Me pääsimme kotiin jo viime vuoden puolella, mutta pienten kiireiden vuoksi vasta nyt pääsen päivittelemään. Tultiin viikko sitten sunnuntaina, töissä jouduin käymään maanantaina, ja vietettiin uuttavuotta ihan rennosti kotosalla. Miehen kaverit tulivat viettämään elokuvailtaa, ja mina nukahdin kymmeneltä. Mies herätti kuitenkin keskiyöltä katsomaan televisiosta ilotulituksia, jonka jälkeen katsottiin vielä Drive -elokuva. Uudenvuodenpäivä menikin sitten näitten kavereitten kanssa elokuvia katsellessa, mm. Inbetweeners tuli katsottua.
Tänne tullessa meillä jäi muuten laukut Helsinkiin. Arvatkaapa ärsyttikö tulla tänne kotio tyhjälle jääkaapille kun tiesi että siellä jossain lentokentän uumenissa odottivat useampi kilo suklaata, Oltermannia, ruisleipää ja riistalihaa. Seuraavana päivänä ne silti tulivat, ihan kunnossa onneksi. Ja ollaan jo maisteltu tottakai.
Suomesta mukaan tuli myös uusi tietokone eli nyt pääsen taas tänne kirjoittelemaan. Ja remppa on nyt hyvää vauhtia käynnissä! Eli sellaisia uudenvuodenkuulumisia tällä kertaa.
Edelliseen postaukseen liittyen: minäkin arvaan, mutta ei puhuta vielä asiasta... :-) Meidän uusi vuosi meni nukkuessa. Mentiin nukkumaan klo 21 ja odotettiin mielenkiinnolla, herääkö vauva raketteihin (ei herännyt). En oikeasti nähnyt yhden yhtä rakettia, mutta sille olikin ihan sama!
VastaaPoistaHeh, teillä onkin nyt sitä kuuluisaa vauva-arkea jossa jokainen unenriekale on tärkeää :) Hyvä ettei vauva häiriintynyt, olisi ollut kyllä melkoisen ärsyttävä tapa aloittaa uusivuosi hyssyttelemällä pientä :)
VastaaPoista