sunnuntai 26. elokuuta 2012

Suomalaisia herkkuja Englannista?

Tulipa tälläinen juttu mieleen - mistä löytää suomalaisia herkkuja täällä Englannissa / Lontoossa. Kuuden vuoden aikana on monia juttuja tullut kaivattua Suomesta, mutta muutamia herkkuja on täältä sattumoisin löytänytkin. Tietenkään, monia asioista ei täällä vaan millään löydä, mutta edes muutamia kotimaasta muistuttavia on täällä tullut naposteltua. Ja aikamoista juhlaa on ollut aina kun on johonkin suomalaiseen tuotteeseen täällä törmännyt!

Näkkärit - nimellä Finn Crisp (Vaasan näkkileipä) löytyy isoista Tescoista, Holland & Barrettsista ja mahdollisesti myös Waitrosesta ja Sainsburysta. IKEAsta löytyy ruotsalaisia näkkäreitä myös.

Hapankorput - nimellä Finn Crisp (Vaasan) löytyy Holland & Barrettsista ja Waitrosesta.

Kokojyväleipä - löytyy nimellä biona organic isoista Tescoista,  isoista Sainsbureista ja mahdollisesti myös Waitroseista. Ei ole suomalaista, vaan saksalaista, mutta maistuu samalta kuin Realit Suomessa.

Ruisleipä - valitettavasti mistään en ole onnistunut löytämään Reissumies-tyyppistä leipää, mutta satunnaisesti ruislimppuja löytyy Tescoista ja muista isoista marketeista (saksalaista ruislimppua) sekä Lontoon toreilta leipäkojuista. Tosin ruisleivät näistä kojuista loppuu usein aika aikaiseen, eli kannattaa mennä aamusta hakemaan. Itse olen ostanut ruisleipää Spitalfields ja Portobello Road toreilta. Saksalaisia ruislippuja nämäkin, eivät siis yhtä hyviä kuin kunnon ruisleipä mutta kelpaa paremman puutteessa. Nordic Bakerystä löytää ruisleipää myös, mutten itse ole käynyt siellä niin en tiedä minkälaista.

Lakritsit - Pandan lakritseja löytyy aika monista eri paikoista, mutta erityisesti terveyskaupoista kuten Holland & Barrett, sekä karkkikaupoista (McMillers, Ma Battleys, Bah Humbugs jne.). Nämä Pandan lakritsit ovat aika isoja pakkauksia. Fazerin lakritseja ei ole erityisemmin näkynyt, paitsi Cyber Candy kaupoissa (kauppoja Lontoossa, Brightonissa ja Birminghamissa).

Suklaat ja muut karkit - Cyber Candy tuo Englantiin mm. Fazerin suklaita (pieniä patukoita), Dumleja, Muumi-karkkeja, lakritseja, Turkinpippureita ja muita sekalaisia tuotteita.Suomalaisesta merimieskirkosta Lontoossa löytyy kanssa joitain karkkeja.

Leivonnaiset - karjalanpiirakoita ja korvapuusteja löytyy ainakin suomalaisesta merimieskirkosta ja Nordic Bakerystä. Molemmat Lontoossa.

Melkein kaikilla kaupoilla on omat nettisivut joista tuotteita voi tilata kotiin jos ei satu asumaan lähistöllä. Lontoon lähistöllä asuvia auttaa myös suomalaisen merimieskirkon kauppa, josta löytyy aika monia eri tuotteita (melko hyviin hintoihin tietty), mutta pahimpaan nälkään täältä löytyy mm. ruisleipiä, keksejä (mm. Carneval), suklaata, karjalanpiirakoita, jauhoja, tuorehiivaa, juustoja jne.

Onko teillä mitään muita vinkkejä?

torstai 23. elokuuta 2012

Lentolähetys



Paras tuliainen ulkosuomalaiselle - suomalaista ruokaa! Kymmenen pakettia ruisleipää, kolme kiloa Oltermannia ja seitsemän Fazer sininen-levyä. Kyllä nyt kelpaa meidän herkutella taas vähän aikaa. Tuliainen tuli pikkuveljeni ja hänen tyttöystävänsä matkassa jotka nyt asustelevat viikon täällä meidän majassa. Puolikas matkalaukusta oli omistettu meidän tuliaisille - ihan mahtavaa!

Tässä lähiaikoina ei ole tullut tehtyä oikein mitään muuta kuin töitä, ja uusien työpaikkojen etsimistä. Tämä hiljaiselo varmaan jatkuu taas vähän aikaa, kun nyt on tarkoitus tehdä työhakemuksia ihan urakalla. Elokuu meni vähän lusmuiluksi työnhaun kannalta, mutta onneksi suurin osa minua kiinnostavista työpaikkahauista avautuu vasta syyskuun puolella. Mutta LinkedIn profiili on tehty, ja CV on puserrettu kuntoon eli edes jotain on saatu aikaiseksi. Maanantaina on täällä Bank Holiday ja Notting Hill Carneval. Taidetaan pysyä tosin vain kotosalla tylsästi työhakemuksia tehden, mies kun on samaa puuhaamassa, ja lähettää tuo nuoriso bilettämään.

Peukut pystyssä että tästä puserruksesta jotain syntyy!

lauantai 11. elokuuta 2012

Kultapostilaatikko



Käytiin tänään pikaisesti kaupungilla, ja bongattiin sattumalta tämä postilaatikko. Nyt näin olympialaistan kunniaksi Royal Mail maalaa jokaisen kultaa voittaneen kotikaupungista heille läheisimmän postilaatikon kultaiseksi (sekä tekee postimerkkipainatuksen heidän kuvallaan). Tämä postilaatikko tuli tuplakulta-kouluratsastajalle. Ja kai nyt, pitihän se kuvata ihan blogia varten kun se niin sopivasti sattui matkan varrelle.

Mies muuten kiemurteli häpeästä kun pyysin/pakotin hänet ottamaan kuvan postilaatikosta, heh heh. Ensin hän kääntyi minusta poispäin ja teeskenteli räpläävänsä puhelintaan kun menin postilaatikon viereen. Sitten äkkiä kääntyi ottamaan kuvan kun väki väheni ympäriltäni ja sanoi että nyt äkkiä pois, ollaan ihan turistien näköisiä. Ja että ootpas pönttö kun haluat kuvan postilaatikon kanssa. Heh, kaikkea nuo miehet tekee rakkauden eteen! Ja kyllä nauratti häntäkin postilaatikon kuvaaminen, ei pelkästään minua.

Täällä Lontoossa muuten on ollut ihan mieletön fiilis nyt olympialaisten aikaan. Ihmiset jotenkin vaikuttavat olevan paljon paremmalla tuulella, ja kovissa fiiliksissä Team GB:n menestyksestä. 26 kultamitalia, 59 kaikkia värejä yhteensä tällä hetkellä ja ehkä vielä pari mitalia tänään tulossa. Kahvipöydässä töissä ei paljoa muusta puhutakaan kuin olympia-jutuista. Junatkin kulkee ajallaan ja itseasiassa ruuhkatunti ei ole yhtään niin ruuhkainen kuin tavallisesti monien työskennellessä kotosalla välttääkseen kaupunkia. 

Itse en ole koskaan ollut kiinnostunut olympialaisista, mutta nyt kun ne sattuvat olemaan omassa kotikaupungissa en ole muuta tehnytkään viimeisen kahden viikon aikana kuin töllöttänyt eri lajeja telkkarista päivästä päivään. Mutta nyt television ääreen - miesten keihäänheitto-finaali alkaa ja siinä on kolme suomalaista kisaamassa. Ja sitten tietenkin Brittien Mo Farah, juoksemassa 5000m samaan aikaan - tänään taistellaan varmaan kaukosäätimestä vähän!

maanantai 6. elokuuta 2012

Maisteriksi Lontoossa - LBS MiM

Ajattelin kirjoittaa pienen jutun täällä Lontoossa maisteriksi opiskelemisesta. Itsehän olen opiskellut täällä kandin, kandintasoisen conversion-kurssin ja sitten vielä maisterin päälle, joten aika paljon omia mielipiteitä ja fiiliksiä on jäänyt täällä opiskelusta. Minua pyydettiin vähän aika sitten yhteistyöhön London Business School (LBS) yliopiston kanssa, eli sponsoroitu postaus tässä kyseessä. 

Kerron vähän omia mielipiteitäni täällä Lontoossa opiskelemisesta, ja mitä kannattaa harkita ennenkuin tänne tulee, ja mitä kannattaa ottaa selvää ennen tänne tuloa. Kerron myös tuosta LBS:n Masters In Management (MiM) kurssista tässä lomassa, sitä esimerkkinä käyttäen, eli jos on tosiaan mielessä kaupallisen alan opiskelu Briteissä kannattaa olla kuulolla. Tai ihan muutenkin, jos ylipäätänsä haluaa Britteihin opiskelemaan maisteritasolla, niin tässä viisi tärkeää asiaa joita kannattaa miettiä ennenkuin maksaa siitä ilosta tuhansia puntia. 




1) SIJAINTI

Todella tärkeää on miettiä missä haluaa opiskella. Campus-maiset yliopistot maaseudulla, joissa koko elämä pyörii yliopiston ympärillä, ovat tottakai joillekin sopivia, mutta minulle itselleni oli tärkeää opiskella alueella jossa on paljon työmahdollisuuksia ja muuta menoa ja meininkiä. Lontoo on minun mielestäni ihan mieletön kaupunki opiskella. Täällä on jokaiselle jotain. Minuun itseeni vetosi silloin tänne alunperin tullessa investointipankkien läheisyys, ja siinä opiskellessa tulikin käytyä jos jonkinmoisessa rekrytapahtumissa joita Lontoossa järjestetään paljon. Noh, itseä kiinnostaa nykyään ihan muut jutut, mutta kokemuksesta tiedän että Lontoossa on mahdollista verkostoitua työelämän kannalta jo yliopistossa ollessa, joko eri tapahtumissa tai muuten töissä ollessa. Ja sitten työhaastatteluissa käyminen on myös helpompaa, täällä kun suurin osa isoista työnantajista on. 

Ja urajuttujen ulkopuolella on sitten tietenkin ne kaikki muut mielettömät tapahtumat ja kulttuurikokemukset joita vain suurkaupungeista löytyy... Itse olen koko yliopistoelämäni ollut Lontoossa, ja tulen täällä ainakin jonkun aikaa vielä pysymään, joten suosittelen lämpimästi täällä sijaitsevia yliopistoja, kuten LBS:ää.


2) MAINE

Toinen tärkeä asia jota miettiä ennen Britteihin opiskelemaan lähtöä on yliopiston maine. Täältä löytyy jos jonkinmoisia yliopistoja, ja täällä sen yliopiston nimellä on merkitystä, varsinkin omaa urapolkua aloittaessa. Se ei ole ainoa tärkeä asia (josta lisää alempana) mutta kyllä sitä yliopiston nimeä katsotaan tarkasti. Se ei ole kaikki kaikessa tietenkään, mutta pienikin apu työnhaussa on joskus paljon. Ranking-listoja kannattaa katsoa, esimerkiksi Guardian ja The Times julkaisevat hyviä yleisiä ranking-listoja. 

Yleisesti ottaen jotkut yliopistot ovat hyviä nimiä itsessään ja jotkut huippuja omalla alallaan mutteivät ehkä niin tunnettuja muissa piireissä tai tavallisen yleisön edessä, joten tätä kannattaa harkita ja miettiä mikä on itselle tärkeintä. Esimerkiksi minun oma yliopistoni (SOAS) oli omissa piireissään ihan huippu, ja tunnettu hyvinkin mm. Aasiassa ja Afrikassa, mutta sitten taas jotkut (minun mielestäni pöntöt) kaupan alan HR-ihmiset täällä Lontoossa eivät olleet siitä kuulleetkaan. Kaupallisella alalla taas LBS on todella tunnettu ja arvostettu, ja Financial Times esimerkiksi on rankannut LBS:n MBA-ohjelman maailman parhaaksi vuosina 2009, 2010 ja 2011. Tämä MBA ohjelmahan on suunnattu jo työelämässä olleille, mutta LBS:n Masters in Management ohjelma on sopiva tuoreille opiskelijoille joilla työkokemusta ei paljoa ole (esim. alle vuosi). 




3) VAIKUTUS URAMAHDOLLISUUKSIIN

Yliopiston maine vaikuttaa uramahdollisuuksiin paljon sillä se on ns. sign of approval. Jos on päässyt hyvään yliopistoon niin on paremmat mahkut että henkilö on fiksu ja/tai kova tekemään töitä. Sijaintikin sen verran vaikuttaa että työnantajilla on enemmän mahdollisuuksia käydä koulussa esittelemässä itseään ja siinä opiskelijat voivat verkostuitua (tästä syystä Lontoo on aika mahtipaikka opiskella).

Jotkut yliopistot ovat myös parempia auttamaan omia opiskelijoitaan tulevissa uramahdollisuuksissa, joko ahkerasti järjestämällä erilaisia tapahtumia joihin mahdollisia työnantajia kutsutaan, tai muuten ohjaamalla ja avustamalla. Omasta mielestäni englantilaisilla yliopistoilla olisi tässä kovasti petraamista (en tosin osaa verrata sitä muihin maihin). LBS:n mukaan 75% valmistuneista oli löytänyt töitä itse yliopiston kautta - jos se tarkoittaa että yliopisto oli tosiaankin auttanut työnhaussa tai järjestänyt haastatteluja (tms.) niin aika mahtavaa. Sen tarkemmin tätä tilastotietoa ei avattu eli jos LBS kiinnostaa niin tarkempaa tietoa tästä kannattaa tiukata. 

On myös ihan avartavaa tiukata millaisiin paikkoihin yliopistosta on päädytty valmistumisen jälkeen - jos suurin osa valmistuneistä päätyy nakkiduuneihin niin eihän sellaiseen ole järkeä lähteä. LBS:n Masters in Management kurssin läpikäyneistä osa on ainakin päätynyt esimerkiksi UBS:lle, Googlelle ja Citille, eli ihan hyviin paikkoihin. Ylipäätänsä tuolta kurssilta 42% päätyi finanssialalle, 35% konsultointiin ja 23% yleiselle bisnes-alalle eli nähtävästi ihan rahakkaihin paikkoihin (mikä tietenkin on plussaa useamman tonnin kurssin jälkeen).


4) VERKOSTOINTIMAHDOLLISUUDET JA YHTEISÖ

Minusta mahtavinta täällä Lontoossa opiskelusta on ollut se että olen tutustunut ihmisiin ympäri maailmaa. Ei pelkästään englantilaisiin tai suomalaisiin, vaan kiinalaisiin, intialaisiin, pakistanilaisiin, libanonilaisiin, kenialaisiin, ranskalaisiin, you name it. Yliopistot ovat täällä todella monikulttuurisia, ja esim LBS:n opiskelija ja alumni -yhteisöön kuuluu 130 maata.

Yhteisöstä noin muuten tuli myös mieleen yksi minun mielestäni ehkä kaikista tärkein asia täällä opiskelusta. En tiedä millaista Suomessa opiskelu on, mutta täällä on paljon erilaisia yliopistokerhoja (paremman sanan puutteessa - university society) joihin voi mennä mukaan tekemään kaikenlaista. Mä kannustaisin jokaista Britteihin opiskelemaan tulevaa olemaan todella aktiivinen opiskelijaelämässä sillä minusta se oli varmaan parasta yliopistossa - minä ainakin opin lähes yhtä paljon näissä yliopistokerhoissa kuin tunneilla. Eri asioita tietenkin, enemmän työelämässä auttavia ehkä. Jokatapauksessa, aktiivisesti kerhoissa toimimalla tosiaan tuntee olevansa osa yhteisöä, tutustuu uusiin ihmisiin ja pääsee tekemään mielenkiintoisia juttuja, riippuen omista kiinnostuksenkohteista, sillä kerhoja on jos jonkinmoisia suklaanmaistelusta bisneksen pyörittämiseen. 




5) TUTKINTORAKENNE

Viimeinen tärkeä asia joka ottaa huomioon yliopistoa valitessa on tutkintorakenne. Suomessahan maisterit on yleensä kaksivuotisia, jotka joillakin jää roikkumaan ja roikkumaan. Täällä suurin osa maisteritutkinnoista on yksivuotisia ja täysiaikaisia ja alkaa aina syyskuussa. Hyvin harvoin on minkäänlaisia vaihto-ohjelmia ulkomailla. LBS:n MiM on tästä hyvä esimerkki - kestää 12kk, on kokopäiväinen ja alkaa joka vuosi syyskuussa. Koko vuoden kestävä kurssi on intensiivinen, ja koko vuosi mennään melkoista vauhtia, mutta jos töihin on kiire niin sehän on vaan hyvä juttu. Ihmettelin aina kandina että miksi ne maisteri-opiskelijat on ihan jatkuvasti koululla aamusta iltaan - maisteria tehdessä tajusin hyvin nopeasti miksi... Heh, mutta nyt kun se on ohi, niin ihan hyvänä kokemuksena sitä pidän. 


Eli siinäpä ne viisi tärkeintä asiaa jotka minun mielestäni kannattaa ottaa huomioon jos haluaa lähteä opiskelemaan, varsinkin jos halajaa Britteihin tai Lontooseen. Koulun pitää olla hyvä sijainniltaan ja maineeltaan, hyvät uranäkymät ja mielenkiintoinen yhteisö ja itselle sopiva tutkintorakenne. Kaupalliselle alalle jos haluaa niin varsinkin maine ja uranäkymät on parempi olla ihan huippuja.

Jos muuten tuo London Business Schoolin Masters in Management kiinnostaa niin sinne ehtii varmaankin vielä tänä vuonna hakea ja se tosiaankin alkaa tämän vuoden syyskuussa. Ylipäätänsä melkeinpä kaikkiin yliopistoihin (poislukien Oxbridge ja jotkut supersuositut kurssit LSE:ssä) löytyy maisteripaikkoja vielä kesän loppupuolella, ja suurin osa opiskelijoista tuppaa hakemaan kesäkuun puolella. LBS:n MiM ohjelmasta voi kuulla lisää tällä sivulla videossa, jossa vähän aika sitten valmistunut opiskelija kertoo omasta kurssikokemuksestaan. Ja esittelylehtisen tästä ohjelmasta voi ladata täällä http://www.london.edu/programmes/mastersinmanagement.html


Jos muuten herää kysymyksiä Lontoossa tai muuten Briteissä opiskelusta, tai muuten vaan tästä postauksesta niin heittäkääpä kommenttia tuonne alle. 


*Sponsored Post*






Related Posts with Thumbnails