tiistai 29. tammikuuta 2013

Pieniä uutisia

Tämä ei varmaan ihan kauheana yllätyksenä tule monellekaan - ainakin muutama teistä on jo asian kertonut arvanneensa, ja muutama ihana Lontoo-tyttönen asiasta tietääkin jo facebookin kautta.


Meille nimittäin syntyy toukokuun loppupuolella tyttövauva!
Tunsin ensimmäisen potkaisun viikkoa ennen joulua, ja kunnolla liikeet alkoivat tuntumaan pari kolme viikkoa sitten rv 20-21 poikkeilla. Mies tunsi potkaisun ensimmäistä kertaa toissa viikonloppuna. Pikkuhiljaa tässä alkaa ymmärtämään että muutaman kuukauden kuluttua meidän nurkissamme pyörii pienenpieni käärö. Ei oikein jaksaisi odottaa! Tuntuu todella jännittävältä!



Viime viikolla jouduimme tosin käymään sairaalassa. Tutkimusten jälkeen lääkäri oli sitä mieltä että luultavasti kaikki on kunnossa, mutta varmuuden vuoksi saisin jäädä sairaalaan yöksi, ja aamulla tutkittaisiin uudestaan. Loppujenlopuksi, ei mitään hätää, mutta aika ikävä ja tietenkin hermostunut olo oli koko yön. Onneksi ei kuitenkaan mitään ja pääsin aamulla kotiin hyvävointisena joskin väsyneenä ja iltapäivällä poikkesin töissäkin. Tästäkö tama äitiys sitten alkaa - jatkuva mietintä ja kuulostelu onko pienellä kaikki hyvin?

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Lastenvahtina viikonloppuna

Tänä viikonloppuna olikin melkoista vilkettä ja vilskettä kun vahdittiin miehen siskonpoikia - vanhemmat häippäisivät 10-vuotis hääpäiviään viettämään romanttiseen maalaishotelliin ja me jäimme kahta viiriötä viihdyttämään.
 



Lauantaina käytiin isoisän kanssa lounaalla ja illalla katseltiin yhdessä Shark Tales. Sunnuntaina ajateltiin että tehdään jotain kivaa, eli pidettiin pienimuotoiset lettukestit. Pienet apurit avuliaasti sekoittelivat taikinaa (jonka toki tein edellisenä iltana jääkaappiin tekeytymään) ja odottelivat lettuja kieli pitkällä breakfast baarin äärellä.



Kunhan pienemmät ja isompi poika saivat letuista tarpeekseen ehti tämäkin kokki herkuttelemaan ja testailemaan erilaisia täytteitä. Parasta letunpainiketta on sokeri sitruunamehun kanssa!

Iltapäivällä vietiin vielä pojat puistoon purkamaan energiaa että vanhemmat ehtivät rauhassa purkaa matkatavarat (ja siivoilla ne lettukestien jäljet, heh).
 
 

 
takki Benetton / pipo Missoni / huivi Eric Bombard / aurinkolasit Ray-Ban / farkut H&M / kengät UGG Australia
 
Tässä muuten vähän parempi kuva uudesta takista. Ehkä pikkaisen snadi, mutta ajttelin että ensi talvena olen taas vähän timmimmässä kunnossa :) 

tiistai 22. tammikuuta 2013

Lontoo Lumessa

Vaikka nyt täällä onkin tullut lunta, ei Lontoo olekaan ihan vielä ainakaan täydessä kaaoksessa. Pääsin jopa töihin, eikä junat ole olleet kuin 15 minuuttia myöhässä. Nythän lumi alkaa jo pikkuhiljaa sulamaan loskaksi, mutta vähän vielä piristystä riittää puissa ja maisemissa.
 


 
Sunnuntaina en jaksanut lähteä lumisateeseen kävelylle, onhan sitä lunta nähty ihan yltäkyllin jo tässä vuosien varrella, mutta eilen lounaalle sattui sopivast auringonpaiste ja ajattelin käydä nauttimassa ilmasta ennenkuin lumi muuttuu täysin loskaksi. Työpäivän aikana paean kätevästi kävelemään Regent's Canalilla, nättiä.
 
 
 
 
Minusta muuten Englannissa tuntuu aina kylmemmältä kuin Suomessa - parinkymmenen asteen pakkasenkin kestää kun vain laittaa tarpeeksi päälle, mutta täällä kostea ilma ja tuuli hytisyttää luita ja ytimiä vaikka mitä pukisi.
 
Takki: Benetton
 
Nyt kuitenkin tämän talven uuden tulemisen kunniaksi ostin uuden talvitakin -vihdoinkin minultakin löytyy untuvatakki! Benettonin alesta, mielestäni näppärä ja perusuntsikoita vähän mielenkiintoisempi. Tosin, totuttuun tyyliin näin heti seuraavana päivänä toisen untsikan joka olisi miellyttänyt silmää myöskin, ehkä jopa enemmän... Mies ei muuten tykkää tästä, kuulemma tuo kaulus on typerä. Mitäs te ootte mieltä?

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Vuosi 2012 Part 2

Ja sit tama 2012 loppu osa heinäkuusta joulukuuhun. Viime viikko meni ihan hujauksessa ohi enkä tosiaan tänne ehtinyt kirjoittelemaan, mutta nyt on viikonloppu levätty ja patterit ladattu.



Heinäkuussa olin Suomessa parin viikon lomalla enkä kirjoitellut blogiin mitään. Sen jälkeen ehdin käymään omissa maisterivalmistujaisissa, Somerset Housessa kuuntelemassa fadoa, sain käteeni vihdoinkin valokuvakirjan omista häistä, vietimme omia paperihäitä Michelin ravintolassa syöden, ja pääsimme katsomaan olympialaisten judoa Excel Centerissä.



Elokuussa en oikein kirjoitellut mitään tänne blogiin. Veljeni oli täällä käymässä, joten taisin viettää hänen ja hänen tyttöystävänsä kanssa aikaa. Nautin olympialaisista täysin rinnoin. Kirjoittelin kyllä mitä suomalaisia herkkuja löytää tältä Briteistä/Lontoosta ja sain paljon hyviä vinkkejä!



Syyskuussa fiilistelin paralympialaisia. Kävin olympiastadionilla katsomassa Oscar Pistoriusta, David Weiria ja Loe-Pekka Tähteä, ihan mahtavaa, ja sain kuulla Maamme-laulua soitettavan 80,000 päisen yleisön edessä. Kävin katsomassa paralympialaisten maratonia kaverin kanssa ja kuvailemassa Lontoota uudella kameralla. Sain valmistujaiskuvat.


Loka- ja marraskuussa en kirjoitellut mitään. Käytiin lokakuussa keilaamassa bloggailevien Suomityttöjen kera, ja sitten minulta hajosi tietokone. Olin marraskuussa todella kipeä ja otin parin viikon sairasloman töistä.


Joulukuussa tänne palattua innostuin kirjoittelemaan joulujutuista melko paljonkin - tuli myös käytyä Suomessa jouluna, ja oli aivan mahtavaa päästä suomalaisen joulupöydän ääreen taas parin vuoden tauon kuluttua. Niinjoo, ja kävinhän mina suomalaisissa pikkujouluissa Annikan luona, oli kivaa.

Etta sellainen vuosi! Ei mitään elämää suurempaa, mutta kivaa meininkiä ympäri vuoden (no ehkä ei marraskuussa).

maanantai 14. tammikuuta 2013

Valokuvauskurssilla

Kävin eilen puolipäivää kestäneellä valokuvauskurssilla Lontoon South Bankilla. Täytyy sanoa että siinä kolmen neljän tunnin aikana opin enemmän kameran käytöstä kuin tämän puolen vuoden omistussuhteen aikana. Kurssi oli ihan valokuvauksen perusteita, eli eli käyttövalikoita ja vinkkejä aloittelijoille ja kävin tämän firman kautta sen. Opin aperturesta, shutter speedistä ja isosta ja kompositiosta, ja sain huimasti vinkkejä parempien kuvien ottamiseen.
 
 Pipo Missoni, huivi Marco Polo, takki Sand
 
 
Tässä harjoiteltiin taustan blurraamista. A setting, f3.5, ja kuva otettiin useamman metrin päästä zoomilla, eli mun 18-55mm putki oli maksimissaan eli 55mm. Muitten kameroilla joissa oli enemmän millimetrejä, tämä näytti vieläkin paremmalta.



 
Ja sitten näitä välinäpäytyksiä. Joukosta löytyi kaikenlaista kameraa.
 



 
Ja sit harjoiteltiin liikkuvan kohteen kuvausta, ja pysyvän kohteen kuvausta niin että liikkuvat blurrautuivat. S setting, shutter speed taisi olla 1/125, ja pimeyden takia ISO arvotkin alkoivat olla korkeita eivätkä nämä ihan onnistuneet. Mutta perusteet tajusin!

 


 
Tässä vaiheessa alkoi olemaan melkoisen pimeää ja keskityttiin sitten vaan kompositioon. Vinkkinä annettiin että ISO arvojen ylittäessä 1600 rakeisuutta alkaa tulla niin paljon, että kuva usein näyttää paremmalta mustavalkoisena, johon rakeisuus antaa taidefiilistä.

Kyllä voisin mennä uudestaankin, kunhan saan nyt vähän harjoiteltua näitä juttuja itsekseni.

P.S. Mulla on nyt viimeaikoina ollut kauheasti ongelmia bloggerin kanssa, eikä se anna minun ladata kuvia tänne oikein millään selaimella. Joskus antaa, mutta useimmiten taas lagaa latauksessa joka kestää ja kestää vaan eikä mitään tapahdu. Nettiyhteys on ihan hyvä, eikä kyse ole kuvatilan loppumisesta. Olenkin käyttänyt Tinypiciä joka on aika jäätävän turhauttava useamman kuin parin kuvan lataamisessa. Kellään muulla ollut samaa ongelmaa bloggerin kanssa?

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Uudella kesämökillä

Nappasin pari kuvaa vanhempien uudesta kesämökistä. Itseasiassa, kesämökki ei ole kyllä kovin oikeanlainen sana kuvaamaan tätä paikkaa, sillä paikka on ihan kokovuotiseen asuinkäyttöön, sopivan kokoinen majoittamaan isommankin perheen, eikä kovinkaan mökkimäinen. Miehen kera ollaankin ristitty se log cabiniksi, eli hirsimökiksi.


Erillinen saunamökki löytyy suoraan siitä meren rannalta, sieltä löytyy iso savusauna ja pieni infrapunasauna, sekä grillikatos grillin kera. Takana oleva rakennus on se varsinainen asuintila.




Kivat maisemat - kairattiin (tai mies ja isä, en minä) tuonne rannalle avanto, jossa mies kävi sitten illemmalla avantouimassa.



Asuinmökkiin mahtuu isompikin porukka ja takan ääressä oli mahtava istuskella. Siinä tulikin vietettyä pari iltaa.

Tässä se avanto nyt on. Mies kävi ensimmäistä kertaa avantouimassa ja halusi ehdottomasti kuvamateriaalia Facebookkiin liitettäväksi. Noh, heh, en sitten onnistunut ottamaan yhtäkään kuvaa siinä sählätessäni salaman kanssa ja nauraessani kiljuvalle miehelle. Pikaisen saunalämmittelyn jälkeen hän joutui siis käymään avannossa toisen kerran. Kuulemma olisi halunnut käydä muutenkin eli ei haitannut.

Kovasti on kuulemma jo suunnitelmia hirsimökille kesän varalta - paljon bileitä ja vanhempien kavereita on sinne tulossa viettämään aikaa. Ja kuulemma velikin on varannut ainakin yhden viikonlopun omalle kaveriporukalleen. Ehkä mekin sinne mahdumme jossain vaiheessa?

tiistai 8. tammikuuta 2013

Vuosi 2012 Part 1

Näitä vuosikatsauksia on hauska tehdä niin näkee vähän mitä sitä on tullut tehtyä vuoden aikana. Tänä vuonna en tehnyt mitään kovinkaan ihmeellistä, mutta nautin työnteon lomassa kaikenlaisesta pienestä.


Uusivuosi toivotettiin tervetulleeksi Thamesin rannalla katsellen Lontoon ilotulituksia. Tammikuussa kirjoittelin muunmuassa meidän wedding receptionista täällä Englannissa ja  meidän rakkaustarinasta, ja kivasta kahvilasta Lontoossa, ja kävin työhaastatteluissa, menin Suomeen lomalle ja äänestin täällä Lontoossa.


Helmikuussa aloitin uudet työt, joissa olenkin jo ollut nyt koko vuoden, tosin koko ajan jotain parempaa etsien. Helmikuussa käytiin myös ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Alpeilla lomalla. Oli aivan mahtavaa, asuttiin isossa chaletissa ja käytiin joka päivä laskemassa. Lontoossa satoi lunta ja tein lumiukon, kirjoittelin Brittiläisestä työnhakemisesta, ja omasta Lontoon lempitorista, Spitalfieldsistä.


Maaliskuussa kirjoittelin muisteluja häämatkasta, siitä kun ei tullut silloin ajallaan kirjoiteltua. Kirjoittelin myös englantilaisesta rakentamisesta, Briteissä ystävien saamisesta, ja kivoista blogeista. Innostuin taas viulunsoittamisesta, ostin H&M:n Marni-sandaalit, ja ihastuin Lontoon kanaaleihin ja asuntoveneisiin.


Huhtikuussa kävin Harrodsin Laduree-kahvilassa vanhan kaverin kanssa, ja Borough marketilla toisen kaverin kanssa. Kävin myös ensimmäistä kertaa Lontoon akvaariossa, ja tuntui että kävin ihan liikaa ulkona syömässä.


Toukokuussa kirjoittelin mitä suomalaista on tullutkaan tänne raahattua, ja Suomiyhteyksien säilymisestä, syötin kanoja, vietettiin miehen syntymäpäiviä, ja kävin kaverin kanssa Greenwichissä ja meille ennustettiin kaikenlaista.


Kesäkuussa kävin Portobello marketilla, läheisessä kartanossa tutustumassa, Diamond-jubileessa, ja kirjoittelin kivoista ja ikävistä asioista Lontoossa.
Jos sit viikonloppuna ehtisi sen toisen osan vuotta kirjoittelemaan!

maanantai 7. tammikuuta 2013

Meidän joulu 2012

No, nyt se vihoviimeinen jouluaiheinen postaus täältä suunnalta nyt sit ennen ensi joulua. Tänä päivänähän perinteisesti siivotaan kaikki joulukoristeet ja joulukuusi pois.
 
Viime vuosi taidettiin viettää joulu täällä Briteissä, joten nyt oli mahtava palata takaisin Tampereelle viettämään kunnollista suomijoulua. Minulle joulu muodostuu erityisesti kaikista ihanista jouluruoasta ja tietenkin perheen näkemisestä. Ilman joulutorttuja, suomalaista suklaata ja laatikoita ei joulu tunnu samalta ollenkaan.



Nautittiin pakkasista ja lumesta. Näistä jaksaa nauttia pari viikkoa vuodessa ihan yllinkyllin.
 
 
 
Joulupöydässä meillä oli riistasta tehtyä karjalanpaistia (oman perheen perinne), rosollia, laatikoista imelletty peruna, porkkana, lanttu ja bataatti, ylikypsää kinkkua, graavisuolattua lohta, Wigrenin sinappia (mailman paras sinappi jonka valmistus on näköjään lopetettu), joululimppua ja muita leipiä, ja jotain salaatteja. Mäti jäi tänä vuonna sikseen, mutta ens vuonna senkin edestä sitten. Jälkiruokapöydässä oli vielä suklaita, vihreitä ja muun värisiä kuulia, pipareita ja stiltonia, ja joulutorttuja luumutäytteellä ja omenakanelitäytteellä. Meidän tuomamme englantilainen Christmas Pudding jäi sikseen kauhean ähkyn takia.





Tampere on mielestäni todella kaunis paikka. Pienehkö kaupunki josta kuitenkin löytyy kaikki tarvittava kävelymatkan päästä. Ulkona tuli käytyä useamman kerran kavereitten kanssa. Vaikka kuvailtavia maisemia löytyikin, niin turhan usein kamera jäi pakkasten kohmettamien sormien takia laukkuun.

Ja käytiin katsastamassa se vanhempien uusi mökki (josta kuvia sitten myöhemmin), mummulassa näkemässä isovanhempia ja tapaamassa ystävän vastasyntynyttä vauvaa. Ja muuten vaan laiskoteltiin, ihan hyvltä tuntui kun Lontoossa tuntuu olevan aina niin hektistä. Sain myös vähän lahjoja Suomen päässä ja sitten vielä tänne palatessa, mm. kirkas Aalto-maljakko ja samanlainen matala ja Vitriini, MACin poskipunasivellin ja Tangle Teezerin matkaversio. Etta sellainen joulu.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Hyvää Uuttavuotta 2013!

Me pääsimme kotiin jo viime vuoden puolella, mutta pienten kiireiden vuoksi vasta nyt pääsen päivittelemään. Tultiin viikko sitten sunnuntaina, töissä jouduin käymään maanantaina, ja vietettiin uuttavuotta ihan rennosti kotosalla. Miehen kaverit tulivat viettämään elokuvailtaa, ja mina nukahdin kymmeneltä. Mies herätti kuitenkin keskiyöltä katsomaan televisiosta ilotulituksia, jonka jälkeen katsottiin vielä Drive -elokuva. Uudenvuodenpäivä menikin sitten näitten kavereitten kanssa elokuvia katsellessa, mm. Inbetweeners tuli katsottua.




 
Tänne tullessa meillä jäi muuten laukut Helsinkiin. Arvatkaapa ärsyttikö tulla tänne kotio tyhjälle jääkaapille kun tiesi että siellä jossain lentokentän uumenissa odottivat useampi kilo suklaata, Oltermannia, ruisleipää ja riistalihaa. Seuraavana päivänä ne silti tulivat, ihan kunnossa onneksi. Ja ollaan jo maisteltu tottakai.


 
Suomesta mukaan tuli myös uusi tietokone eli nyt pääsen taas tänne kirjoittelemaan. Ja remppa on nyt hyvää vauhtia käynnissä! Eli sellaisia uudenvuodenkuulumisia tällä kertaa. 

Related Posts with Thumbnails