Olympialaiset loppuivat vasta kaksi viikkoa sitten, mutta tuntuu siltä kuin se olisi ollut aikakausia sitten. Aika täällä Lontoossa tuntuu etenevät kovin nopeasti. Mutta nyt tänne tulivat (keskiviikkona) Paralympialaiset ja minä olen kisoista yhtä innoissani kuin Olympialaisista.
Alunperin lippuja hakiessa ajattelin ettei minua erityisemmin kiinnosta kepinheitto, kolmikoikkelehtiminen tai juoksentelu perus-Olympialaisissa, mutta Paralympialaisiin haluan ehdottomasti päästä näkemään juoksua. Ja hain niitä lippuja jo vuosi sitten ja ne sainkin. Nythän paralympialaisten liput ovat olleet melkein loppuunmyytyjä, ja kovasti ihmiset niitä ovat hakeneet tässä lähiaikoina ilman kovaa menestystä. Tähän ovat vaikuttaneet varmasti kova mainostus, olympialaisten suuri suosio ja se että monet jäivät ilman lippuja olympialaisiin. Itsekin olisin mielelläni vielä käynyt katsomassa pyörätuolirugbyä, se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, mutten jaksa kytätä lippuja.
Keskiviikkona katseltiin Paralympialaista avajaiset televisiosta, ja ihan mielenkintoinen tarina. Vähän turhan myöhään tosin arkipäivänä, joten nauhoitettiin loppu. Muutama kuva kuitenkin tässä. Huomenna mennään sitten stadionille katsomaan paralympialaisten juoksua, pyörätuolikilpaa ja niitä kaikkia muita kenttälajeja. Olen ihan innoissani jo nyt!
Vilkaiskaapa muuten tämä Youtube:n mainos - tämä paralympialaisten mainos on pyörinyt tiuhaan tahtiin televisiossa ja se on mielestäni aivan upea. Todella pysäyttävä mainos. Ja varmasti saanut monet ajattelemaan paralympialaisia ihan uudessa valossa."Forget everything you thought you knew about strength"...
Mä kans tykkään ihan sikana tosta mainoksesta, se saa niskavillat nousemaan pystyyn sillee hyvällä tavalla! Yleensä ohitan kaikki mainokset niitä sen kummemmin huomioimatta mut tää todellakin pysäyttää. (Noh, kuten myös David Beckhamin alusvaatemainos... ;p)
VastaaPoistaHaha :D Mä en niin oo Beckhamista välittänyt sen jälkeen kun kuulin hänen puhuvan - jotenkin se ääni ja ulkomuoto oli niin kaukana toisistaan... Nyt kuulen vaan narisevan äänen aina Beckhamin nähdessä :)
Poista