Viimeiset muutaman viikon olen metsästänyt toden teolla uutta soveliasta mekkoa huomisen päivän kesä-häihin. Jonkun tietyn tuotteen metsästäminen kaupoista käy muuten ihan työnteosta! Lukemattomien rekkien koluaminen vaate kerrallaan vaatii haukansilmäistä tarkkaavaisuutta. Vaatepinojen raahaaminen sovituskoppiin vaatii rutkasti raakaa voimaa, varsinkin kun toisella käsivarrella roikkuu käsilaukku, johon on pitänyt tunkea puoli elämää ennen shoppailureissulle lähtöä, ja toisella käsivarrella roikkuu kilokaupalla liukkaita mekkoja, joista joka toisella askeleella ainakin yksi tipahtaa.
Aivan oma lukunsa on sitten mitä tapahtuu siellä vaatekoppien suljettujen ovien takana... Joidenkin mekkojen päälle pukeminen vaatii avaruustieteilijän tasoisia pulmanratkaisukykyjä. Ja se vaaterumba vielä kaiken päälle! Ensin vaatteiden vaihto mekkoon, ja sitten toiseen mekkoon ja kolmanteen ja neljänteen ja ties kuinka monenteen nostaa tuskanhikikarpalot otsalle. Pahimmassa lykyssä venäytät jonkun lihaksen pyrkiessäsi venkoilemaan neliömetrin kokoisessa komerossa liian tiukan mekon pois päältäsi sitä repimättä. Ja sen jälkeen kun kaikki tämä on toistettu pariin kertaan mitään löytämättä yhä uudelleen uuteen kauppaan siirtyminen alkaa tuntua maratonijuoksun arvoiselta saavutukselta. Ja kengätkin hiertää.
Nyt kun monet vaatekaupat oli jo kierretty tuloksetta läpi menin sitten lauantaina kaverin kanssa Portobello Rd torille, katselemaan josko löytyisi jotain mekkoa.
Ja arvatkaas mitä löysin?
No enpä sitä helvatan mekkoa ainakaan! Kassikaupalla hedelmiä ja vihanneksia, ja ruisleipää tarttui mukaan. Torilla oli kuitenkin rento fiilis ja kiva käyskennellä - kummaa ajatella etten ole vaivautunut Portobellossa käymään koskaan aikaisemmin, ja olen sentään asunut täällä jo neljä vuotta. Tuo poika muuten lauloi hyvin, olisi pitänyt ostaa CD mukaan.
Kävin vielä tänään epätoivoissani metsästämässä mekkoa paikallisista kaupoista. Otin jopa kihlatun mukaan toimimaan shoppausapulaisena ja Gok Wan- tyyppisenä tyylintarkastajana. Ja useamman tunnin urheilun jälkeen löydettiin aivan täydellinen, kreikkalaisomainen, suklaamokan värinen silkkimekko, jonka kruunasi kermanväriset paksut silkkinauhakoristeet ja solmut vyötäröllä. Ja puoleen hintaan kaikenlisäksi. Ja se sopi kuin valettu. Ja juuri ne kaksi mekkoa minun koossani oli tahrittu huulipunaan.
Sen jälkeen luovutettiin. Eipä minun ole varmaankaan tarkoitus löytää uutta mekkoa. Nyt on vaan pakko pärjätä vanhoilla varastoilla.
Voi ei mitä mekkotuuria o____O Mutta niin se on, että silloin kuin pitäisi jotain oikeasti löytää, ei sitä tule vastaan missään! Sitten silloin, kun ei tarvisi mitään erityistä eikä etenkään saisi muutenkaan ostaa, niin löytää ties mitä ihanuuksia. Nimim. nyt pitäisi vähän rajottaa tota tuhlaamista, mutta tiedänpä missä käyn tänään sovittamassa erästä takkia.. ehh.
VastaaPoistaHassua muuten, häät maanantaina?
Joo, noinhan se just menee; silloin kun jotain tiettyä pitäisi löytää, niin ei varmaan löydä vaikka kuinka etsisi. Ja muulloin tuntuu että kaupat on täynnään vaikka mitä ihanuuksia!
VastaaPoistaVoi ei, tuo "miten päin tämä edes pitäisi pukea päälle" -tunne on aivan liian tuttu!
VastaaPoistabubble, Bank Holiday Monday katsos :) Kuulemma saivat useamman tonnin alennusta paikan vuokrahinnasta siitä että suostuivat sen siirtämään maanantaiksi. Mikäs siinä kun kaikilla on lomaa kuitenkin. Korpes kyllä mennä aamulla töihin...
VastaaPoistaLuonnonlapsi, No älä! Mitään ei ikinä löydä kun yrittää etsiä...
Tesa, jeps, ja tuntuu tosi tyhmältä kun yrittää keksiä mistä aukosta pitäisi tunkea kätensä läpi ja mistä päänsä, muttei saa niitä oikeisiin aukkoihin kolmannellakaan yrittämisellä...