Me ostettiin Stokke MyCarrier kantoreppu vauvan ollessa n. 2-3 kuukauden ikäinen. Tarkoituksena oli käyttää sitä lentokentillä, ja erinäisissä tapahtumissa/paikoissa jonne ei pääsisi vaunujen kanssa. Kokeiltiin muutamia eri malleja, ja luettiin arvosteluja, ja kyselin neuvoja blogissa, ja lopulta päädyttiin Stokkeen. Ja olen ollut tyytyväinen. Todella tyytyväinen. Tämän yhdeksän kuukauden kokemuksella olen suositellut sitä jokaiselle joka on kantoreppua halunnut.
Ja miksi? Tärkein valintaperuste meille oli se että repun saisi muuntautumaan moneen asentoon ja että vauvalla olisi ergonominen asento. Repun saa kolmeen asentoon - edessä kasvot aikuiseen, edessä kasvot menosuuntaan, ja taakse reppuselkään. Me olemme käyttäneet kahta ensimmäistä asentoa, nyt kun vauva on tarpeeksi iso reppuselkään (n. 74cm ja 9kg), kokeillaan pian sitäkin.
Tämän yhdeksän kuukauden aikana ollaan kannettu vauvaa edessä kasvot aikuseen päin, ja muutaman kerran kasvot menosuuntaan rauhallisissa tilanteissa. Vaikka kasvot menosuuntaan voi kai vauvoja jonkinverran pelottaa, halusin että se vaihtoehto on mahdollinen, jos vauva sattuu olemaan kovin uteliasta ja kurottelevaa sorttia. Vauva on tykännyt molemmista, ja viihtynyt repussa monesti yli tunnin pätkiä. Ja varmasti viihtyisi pitempiäkin aikoja, repussa tuntuu olevan vauvalle mukava asento. Ergonomisesti vauva on oikeassa "sammakko"-asennossa sekä kasvot aikuiseen että kasvot menosuuntaan.
Ja ihan yhtä tärkeää on ollut että reppu on aikuiselle ergonominen. Se tuntuu tukevalta päällä ja sen saa kiristettyä kaikkien remeliensä avulla juuri itselleen sopivaksi. Olen kantanut tuota kahdeksan kilon jötikkää eturepussa useamman kerran reippaan tunnin ajan, eikä selkäni ole kertaakaan kipeytynyt, eivätkä hartiat jääneet jumiin. Tottakai hartioita alkaa jossain vaiheessa väsyttämään, ja repun (ja vauvan) pois ottaessa se paino kyllä tuntuu niissä, mutta kipeäksi ne eivät kertaakaan tulleet. Reppu jakaa painon tasaisesti koko selälle, iso bonus jos tätä aikoo käyttää kunnon pätkiä.
Repussa oli melko paljon remeleitä, ja sen käyttöön piti vähän aikaa tottua, mutta nyt vauvan saa sinne helposti aseteltua ihan yksinkin ja asetukset säädettyä itselle sopiviksi. Seuraavaksi päästään tosiaan testailemaan Stokkea selkärepun ominaisuuksissa, ja kirjoittelen sitten vielä kunnon postauksen, plussine ja miinuksineen tästä kantorepusta. Mutta näin yhdeksän kuukauden kantokokemuksella suosittelen lämpimästi Stokkea. Ihan mahtava reppu. Aivan paras!
Onko teillä kokemuksia Stokesta? Ja mikä on teidän mielestä paras kantoreppu?
Edit: Aikaisempaan kantoreppupostaukseeni tuli hyvin linkkivinkkejä lukijoilta jos kiinnostaa kantaminen ja kantoreppuvinkit (muutkin kuin Stoket)!
Edit: Aikaisempaan kantoreppupostaukseeni tuli hyvin linkkivinkkejä lukijoilta jos kiinnostaa kantaminen ja kantoreppuvinkit (muutkin kuin Stoket)!
ihania kuvia, varsinkin toi eka!
VastaaPoistaMeille tuli nyt Tula ja sulatti myn <3:men
Kiitti :) Tulaa olis ollu kiva käydä kokeilemassa, siitä oon lukenut paljon hyviä arvosteluja. Toivottavasti sopii teille!
PoistaIhania kuvia! Minä sain kaverilta kantoliinan, ja siinä tuli EL:ää kannettua jonkin verran eritoten tyräleikkauksen jälkeen! Nyt on kovasti mielessä pyörinyt, jos kantorepun hankkisi.. Esim. Manducan. Oletko muuten kantoliina - fb-ryhmässä? Siellä jaetaan todella ihanasti vinkkejä!
VastaaPoistaKiitti :) Manducaa kokeilin kaupassa ja se ainakin mulla valui ikävästi hartioilta eikä tuntunut tukevalta ollenkaan. Kantsii kokeilla livenä jos suinkin voit! Kantoliinoja en oo kokeillut, mut kaveri joskus näytti omalla liinallaan miten helppoa se on. Semmoisen vois ehkä seuraavalle ostaa, nyt ei oo mitään tarvetta vielä. En oo fb-ryhmässä, etsin vaan netin kautta tietoa :)
PoistaSaako kysyä mistä ostit Stokken? Www.varuste.net myy Manducaa halvalla ja www.muksumukaan.fi Babybjörn Onea mutta kumpikaan ei myy Stokkea ja tämän blogin jälkeen se tuntuu tosi kiinnostavalta. Mikähän oli hinta?
PoistaOstin ulkomailta, mut oon nähnyt sen ainakin Stokkalla Suomessa. En muista hintaa :)
PoistaStokkea myy Tampereella ainakin Vauvatalo Johanna ja Baby Style. Mistä päin nyt kysyjät satutte olemaankaan...
VastaaPoista