torstai 24. joulukuuta 2009

Hyvää ulkosuomalaista joulua!

Tämä on järjestyksessä viides joulu jonka vietän Suomen ulkopuolella. Jotenkin joulu ei ikinä tunnu ihan oikealta, jollei sitä vietä vanhempien nurkissa kuusen ääressä herkkuja syöden, ja olenkin yrittänyt joka vuosi päästä sinne saakka juhlistamaan, jos vain mahdollisuus on. Tänä vuonna olosuhteet olivat sellaiset että Suomijoulu ei olisi onnistunut, joten vietän ensimmäisen jouluni täällä Brittien Saarilla.



Meidän joulukoristeita tänä vuonna

Millaisia ne edelliset "ulkomaan" joulut sitten olivat? Ensimmäisen poissa-kotoa joulun vietin Japanissa vaihto-oppilaana. Japanissahan joulua ei vietetä. Kaverit vaihtavat lahjoja keskenään ja perheen kera syödään joulutäytekakku - ihan tavallinen täytekakku, jossa tuurilla saattaa olla jokin jouluinen koriste päällä. Varsinainen perinteinen perhejuhla on vasta uudenvuodenaattona, jolloin käydään temppelissä ja lapset saavat rahalahjoituksen vanhemmiltaan. Japanissa jouluna kävin silloisen poikaystävän kanssa pizzeriassa jättiaterialla, vaihdettiin lahjoja (ostettiin toisillemme muistosormukset) ja söin aamulla täytekakkua (vaihto)perheeni kanssa.

Toisen ulkomaanjoulun vietin perheeni kera Kanarian Saarilla. Vanhempia taisi tympiä koko joulutohina ja ottivat äkkilähdöt johonkin vaan. Kieltämättä oli aika mukavaa kävellä t-paidassa ja farkuissa jouluaattona ja nauttia meren äärellä herkullisesta kala-illallisesta. Lomalla sitten muuten vuokrattiin auto ja hengailtiin pikkukylissä ympäri saarta - paljon kivempaa kuin jöpöttää turistikarsinoissa isossa kaupungissa.

Kolmannen ja neljännen ulkomaajouluni vietin Ranskassa, töitä tehden. Otti päähän melkoisesti olla työvuorossa sekä jouluaattona että joulupäivänä, vaan minkäs teet. Eka Ranskanjoulu meni työpäivän jälkeen leppoisasti suomalaisissa merkeissä. Tutustuin muutamaan suomalaistyttöön paikan päällä ja he olivat vääntäneet melkoiset kestit pystyyn niistä aineista mitä siellä pikkukylässä nyt sai. Oli tosi mukavaa ja herttaista. Joulupäivänä taisin vedellä shotteja joidenkin brittipoikien kanssa vakkaribaarissa. Toisena Ranskanjouluna olin ilta/yötöissä baarissa. Ai että korpesi - vedin pienen säälittävän savustettu lohi -illallisen sen aikaisen säädön kanssa, rupuisen kuusenoksan korvatessa oikeaa kuusta, ja sitten vaan koko illaksi duuniin. Taidettiin me vetää baariporukan kera shampanjalasilliset illan päätteeksi, siinäpä se juhlinta.


Nää tarttui mukaan suomalaisten joulumyyjäisiltä


Ja nyt on sitten viides ulkomaanjoulu vuorossa, tällä kertaa Briteissä. Vaikka joulumieltä painaakin joulunjälkeinen tentti ja siihen valmistautuminen olen varautunut jouluaatonviettoon suomalaisten joulumarkkinoiden ostoksilla, viimeviikkoisella supershoppailulla Tescossa, ja mielettömillä leipomissessioilla tässä viime viikon aikana. Jouluaatto vietetään ihan kaksistaan. Joulupäivän ja tapaninpäivän vietämme anoppilassa, eli siellä koetaan sitten Britti-joulu, joten häivyn maisemista ja tietokoneen äärestä useammaksi päiväksi. Näine tarinoineni toivotankin ihanaa joulua, missä tahansa olettekin!


Hyvää ja rauhallista joulua!

2 kommenttia:

  1. Merry Christmas!
    aika monenlaisia jouluja olet kyllä kokenut :) mutta joo, vaikka kaikki ei niin hyviä ainakin jää muistot

    VastaaPoista
  2. Ihania joulun viime hetkiä myös sinne!

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails