perjantai 10. kesäkuuta 2011

Tenttikaudet ja niistä selviytyminen

Viiden peräkkäisten (tuskaisien) keväisten tenttisumien jälkeen voisin ensimmäistä kertaa kirjoitella vähän omia mietintöjä ja vinkkejä tenttikausista selviytymiseen. Yliopisto-opiskelu Briteissä on paljolti painottunut kokeisiin, ja useimmissa kouluissa kokeet tulevat yhdessä köntissä vuoden lopussa, ja kokeita ei voi uusia. Pahimmillaan koko vuoden kestänyt panos mitataan yhdessä viikossa, joten pelkkä asioiden osaaminen ei riitä, vaan täytyy myös osata selviytyä sekä lukupanostuksen että tenttikauden aikaisista stresseistä ja ongelmista. Täällä joka kevät meille toitotetaan erilaisia tekniikoita kyllästymiseen asti, ja tässä pientä koostetta siitä mitä itse olen pitänyt tärkeimpänä. Toivottavasti on jollekin hyödyksi!




Lukukauden aikana:
Yksinkertaisesti, jos lukukauden aikana ottaa asiakseen pitää kaikki luentomateriaalit, muistiinpanot sun muut oheisjutut hyvässä järjestyksessä se helpottaa kokeisiin lukua suunnattomasti. Itse pidän kaikki yhden kurssin materiaalit yhdessä kansiossa luentojen ohjeistamassa aikajärjestyksessä, josta on helppo löytää tarvittavat materiaalit vain kurssisuunnitelmaa silmäilemällä. Post-it lapuilla merkkaan tärkeimmät materiaalit. Kannattaa tehdä aina viikoittain siivous paperimateriaaleihin, niin tenttikaudella ei tarvitse käyttää aikaa tärkeiden papereiden metsästykseen. Hyvät muistiinpanot auttavat myös tentteihin lukua. Kuulemma myös jos luentomuistiinpanonsa käy läpi 24h kuluttua luennosta ne muistaa paremmin. 

Lukupaussin ja tenttikauden aikana (eli revision):
Täällähän yleensä on ainakin parin viikon aikainen lukupaussi ennen tenttikausia. On helppo ajatella että pitää vaan lukea ja lukea niin paljon kuin mahdollista, ja unohtaa kaikki muu, mutta on tärkeää pitää itsensä virkeänä ja terveenä, eli syödä hyvää ruokaa ja nukkua tarpeeksi ja vähän liikkuakkin. Pieniä pausseja kannattaa pitää, käydä vaikka elokuvissa tai muuten ulkona rentoutumassa, muuten hajoaa pää. Ei kannata ajaa itseään piippuun jo ennen kokeita! 

Samat hyvät tavat kannattaa pitää mielessä tenttikauden aikana. Lisäksi, ei kannata ajoittaa mitään suuria elämänmuutoksia (esimerkiksi laihdutus tai tupakanpolton lopettaminen) tähän sumaan, vaan pitää elämä mahdollisimman normaalina.

Erityisesti nukkuminen on tärkeää. Koetta edeltävänä päivänä ei missään nimessä kannata valvoa myöhään kerraten viimeisiä asioita ja on parempi yrittää nukkua mahdollisimman paljon. On parempi tulla virkeänä ja monitahoiseen ajatteluun kykenevänä kuin väsyneenä zombina koetta suorittamaan. Sitä kuitenkin nukkuu huonosti, joten kannattaa yrittää lopettaa lukeminen ainakin tuntia ennen nukkumaanmenoa että saa mahdollisimman levolliset yöunet.



Tentteihin harjoitteleminen:
Tämähän riippuu ihan tenttien rakenteesta. Tärkeintä minun mielestäni on silmäillä aikaisempia tenttejä, yrittää tunnistaa ne aihealueet joita tullaan kysymään (sillä joka ikisessä kurssissa on joitain pääasioita!) ja lukea tämän perusteella tärkeimpiä materiaaleja. 

Aktiivinen oppiminen on tärkeää, eli ei pelkästään passiivista lukemista, vaan aktiivista muistiinpanojen tekemistä, käsitekarttojen valmistamista, lunttilappujen tekoa tms. tms. Jokaisella on omat oppimistapansa - itse en esimerkiksi alleviivaa tai korosta mitään, vaan teen pelkkiä muistiinpanoja ja yritän sitten ulkomuistista kirjoittaa tärkempinä pitämiäni asioita uudelleen, muistiinpanoista tarvittaessa luntaten. Jotkut tykkäävät piirtää käsitekarttoja. Matemaattisissa aineissa kannattaa mielummin keskittyä tehtävien tekemiseen, ei lukemiseen. 

Ehkä paras tapa harjoitella tentteihin on tehdä itselleen harjoitustentti. Eli valita jokin edellisen vuoden koepaperi, varata sen viemä aika, ja sitten aikarajan puitteissa vastata kysymyksiin, ilman mitään facebook-taukoja tai muistiinpanojen silmäilyä. Ja jälkikäteen sitten analysoida omat vastaukset ja miten niitä voisi parantaa. Jos aikaa koko harjoitukseen ei ole, jopa pelkkä ranskalaisilla viivoilla tärkeimpien asioiden luetteloiminen auttaa asioiden palauttamisessa aktiiviseen muistiin. 




Itse tentissä:
Pidä pää kylmänä! Pelkkä asioiden osaaminen ei ole tarpeeksi, koetekniikka täytyy myös olla hallussa.

Lue ohjeet huolellisesti. On melkoinen katastrofi jos vastaakin vain yhteen kysymykseen, vaikka piti vastata kahteen tms. 

Lue kysymykset huolellisesti läpi. Aloita vastaaminen helpoimmasta. Helppojen kysymyksien jälkeen itseluottamus kohoaa ja vaikeampien kysymysten vastaaminen on helpompaa. Lisäksi, jos on mahdollista vastata vain osaan kysymyksistä kannattaa lukea siltikin kaikki kysymykset (eikä pelkästään silmäillä avainsanoja), sillä sitä ei ikinä tiedä jos sieltä sattuisikin tulemaan jokin tärppi jonka osaa todella hyvin muiden opiskelujen perusteella. 

Vastaamisessa kannattaa olla hyvin tarkka, ja vastata kysymykseen, ei siihen kysymykseen jota toivoisi kysyttävän tai mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Tähän auttaa paljon sekin että pysähtyy aluksi miettimään muutamaksi minuutiksi kysymyksen ulottuvuuksia, raapustaa ranskalaisilla viivoilla pienen suunnitelman, ja kirjoittaessa silmäilee suunnitelmaa. Suunnitelmasta on myös helppo tarkastaa onko tullut mainittua kaikki tarvittavat asiat.

Mitäs jos ei kysymykset onnaakkaan? Jos omaa harjoiteltua asiaa ei ole kokeeseen tullut tai muuten vain ei ymmärrä kysymyksiä? Kannattaa silti yrittää vastata parhaansa mukaan. Usein samoja asioita voi käännellä ja väännellä niin että niillä voi argumentoida jotain muutakin mitä alunperin ajatteli. Tämä on aika kauhea paikka, mutta ei auta muu kuin yrittää. Kandin aikana minulle kävi näin kerran - neljään kysymykseen piti vastata ja osasin oikeasti vastata vain kolmeen. Läpi menti silti, ihan kirkkaasti.

Älä jätä vastaamatta kysymyksiin. Siitä tulee nolla pistettä. Surkeastakin vastauksesta voi tulla sen verran pisteitä että saa säädyllisen numeron jos muut vastaukset ovat olleet hyviä.

Ja viimeiseksi. Älä lähde kokeesta etuajassa pois! Tämä on varmaan typerimpiä juttuja mitä voi tehdä. Sieltä kokeesta löytyy aivan taatusti jotain paranneltavaa.




Aikamoinen mahtipostaus tästä tulikin. Aika itsestäänselviä asioita useimmat, mutta yllättyisitte kuinka vaikea niistä on pitää kiinni stressatessa ja kokeita murehtiessa! Ja joo, olen näitten viiden kevään aikana tehnyt jokaikisen virheen ja typeryyden mitä voi kokeissa tai niihin valmistuessa tehdä :) Mutta heittäkää kommenttilaatikkoon vaikka lisävinkkejä, jos teiltä niitä löytyy!

Kaikku kuvat weheartit:stä.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus. Itsehän elän jännittäviä aikoja, maanantaina on valintakoe Turun AMKiin (hoitotyön ko) ja mietin, että mitä sitte syksy tuo, jos saan paikan. Kääk! :D

    Jäin miettimään, kun kirjoitit, ettei koetta voi uusia. Mitä se sit tarkottaa käytännössä, että leikki jäi sikseen vai mitäs? :o

    VastaaPoista
  2. Huiiii, tää kyllä pisti pienen paniikin meikäläisen persukseen, jos nyt ikinä Ediin asti opiskelemaan pääsen :D Apua!

    VastaaPoista
  3. ulmai, toivottavasti onnistut tuon paikan saamisessa! Peukut pystyssä!

    Uusinnat eivät täällä onnistu yhtä helposti kuin Suomessa ja niistä rangaistaan sillä tavalla että jos joutuu uusimaan saa alhaisimman mahdollisimman arvosanan ko. kurssista joka yleensä puskee keskiarvon sitten todella alhaiseksi. Ja keskiarvoa täällä katsotaan tarkasti sekä työpaikkoja että opiskelulle jatkopaikkoja hakiessa. Kokeita saa siis uusia, mutta käytännössä rankaisut ovat niin kovat, ettei kannata. Plus, jos joutuu uusimaan voi olla että joutuu ottamaan vuoden vapaata yliopistosta, sillä kokeita ei aina järjestetä useammin kuin kerran vuodessa, ja yliopisto on täällä luokkamainen.

    bubble, nojoo, maisteritasolla täällä yleensä ei ole niin monia kokeita kuin mitä mulla oli. Monilla mun tutuilla muilla kursseilla on ollut vaan 1-4 koetta. Ja jotkut kurssit saa suoritettua kurssitöillä (ei tosin mun kurssillani...). Arkkitehtihän sinä olet (muistaakseni), joten tuskinpa joutuisit mitään kokeita edes tekemään :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails