) ja sainkin sen välittömästi. Vaivuin uneen, herätäkseni kahden minuutin kuluttua takaisin huutamaan. Sama jatkui useamman tunnin - makasin sängyllä puolikontillani tyynyjen päällä puoliunessa ja joka supistuksen kohdalla heräsin järkyttävään kipuun huutaen. Pidin miestä kädestä ja itkin. Sanoin kuulemma että toista lasta meille ei tule.

Seuraava muistikuva on neljän aikaan aamuyöstä jolloin petidiinin vaikutus alkoi häipymään ja olin taas jokseenkin tajuissani. Kivut olivat järkyttävät enkä osannut supistusten aikana hengittää ilokaasua, huusin vain. Tässä vaiheessa 7cm auki. Yritin olla seisaallani vauhdittaakseni synnytystä, nojasin sänkyyn ja mies tuki minua. Minulle tuli voimakas ponnistamisen tarve ja muistan miettineeni etten kai saisi vielä ponnistaa. Supistusten aikana kuitenkin jalkani menivät kuitenkin automaattisesti yhteen, kiristäen lantioluita vauvan esteeksi, ikäänkuin kroppani yritti estää vauvaa tulemasta ulos. Tai ehkä minä yritin alitajuisesti saada synnytyksen loppumaan. Mietin ettei tämä tule ainakaan tällä tavalla onnistumaan, onpas epäergonominen asento. Kivut olivat järkyttävät. Niitä on vaikea kuvailla (ja edes muistaa), muuten kuin että tuntui kuin koko alavatsa ja lantio olisi tulessa. Pyysin/huusin/itkin epiduraalia ja paikalla oleva kätilö sanoi nyt olevan jo liian myöhäistä.

Seuraava muistikuva minulla on siitä että minua käännettiin selälleni ja iskettiin vasaralla polviin ja kyynärpäihin. Kello oli noin kuusi aamulla. Ympärilläni parveili henkilökuntaa ja kätilö selitti minulle että korkean verenpaineen johdosta täytyisi tehdä jotain lisätutkimuksia. Kyynärtaipeisiin oli ilmaantunut lisää pumpulipalloja - ihmettelin että missäköhän vaiheessa verikokeet otettiin sillä minulla ei ollut siitä mitään muistikuvaa. Minulta kysyttiin minne sattuu - I don't know, everywhere, ei ollut oikea vastaus. Muutaman tarkentavan kysymyksen jälkeen sain selitettyä että ei, minua ei sattunut ylävatsaan, vain alavatsaan, ja mietin että olikohan epäilyksissä pre-eklampsia.  Tehtiin uusi sisätutkimus, eikä oltu edistytty minnekään kahden tunnin tuskan jälkeen, edelleenkin vain 7cm auki. (Mies sanoi myöhemmin että hän olisi voinut tintata lääkäreitä sillä jokainen tutkimus sai minut huutamaan kivusta entistä enemmän. Samaan aikaan kätilöt huusivat lääkäreille että verenpaine oli selkeästi kovien kipujen aiheuttamaa ja he vain lisäsivät tuskiani. Jokaikinen tutkimus kuitenkin suoritettiin loppuun.)

Minut passitettiin vielä antamaan virtsanäyte. Siinä supistellessa, pusertaessa ja ponnistaessa huusin ja itkin. Itkin miehelle että miksi en ole saanut vielä epiduraalia, pyysin sitä jo kaksi tuntia sitten. Huoneeseen palatessamme vastaava kätilö tuli kysymään mieheltä olimmeko miettineet järeämpiä kivunlievityskeinoja ja ehdotti että nyt epiduraali olisi paikallaan (Niin, olisi ollut jo kaksi tuntia aikasemmin...). Miehen kysyessä eikö se muka ollutkaan liian myöhäistä 7cm avautumisella, kätilö sanoi että ei hänen käsittääkseen mutta anestesialääkäri osaisi sanoa paremmin. Mies lähti keskustelemaan anestesialääkärin kanssa, joka miehen mukaan hämmästyneenä kuulemma sanoi että kyllä epiduraalin voi saada vaikka olisi 9cm auki, kunhan vain pystyy pysymään paikallaan.

Puoli seitsemältä anestesialääkäri oli edessäni ja selitti epiduraalin haittapuolista ja vaaroista. Vaivuin aina välillä uneen ja havahduin hänen ravistellessaan minua. Kuulemma minun tulisi olla paremmin tajuissani ja kuunnella jos haluaisin epiduraalin. Teki mieli sanoa muutama valittu sana siitä että olin jo ottanut asioista selvää ja tiesin erittäin hyvin haittapuolet ja tekotavan ja riskit, mutta päätin pitää suuni kiinni ja kuunnella litanian loppuun niin hyvin kuin pystyin.

Istuin sängyllä ja anestesialääkäri selitti että minun täytyisi istua pedillä kunnolla käpertyneenä eteenpäin. En tiedä kauanko siinä kesti (kauan varmasti, ehkä jopa kymmenisen minuuttia) että edes pääsin istumaan sängylle, ja lääkärin hoputtaessa minua istumaan paremmin tai en voisi saada epiduraalia huusin että I know, I'm trying. Lopulta pääsin oikeaan asentoon ja lääkäri vielä selitti että minun tulisi olla täysin liikkumatta kun neula oli nikamien välissä tai hän saattaisi halvaannuttaa minut. Kun supistuksiin tuli tauko sanoin että nyt voit pistää, ja hoin päässäni äläliiku, äläliiku, äläliiku, sano jo että voin liikkua, sanojo, sanojo, sanojo... Suljin silmät ja keskityin. En muista että epiduraalin laitto olisi tuntunut yhtään missään. Piston jälkeen minut ohjattiin makaamaan kyljelleni ja seuraava muistikuva on kymmeneltä, taisin siis nukahtaa. (Mies kertoi minulle myöhemmin että anestesialääkäri oli ollut todella vaikuttunut siitä että pysyin niin liikkumattomana, eikä aluksi uskonut että pystyisi laittamaan epiduraalin minulle ollenkaan)

Herätessäni minulla oli ensimmäistä kertaa koko synnytyksen aikana hyvä olo. Minua ei sattunut, pystyin ajattelemaan selkeästi, olin rauhallinen. Olin saanut nukuttua muutaman tunnin. Makasin sängyllä ja pyysin mieheltä juotavaa (Lucozade-juomaa) ja suklaata (Lion patukoita) naposteltavaksi. Niitä mies säännöllisin väliajoin kävi ostamassa sairaalan kaupasta. 

Makoilin sängyllä ja keskustelin kätilöitten kanssa. Juttelin miehen kanssa. Sain levätä vihdoinkin. Tehtiin sisätutkimus ja 8cm auki, vielä olisi siis aikaa ennenkuin mitään alkaisi tapahtumaan. Odoteltiin siis kohdunsuun avautumista siinä rauhassa ja annostelin kipupumpusta lisää epiduraalia tarvitessa. Hermoilin oliko meillä nyt varmasti parkkimittarissa tarpeeksi rahaa (ei, miehen täytyi käydä ostamassa uusi lippulappu) ja oliko yhteiseltä tililtä varmasti mennyt kaikki laskut normaalisti (joo, mutta pakotin miehen silti soittamaan pankkiin ja laittamaan lisärahaa varmuuden vuoksi). Kaikkea sitä miettiikin.

Kello kahden maissa olin 10cm auki, mutta minulle sanottiin että voisin vain levätä vielä ja antaa vauvan edetä omin nokkineen alaspäin että ponnistusvaihe lyhenisi. Istuskelin puoli-istuvassa asennossa tunnin ja odottelin, kivutta. Täyttä autuutta. Lisäsin kipupumpusta lisää epiduraalia supistusten tullessa taas kipeiksi.

Tiistaina tapaamani vastaava synnytyslääkäri poikkesi aina välillä tarkastamaan tilannetta. (Mies kertoi minulle myöhemmin että tiistai-illalla kyseinen lääkäri oli jo käynyt häntä etukäteisonnittelemassa, sanoen että vauva syntyy varmasti aamuyöllä tai aamulla eikä hän meitä enää ehdi näkemään. Niinpä niin.)

Puoli neljän aikaan vauva oli edennyt jo melko alas ja sain luvan alkaa ponnistamaan. Epiduraali vaikeutti tuntemuksia, ja kätilöiden piti minulle useimmiten kertoa milloin supistus alkoi ja milloin ponnistaa. Aluksi oli vaikea keksiä miten sitä ponnistetaan, mutta sekin loppujenlopuksi alkoi luonnistua. Seuraavan tunnin aikana minulla oli varsinainen kannustuskuoro synnytyssalissa - kätilö, kätilöopiskelija, mies ja aina silloin tällöin tämä vastaava lääkärikin toistamassa että veeery good, good push. Ko. lääkärin taputtaessa käsiään ja toistellessa voimakkaalla intialaisella aksentillaan kuinka ponnistukseni olivat veeery good oli vaikea pitää naamaa peruslukemilla ja mietin vain että ovatkohan ne nyt oikeasti hyviä vai yritetäänkö minua nyt vain tsempata parhaimman mukaan.

Tunnin ponnistelun kuluttua vauva ei vieläkään ollut ulkona ja kuulin lääkärin pyytävän kätilöä valmistelemaan pihdit. Sain vielä kuulemma ponnistella lisää sillä homma eteni koko ajan. Päänahkakin tuli näkyviin. Yritin laittaa kaikki voimat peliin sillä nyt oltiin jo niin loppusuoralla enkä todellakaan halunnut pihtisynnytystä, niin monia kauhutarinoita olen niistä kuullut. Kaikista mahdollisista synnytystavoista tämä oli minulle se eniten pelätty. Äidin täydellistä repeämistä reiästä reikään, lapsen kallovaurioita ja hermovaurioita. Tiesittekö muuten että syy miksi Sylvester Stallone puhuu niin hassusti on pihtisynnytyksessä vaurioituneet kasvohermot? Tässä välissä sorkittiin alapäätä useamman kertaa ja lääkäri ilmaisi mielipiteensä siitä että tiukoilta paikoilta vaikuttaa eikä vauva varmaan pääsisi ulos ilman apua. Kätilöt keskustelivat voisiko kyseessä olla tarjontavirhe joka vaikeutti synnytystä. (Ajattelin että ei kai, olihan vauva ollut raivotarjonnassa jo yli kuukauden.)

Kun olin ponnistellut yhtäjaksoisesti puolitoista tuntia tiesin että pihdit tulisivat esille piakkoin. Yleensä annetaan ponnistaa vain tunti, jonka jälkeen tehdään avustettu synnytys. Lääkäri tuli valmistelemaan pihtejä ja minä kysyin vielä että miksi ylipäätänsä tehdään avustettava synnytys. Lääkäri näytti käyriä ja selitti että vaikka vauva oli vielä hyvävointinen, vauvan sydänäänet alkoivat näyttämään väsymisen merkkejä ja palautuivat hitaammin ja hitaammin ja hänestä kehitys oli huolestuttavaa. Imukupissa on käsittääkseni pienemmät riskit ja kyseenalaistinkin pihtien valinnan, mutta imukuppia ei kuulemma voinut meidän tilanteessa käyttää sillä vauvan päänahka oli pitkän synnytyksen takia niin turvonnut että se ei toimisi / aiheuttaisi liikaa vahinkoa vauvalle. Annoin suostumuksen pihteihin.

Suljin silmäni kun pihtejä valmisteltiin. Tunsin inhottavaa painetta kun ne asetettiin paikalleen, mutta luojan kiitos epiduraalista eikä mitään kipua tuntunut. (Mies kertoi myöhemmin että lääkäri oli aika hermostuneen näköinen kun ei vähään aikaan saanut pihtejä lukkiutumaan ja minä kiemurtelin paikallani.) Pihtien avulla yhden tai kahden ponnistuksen jälkeen vauva syntyi 16.58. Mieheni käski avaamaan silmäni ja lääkäri asetti vauvan vatsalleni sanoen "Mom, meet your baby". Vauva tapitti minua isoilla silmillään.

En kuitenkaan osannut nauttia tästä hetkestä. Minulle tärkeimmät asiat (joita oli pitkään mietitty ja paljon tutkittu) synnytyssuunnitelmassa oli napanuoran jättäminen leikkaamatta kunnes se lakkaisi sykkimästä ja istukan syntyminen luonnollisesti. Mies taas olisi halunnut leikata napanuoran itse. Epätoivoisesti yritin pelastaa edes jotain suunnitelmasta ja kysyin voisiko jättää napanuoran leikkaamatta. Ei, liian vaarallista. Voisiko mies leikata sen? Ei, nyt ei ehdi. Onko pakko ottaa se istukan syntymistä jouduttava pistos? On, muuten liian suuri verenvuodon vaara. Napanuora leikattiin ja vauva vietiin tarkastukseen. Siinä sitten oltiin, lääkäri kiskomassa istukkaa ulos napanuorasta ja hieromassa kohtua. Olo oli kuin Mansikilla, eläinlääkäri kyynärpäitään myöten sisuksissa, kuvotti koko juttu.

Vauva vietiin tarkastukseen huoneen perälle ja vauvan itkusta päättelin voinnin olevan vähintään kohtuullinen. Pian lääkäri hyppäsi alta pois ja manasi kenkiään kun lattialle losahti veret. Mies vertasi verimäärän näkemistä sotaleffan katseluun (ei tietenkään sanonut tätä siellä vaan vasta jälkikäteen). Arvioitiin että menetin noin kaksi verenluovutuspussillista verta (ei ihmekään että pyörrytti yli viikko synnytyksen jälkeen...). Minulle alettiin tekemään tarkastusta. Helpotti kuulla että säilyin kohtuullisen yhtenäisenä pihdeistä huolimatta, eikä episitomian ja parin minimaalisen repeämän lisäksi ollut mitään muuta vahinkoa. Huokaisin helpotuksesta, kaikki siis meni ihan hyvin loppujen lopuksi.

Synnytyksen jälkeen

Vauva oli tarkastuksessa ja minä tikattavana pöydällä. Mies jutteli vauvalle ja vaihtoi ensimmäiset vaipat ja katselin heitä. Tärisin kuin horkassa, mutta tiesin että epiduraali voi aiheuttaa melkoista tärinää jälkikäteen joten en erityisemmin miettinyt asiaa sen enempää. Minua alkoi paleltamaan todella paljon ja pyysin peittoa suojakseni. Tikkaamisen jälkeen sain vauvan syliini taas ja mies otti meistä kuvia ja minä tapitin vauvaa.



Pian kuitenkin minua alkoi huimata ja pyysin miestä ottamaan vauvan pois sillä pelkäsin pudottavani hänet. Kätilöt kävivät mittaamassa kuumeen joka oli päälle 40 astetta - peitto pois, ikkunat auki ja tuuletin viereen. Mitattiin uudestaan puolen tunnin kuluttua - 39.6. Taisin tässä välissä saada suonensisäisiä antibiootteja, ja kuume lähti laskuun. Makoiltiin siinä vielä muutama tunti kun miehen äiti ja isäpuoli tulivat käymään (ja tuomaan herkkuja) ja sen jälkeen suihkun kautta siirryttiin pienempään huoneeseen synnytyslaitoksella. Illan mittaan kuume sahasi ylös alas laskien normaaliin ja taas nousten 38 tai 39 asteisiin, ja taisin saada lisää antibiootteja ennen lopullista sammumistani.




Yön aikana vauva vietiin lastenosastolle saamaan suonensisäisiä antibiootteja ja minun nukkuessa ja miehen lähtiessä kotiin nukkumaan kätilö hoiti vauvaa. Kuulin jossain vaiheessa yövastaavan kutsuvan minua sepsis ladyksi - oli aika nolona kun huomasi minun kuulleen. Aamulla meitä kävi mikrobiologi moikkaamassa, mutten saanut oikein selkoa mikä oli lopullinen diagnoosi, vai oliko mitään muuta keksitty kuin sopivan ympäripyöreä yleisinfektio. Suunnitelmana oli jokatapauksessa suonensisäiset antibiootit kaksi päivää minulle (ja varuiksi myös vauvalle joka ei mitään tulehduksen merkkejä onneksi näyttänyt), jonka jälkeen katsottaisiin molempien verikokeitten tulokset ja tehtäisiin uusi jatkosuunnitelma lääkityksestä ja päästäisiinkö pois sairaalasta.




Seuraavana päivänä siirryttiin vuodeosastolle jossa sain onneksi oman huoneen. Oli aika surkeaa olla siellä, olin niin toivonut että olisimme päässeet kotiin jo seuraavana päivänä. Siellä me sitten oltiin, molemmat kaksi kertaa päivässä tipoissa, vaikea liikkua kipujen ja huimauksen takia, vauva vielä valohoidossa jonkun aikaa keltaisuuden takia, vauva ei kyennyt syömään rintaa joten kuppi- ja pulloruokinnassa, ja inhottavan kiireinen ja meluinen osasto. Osa kätilöistä oli todella mukavia, osa melko ilkeitä ja saivat minut itkemään hormonihuuruissa useamman kerran. Ruoka sentään oli hyvää, silloin kun sitä ehti vauvan hoidolta syödä.

Mitä mietin jälkikäteen

Papereihin oli merkitty synnytyksen kestoksi 17h 33min. Supistuksia (enemmän tai vähemmän) olin kuitenkin kestänyt jo lähemmäs 48 tuntia, maanantai-iltapäivästä lähtien. Ei mikään ihmekään että olin todella väsynyt, eikä synnytys tuntunut etenevän minnekään. Jälkikäteen ajatellen olisin vaatinut epiduraalia paljon aikaisemmin - uskon että rauhoittuminen ja kipujen väheneminen olisi auttanut ja nopeuttanut avautumisvaihetta. Petidiinin olisin jättänyt sikseen, se ei auttanut millään tavalla, ja mahdollisesti teki vauvasta melko letargisen muutamaksi päiväksi (tosin myös pihdit voivat aiheuttaa tätä).

Käynnistys oli aivan hirveää kipujen vuoksi, enkä tiedä lähtisinkö uudestaan käynnistysrumbaan jos meille lisää lapsia ikinä tulee. Toisaalta vauva oli selkeästi yliaikainen, ilman lapsenkinaa ja kuiva repaleinen iho. Yrittäisin varmaan ns. luonnollisia käynnistysmenetelmiä suuremmalla innolla. Ja vaikka akupunktiota tai muita vaihtoehtomenetelmiä.

Että tämmöinen tarina. Pitkä mutta kyllähän sitä menoa ja meininkiä riittikin maanantai-aamusta keskiviikko-iltaan! Vuodeosastolta päästiin vasta lauantai-iltana pois kun vauvan tulehdusarvot oli todettu terveeksi ja minä sain jatkolääkityksen. Vaikka synnytys menikin ihan eri tavalla mitä toivoin, synnytyslaitoksella ollessa tuntui että minua kuunneltiin ja vaikka en "saanutkaan" mitään toiveitani, päätökset selitettiin ja ymmärsin että minun ja vauvan parasta ajateltiin aina. Aika ikävä olo silti jäi synnytyksestä, sen huonon etenemisen, kovien kipujen ja jälkikomplikaatioiden takia. Kotiin pääsy kuitenkin helpotti, on se vaan kurjaa olla sairaalassa. Kaikki meni loppujenlopuksi hyvin, terve vauva ja terve äiti.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Vastauksia osa 2 - Lontoo, Britit, ulkosuomalaisuus, työt ja opiskelu

Nyt siten vastauksia taannoiseen kysymyspostaukseen - tällä kertaa kysymykset keskittyvät Lontooseen, Britteihin, ulkosuomalaisuuteen, töihin ja opiskeluun. Kuvituksena vanhoja random-kuvia Lontoosta! 





Lontoo

Lontoossa asuminen: 3 hyvää ja 3 huonoa asiaa?
Hyvät asiat - kansainvälisyys, nopea elämäntahti, monet mahdollisuudet. Huonoa - pitkät etäisyydet, vähän vapaa-aikaa, ruuhkat/liikaa ihmisiä (mm. kaikkialle pitää lähteä todella ajoissa että ehtii varmasti ja jos haluaa esim liput johonkin erikoiseen tapahtumaan pitää usein kärkkyä heti myynnin avauduttua).

Minkälaista on asua Lontoossa?
Hauskaa. Täältä löytää aina jotain tekemistä tai näkemistä. Asia erikseen on kuinka jaksaa mennä ja tulla, varsinkin jos asuu kaukana keskustasta kuten me. Itse tykkään olla melko aktiivisesti menossa joten tulee järjesteltyä kaikenlaista aktiviteettia säännöllisin väliajoin.

Top3: Mitä Lontoossa kannattaa ehdottomasti nähdä/kokea?
Minä ehdottaisin käymistä jollain viikonlopputorilla torilla omien mielenkiintojen mukaan - antiikki/sisustus Portobello Rd, ruoka Borough Market, vintage/nuoret suunnittelijat Spitalfields, alternative/teinit Camden Town. London Eye on kiva kokemus ja antaa hyvän näköalan kaupunkiin. Kolmantena kävisin jossain museossa - British Museum ja Victoria&Albert ovat mahtavia, sekä Natural History Museum. Lisäksi täältä löytyy monia pieniä, erittäin mielenkiintoisia mini-museoita kuten Hunterian, Foundling tai The Petrie, jos haluaa kokeilla jotain erikoisempaa.



Britit ja ulkosuomalaisuus

Mitä kaipaat Suomesta eniten?
Ruisleipää, karjalanpiirakoita, metsiä, valoisia kesäöitä ja pitkittyneitä illanistujaisia, kavereita ja perhettä, rentoa elämänasennetta, hiljaisuutta ja lyhyitä välimatkoja töihin ja muualle.

Mitkä asiat tuntuivat hankalilta britteihin muuttaessa? Mikä asia olisi sujunut paljon helpommin, jos joku olisi vain antanut vinkin "näin teet sen helpommin".
Pankkitilin avaaminen ja asunnon löytäminen olivat vaikeimpia asioita. Lisäksi Lontooseen muuttaessa eri kaupunginalueiden tunteminen ja liikkumisen hahmottaminen olivat hankalia. Ystävien saaminen, mutta tämähän on hankalaa aina kun muuttaa johonkin uuteen paikkaan. Tästä voisin tehdä ihan oman postauksen ehtiessäni.

Onko englantilaisten kanssa helppo ystävystyä?
Minusta ystävystyminen on vaikeaa, mutta kavereita saa helposti. Tästä on itseasiassa postaus jossa valotan omia mielipiteitäni tarkemmin.




Mikä ärsyttää ja mikä on parasta englantilaisissa?
Ärsyttää ehkäpä eniten se että usein on vaikea tietää ollaanko kavereita, ystäviä vai ihan vaan hyvänpäiväntuttuja joista ei edes pidetä oikeasti, ihmisiä on siis vaikea lukea. Parasta englantilaisissa on se miten kohteliaasti he osaavat haistattaa pitkät ihmisille jotka heitä ärsyttävät tai muuten vain ovat suututtaneet, täällä käytetään koodikielistöä mikä kuulostaa kohteliaalta mutta tarkoittaa ihan muuta!

Minkälaista on olla naimisissa englantilaisen kanssa?
Ei kai se kummempaa kuin minkä tahansa muun maalaisen kanssa. Englanti ei kuitenkaan ole kulttuuriltaan (perus Eurooppa/länsimainen kulttuuri) niin erilainen että tulisi kovia kulttuurishokkeja, ja lisäksi oma mieheni on kovin kiinnostunut suomalaisesta kulttuurista ja tykkää kokeilla uusia juttuja. Tulee tietenkin vietettyä enemmän englantilaisia pyhiä ja syötyä englantilaisia ruokia.

Haluaisitko muuttaa Suomeen?
Kyllä ja ei. Elämäntyylin puolesta kyllä, uramahdollisuuksien puolesta ei. Jos haluaisin mennä takaisin yliopistoon opiskelemaan jotain uutta alaa, sitten varmasti myös haluaisin muuttaa Suomeen, sillä Englannissa uudelleenkouluttaminen tehdään todella vaikeaksi ja kalliiksi.




Mitkä ovat tärkeimmät käytännön asiat muutettaessa Isoon-Britanniaan?
Kielitaito, edes keskiverto englannin osaaminen. Tarpeeksi rahaa että voi maksaa etukäteen vuokran ja vähintään kuukauden takuuvuokran plus kulut ennenkuin alkaa palkka juosta. Passi ja hammasharja, eipä tule mitään erityistä mieleen.

Onko sinulla ja miehelläsi/englantilaisilla ystävilläsi paljon "kulttuurishokkeja", jos puhutte toisten kulttuurista?
Ei oikeastaan, johtuen varmasti siitä että suurin osa englantilaisista ystävistäni on joko todella kansainvälisiä tai muuten multikulttuurisia (esim. intialaisista perheistä). Mies on ihan perus-britti, mutta matkustellut paljon, joten on tottunut erilaisiin kulttuureihin pienestä pitäen.




Työt ja opiskelu

Olen yrittänyt selvittää työmahdollisuuksia UK:ssa, mutta kuulisin mielelläni paikallisen kokemuksia. Ehtisitkö kirjoittaa brittien työkulttuurista ja työnhausta kaikkine ihanuuksineen ja kauheuksineen?
Työnhausta olenkin jo kirjoittanut yhden postauksen, mutta juttua varmasti riittäisi omista huonoista ja hyvistä kokemuksista. Brittien työkulttuuri on mielestäni aika erikoinen, täällä ollaan todella kiinni töissä (pitkät päivät, paljon sosialisointia työkavereitten kanssa) ja usein suuri osa kavereista tulee työn kautta. Työn kautta myös ns. arvotetaan ihmistä. Tästäkin voisin kirjoitella ihan postauksen itsessään!

Työmahdollisuuksista en lähde selittämään mitään, sillä ne niin riippuvat alasta. Sen verran voin sanoa että ainakin Lontoossa tuntuu siltä että kilpailu on kovaa (todella kovaa), mutta toisaalta mahdollisuuksia avautuu jatkuvasti, eli yhden oven sulkeutuessa avautuu ainakin pari ikkunaa.

Minkä yliopiston ja alan olet käynyt?
Opiskelin valtiotiedettä kandina ja kansantaloutta maisteritasolle, SOAS:issa ja Birkbeckissä.
 
 
Rahoititko opiskelusi Valtion lainaamalla rahalla? Koetko pystyväsi suositella sitö myös muille?
Kelan opintotuki ja Kelan takaama laina ja vanhempien antama apu. Lukukausimaksuihin minulla oli laina Englannin valtiolta. En joka vuosi ottanut opintolainaa Suomesta, esimerkiksi ensimmäinen vuosi meni säästöillä. Opiskelu täällä on sen verran kallista ettei muita vaihtoehtoja varmaankaan ole kuin ottaa lainaa, oli se suosittavaa tai ei.




Työnhaku siellä on oletettavasti hankalaa ja yliopistot vaikuttavat varmasti työllistymismahdollisuuksiin.. Kannattaako korottaa yotodistusta vaiko halea hieman "huononpaan" yliopistoon?
Hmm, käsittääkseni paremmissa yliopistoissa täällä ei oteta huomioon korotettuja YO-todistuksia. Tietenkin jos YO-todistus mainitsee vain paremman arvosanan eikä sitä että on korotettu, ei kai sitä tarvitse ehdointahdoin kertoa. Mutta vastauksena kysymykseen että ehdottomasti kannattaa mennä parhaimpaan yliopistoon mihin pääsee, ja kannattaa opiskella YO-kokeisiin kunnolla heti ensimmäisellä kerralla. Korotuksesta voi olla hyötyä tai olla olematta - riippuu siitä kuinka korkeatasoiseen yliopistoon yrittää.

Työllistymismahdollisuudet ovat paremmat paremmissa yliopistoissa, mutta tähän haluaisin sanoa että myös se mitä tekee yliopiston aikana merkitsee paljon. Pelkkä yliopiston nimi ei anna mitään. Täällä arvostetaan aktiivista osallistumista opiskelijaelämään ja opiskelujen aikaista työkokemusta niitten mukiinmenevien (2.1) arvosanojen ohella - kertoo yleisestä fiksuudesta ja yritteliäisyydestä.



Että sellaista. Ihan hauska oli vastailla! Ja tosiaan, tuli pari postausehdotusta ja -ideaa mieleen, eli niitä tulee tässä kesän aikana joskus sitten näitten vauvajuttujen väliin. 
Related Posts with Thumbnails