Juuri lukiosta päässeenä tytönhuitukkana, välivuotta viettävänä ja pahanoloista kaukokaipuuta kokevana elämä tuntui olevan seikkailua vailla. Johonkin oli päästävä, jotain oli tehtävä, jonkinlainen seikkailu oli kehitettävä. Vanhempien nurkissa pyöriminen, ja urheiluvälinekaupassa työmarkkinatuella työskentely ei ollut sitä mitä halusin välivuodeltani ja pikkuhiljaa mieleni sopukoissa alkoi kypsyä ajatus lähteä tekemään jotain repäisevää. Lähteä vain jonnekin uuteen paikkaan ja rakentaa elämäni sinne alusta alkaen itse.
Tarkoituksenani oli aluksi lähteä jonnekin Euroopan rannikoille kesäksi ja opetella surffaamaan. Kohtalo, ja rahanpuute puuttui suunnitelmiini ja tarpeellinen selviytymiskassa oli kasassa vasta marraskuussa, joten suunnitelmia täytyi pakostakin muuttaa. Ajattelin että mikäs siinä, tykkään lautailusta joten miksipä en lähtisi johonkin laskettelukeskukseen. Ranskan kieli kun kiinnosti, päätin lähteä Ranskan Alpeille. Etsin työpaikkaa netistä, ja löysinkin viimeinkin jotain sopivaa Chamonix-kylästä, sovin aloituspäivän ja varasin lennot Geneveen.
Kaikki vaikutti aivan mahtavalta muutaman ensimmäisen päivän ajan. Upeat maisemat, mahtavat laskettelurinteet, kivat työtoverit. Asuintiloissa ei ollut kehumista ja työpaikka oli korkeintaankin menettelevä, mutta ajattelin että kyllä se siitä luonnistuu. Kunnes eräänä aamuna työpaikan johtaja kutsui minut takahuoneeseen ja antoi minulle potkut. Shokki! En kuulemma sopinut työpaikalle. Sain kaksi vaihtoehtoa; joko he maksaisivat minulle lentolipun takaisin kotiin tai hostellin joksikin aikaa, että voisin etsiä uusia töitä. Päätin että jos vain suinkaan pystyn sen välttämään, en lähde maitojunalla kotiin, varsinkaan kun kausilippu laskettelurinteisiin oli jo ostettu. Painelin suorilta käsin nettikahvilaan työstämään (lyhyttä) CV:täni, printtasin parisenkymmentä kopiota, ja kävelin sisään kauppoihin, ravintoloihin, hotelleihin, baareihin, ihan minne vain kyselemään töitä. Monet sanoivat että kaikki työpaikat olivat jo täytetty, jotkut ottivat CV:ni vastaan ja sanoivat ilmoittelevansa myöhemmin jos paikkoja olisi. Lopulta eräs hotelli toivotti minut tervetulleeksi. Muutin samana iltana paikalliseen hostelliin, aamulla aloitin uudessa paikassa kerrossiivoojana.
Työ oli todella rankkaa. Siivoaminen on väsyttävää fyysistä työtä, pitkiä päiviä ja hulluja työmääriä. Tein sitä muutaman viikon ajan, kunnes sain uuden työn japanilaisesta ravintolasta ja sen kautta työsuhdekämpästä kivan huoneen. Työpäivät olivat keskittyneet iltoihin, joten pääsin useammin mäkeen, ja elämä hymyili. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin sekä työajalla että viihteellä, ja paikka alkoi tuntua oikealta kodilta. Työ oli joskus melko väsyttävää, mutta myös niin sosiaalista että sitä jaksoi hyvin. Chamonix alkoi vihdoin tuntumaan omalta kotikaupungilta kun kymmenisen minuutin kävely kotoa työpaikalle venyi usein puolituntiseksi - matkalla tuli niin monia tuttuja vastaan että sitä jäi aina suustaan kiinni turisemaan ja poskipusuttelemaan. Oli myös mahtavaa että Chamonix on, monista muista laskettelukeskuksista poiketen, ihan oikea, ympärivuotinen kaupunki jossa asuu myös paikallisia ranskalaisia. Vaikka kaupunki onkin melko englantilainen talvisin, englantilaisten turistien ja kausityöläisten valloittaessa paikat, myös ranskalaista kulttuuria löytyy paikan päältä.
Parhainta Chamonixissa oli tietenkin laskettelu. Isot pitkät rinteet, mielettömät offarit, ja isot jäätiköt. Tullessani luulin olevani hyvä laskettelija, mutta aika pian lähtivät luulot pois ja tajusin olevani paikalliseen tasoon suhteutettuna korkeintaankin keskiverto aloittelija. Mutta nopeastihan siellä oppi ja paransi tasoaan. Mahtavinta taisi olla se että vihdoinkin pääsi maistamaan oikeaa kunnon puuteria. Valitettavasti iso laskettelukeskus kun oli täynnä muitakin puuterihaukkoja, rinteeseen piti hyvän sään sattuessa lähteä superaikaisin jonottamaan hiihtohissejä että pääsi laskemaan kunnon lunta. Aika mielettömiä laskettelukokemuksia tarttui mukaan tältä reissulta, ja myös joitain kokemuksia jotka olisi voinut jättää väliin. Aika uskomaton kokemus oli myös käydä laskettelemassa melkein kesäkuussa, kun kylässä olivat jo shortsikelit.
Jos näin jälkikäteen voisin ohjeita antaa muille lähteville niin sanoisin:
1) Ole rohkea ja reipas, ja etsi työpaikkoja ahkerasti. Jotain sitä aina löytyy hyville tyypeille. Jos työpaikkaa metsästää paikan päältä, kannattaa tulla kauden alussa paikalle (eli joulukuussa)
2) Asuminen on todella kallista, joten omaa kämppää on turha haikailla. Työpaikoilla on usein omia kämppiä joita vuokrataan halvempaan hintaan työntekijöille.
3) Työt ja laskettelu eivät sovi yhteen. Parasta on jos löytää osa-aikatöitä illaksi, muuten saattaa tulla itku puuteripäivän osuessa oman työpäivän kohdalle. Harvalla on varaa vain lasketella. Oma lempparityöpaikkani (laskettelun ja sosiaalielämän kannalta) oli yökerhon viikonloppuinen narikkatyttö.
4) Laskettele hyvien tyyppien kanssa, jotka jaksavat pitää huolta laskukavereistaan. Joukosta valitettavasti löytyy kaikennäköistä cowboyta. Offareille lähtiessä muista oikeat vehkeet, ja se että kaikkien tulisi niitä osata käyttää. Kattava vakuutus on myös kova juttu, ja parhaimman tarjoaa CAF
5) Vältä typeryyksiä. Virheistä voi huonolla tuurilla joutua maksamaan hengellään.
Tykkäsin muuten talvikokemuksestani niin paljon, että jäin Chamonixiin vielä kesäksi ja toiseksi talveksi. Jos tulee nyt mieleen jotain kysymyksiä minun Ranskan kokemuksistani, tai jotain käytännön juttuja joihin haluaisit vastauksen niin kommenttiboksi on vapaata riistaa ja lupaan vastata mahdollisimman kattavasti.
