perjantai 5. elokuuta 2011

Geelikynnet, ah!

Laitatin häitä varten geelikynnet maltillisilla tipeillä. En asiaa ollut ajatellut lainkaan ennenkuin kampaajani niitä suositteli laitattamaan, olisivat kuvissa kuulemma niin kivat. Ja nyt olen mielettömän ihastunut näihin!


Minulla ei ole ikinä ollut näin pitkiä kynsiä. Yleensä pari milliä kasvaessaan omat kynteni alkavat käpristyä, ja helposti lohkeilevat, näyttäen aika karuilta joten minulla on aina ollut todella lyhyet kynnet. Harrastukset ovat myöskin aina vaatineet lyhyitä kynsiä.

Nyt näitten geelikynsien avulla kynteni näyttävät ensimmäistä kertaa todella hyviltä. Ne ovat nyt kiiltävät, eivät ole kellastuneet, eivätkä lohkeilleet lainkaan. Näyttävät myös kovin luonnollisilta, ikäänkuin kynnellä olisi vain paksu kerros kynsilakkaa. Kynnet ovat olleet minulla nyt vähän päälle kaksi viikkoa ja pienen ekstralakkailun jälkeen näyttävät lähes uusilta vieläkin, kasvuraja näkyy vain läheltä katsoessa. Geelin alla omat kynnet ovat ottaneet mukavan kasvuspurtin. Lisäksi olen todella ihastunut ranskalaiseen manikyyriin - näyttää vaan todella tyylikkäiltä. Näillä on mukava naputella pöytää odotellessa ja osoitella ja pitää esillä. Huolitellut kädet vaan tuovat sen pienen ekstran ulkonäköön. 



Harmittava juttu vaan että nyt taitaa olla niin että näistä on pakko luopua. Tietokoneen näpytteleminen on oikeasti aika hankalaa tälläisillä kynsillä, vaikka näihin kovasti olen yrittänyt tottua. Kynnen päällä naputteleminen tuntuu ikävältä, ja sormenpäillä naputteleminen tarkoittaa kymmensormijärjestelmän muuttumista kovasti suppeampaan näpyttelemiseen. Tosi harmittavaa sillä nämä vaan ovat niin ihanat. Ja muissa jutuissa nämä eivät oikeastaan häiritse minua enää ollenkaan.

Ehkä yritän vielä tämän päivän näillä näpytellä... En haluaisi näistä meinaan millään luopua! 

Ja muuten, morsiamille voisin ehdottomasti suositella näitä, vaikka vaan häitten ajaksi. Kuvissa näyttävät tosi kivoilta, ja sormusta pitää näyttää ihmisille usein, ja käsiä kuvataankin melko paljon. Kovasti sain kehuja kivoista kynsistä :)

7 kommenttia:

  1. Hei! Kyllä opit naputtelemaan myös näppistä ja puhelinta noilla kynsillä, vähän vaan harjoitusta ja tottumista niin et lyhempiä kynsiä muistakkaan.. :) Terv. Kokemusta on..

    VastaaPoista
  2. Näyttävät kyllä kivoilta nuo kynnet. Siistit ja kauniit, olematta kuitenkaan millään tapaa liikaa tai epäluonnollisen näköiset. Ja ihana sormus(/sormukset)! Klassisen kaunista. Tuollainen 1-kivinen olisi haaveissa itselläkin jonain päivänä. (Pitäisköhän itse asiassa jättää tää kommentti tähän ruudulle noin niinku vinkiksi avopuolisolle...? :P )

    VastaaPoista
  3. Voithan toki ottaa seuraavalla kerralla hieman lyhyemmät, vaikka kyllä noilla helposti oppii/pystyy naputtelemaan!

    VastaaPoista
  4. Mäkin olen jo pitkään haaveillut tuollaisista kynsistä! Ne on tosi kauniit :)

    VastaaPoista
  5. Marre, kyllä mä oon nyt yrittänyt kovasti näihin totutella. Sujuuhan se jo paremmin kuin ihan alussa... Yritellään tottua, vielä en oo viilannut pois :)

    Esteri, kyllä sun pitäisi jättää vinkiksi tää sivu auki :D Ei vaan, mut kantsii kyllä ujuttaa joku kerta puheeseen, kyllä ne miehet yllättävän tarkasti kuuntelee tärkeitä juttuja :)

    Jaunde, vähän paremmaltahan tää jo tuntuu, mut vielä kyllä tökkii. Kivat nää kyllä on!

    Meeku, mä halusin ekaa kertaa jo kymmenisen vuotta sitten tälläisiä kynsiä, nyt vasta sit ehti hommaamaan :)

    VastaaPoista
  6. moikka. kuinka ootte miehesi kanssa tutustuneet ja kuinka päädyit lontooseen ja koska? :)

    VastaaPoista
  7. Alpeilla lomalla ja opiskelemaan viisi vuotta sitten :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails