Jos luitte synnytyskertomuksen saatoitte rivien välistä lukea myös sen että meillä se imetys ei sujunut ihan nappiin. Olenkin miettinyt jo jonkun aikaa kirjoittamista imetyksestä ja mielipiteistäni sen tiimoilta, se kun nyt sattuneesta syystä on pinnalla ajatuksissa. Pitkän ja aika vaikean alun jälkeen se sujuu nykyään hienosti, mutta ymmärrän hyvin miksi imetys joillekin tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta ja miksi jotkut äidit päättävät lopettaa sen hyvinkin nopeasti. Olen myös sitä mieltä että imetysongelmista ei puhuta tarpeeksi, ei synnytyskursseilla eikä (näköjään) kätilöitten koulutuksessakaan, vaan annetaan olettaa että kaikki sujuu kuin vettä vain eikä muuta tarvita kuin kunnon yritys. Sama syndrooma vaivaa myös muita synnytyksen aiheuttamia ongelmia, mutta ehkäpä niistä mielipiteistä joskus toiste! Mutta nyt (imetys)aiheeseen.
Sairaalassa
Aloitetaanpa aivan alusta. Synnytyssalissa imetin, puolihorteessa se tuntui menevän mallikkaasti. Seuraavan kerran aamulla imettäessä tuntui että jotain on vialla. Nielemisääniä ei kuulunut ja vauva vain nukkui. Vuodeosastolle siirtyessä samat ongelmat jatkuivat. Kyselin apua jokaiselta huoneeseen tulevalta kätilöltä, ja sainkin jos jonkinmoista ohjetta. Siinä sitten yriteltiin, riisuttiin vauva alasti, nipisteltiin poskesta, puristettiin maitotippa nänninpäähän houkutukseksi, aseteltiin vauva täydellisesti, nipisteltiin taas poskesta, tuloksetta. Huonoin ohje oli se että kyllä vauva syö kunhan hänelle tulee tarpeeksi nälkä. Testattiin sekin, ei syönyt.
Vauvaa piti syöttää (lääkärin määräyksestä) joka kolmas tunti joten joka kerta imetyksen epäonnistuessa pyysin kätilöitä ruokkimaan vauvan korvikekupilla. Sillä aikaa minä, ohjeiden mukaan, pumppasin maitoa yötäpäivää maitoa nostattaakseni.
Kaksi päivää synnytyksen jälkeen vauva ei edelleenkään syönyt muuta kuin kätilöitten avustuksella. Nyt kätilöillä ei enää ollut aikaa auttaa, kyllähän vauvan pitäisi jo osata syödä. Minulle sanottiin että jollen opi syöttämään vauvaa, tai siirry pulloruokintaan, niin meitä ei kotiuteta. Siinä hormonihuurusissa, tunnin parin yöunilla, ja kaikkensa antaneena alkoi mietityttää mitä järkeä tässä itsensä ja vauvan rääkkäämisessä enää oli. Ei se onnistu, ei ole onnistunut, miksi edes viitsisin enää yrittää. Nähdessäni osastolla imetysaiheisia julisteita, äitejä hymysuussa syöttämässä täydellisiä vauvojaan, mietin että just joo, niinhän ne sanovat että kaikki vauvat syövät jos vaan yrittää, mutta miksei minun vauvani? Ymmärsin hyvin miksi jotkut äidit uupuvat imetykseen ja lyövät hanskat tiskiin. Sitä pohdin minäkin.
Vasta pediatrin kutsuessa imetyskonsultin käymään sain oikeasti asiantuntevaa apua. Vauvan imemisen nähdessään tuomio oli nopeasti selvä - liian kireä kielijänne joka paranisi vain leikkauksella. Kaikki loksahti paikoilleen - tottakai se oli se ongelma! Konsultti kävi hakemassa meille tuttipulloja lastenosastolta ja opasti kädestä pitäen miten vauvan sai syömään pullosta ja miten pullot steriloitiin. Sain ohjeet maidon pumppaamiseen, ja vauvan syöttämiseen kotona. Ensin imetys, sitten pullo ja sitten pumppaus, kahdeksan kertaa päivässä ja myös aamuyöllä. Helpotti että kyseessä oli jokin konkreettinen ongelma jota nyt sai työstää. Vauvan syömättömyys ei ollut enää mysteeri joka paranisi ajan myötä / paremmalla asennolla / kovalla nälällä / enemmällä yrityksellä.
Kotona
Kotiuduttua käytiin ostamassa vauvalle syömistarvikkeet. Enpä ihan odottanut että heti vauvan syntymän jälkeen tulisi lähes £200 kokoinen paukku ihan vain että vauvan saisi syömään. Paukkuun kuului tottakai superhyperhieno ja kallis elektroninen kaksivaiheinen pumppu (Medela Swing). Siinä vaiheessa ei ollut tietoa koska vauva pääsisi kielijänneleikkaukseen joten ajattelin että satsataan nyt kun kerran sitä pitää käyttää kahdeksan kertaa joka päivä ties kuinka monta viikkoa. "Imetin", pumppasin ja syötin, siinäpä ne ensimmäiset kotipäivät menivätkin nopeasti. Maitoa ei vauvan tarpeisiin tullut tarpeeksi pumppaamalla, joten lisäruokana oli aina korviketta.
Olimme onnekkaita siinä että pääsimme kielijänneleikkaukseen vauvan ollessa vasta seitsemän päivää vanha. Heti leikkauksen jälkeen vauva onnistui imemään hienosti, ja klinikan hoitaja hihkaisi että näiden onnistumisten näkeminen oli paras asia hänen työssään. Tekniikkaa tottakai tuli vielä hioa, sillä imetys tuntui kipeähköltä huonon imuotteen vuoksi.
Aloin käymään viikoittain imetystukiryhmässä hiomassa imutekniikkaa. Vauva onnistui jo imemään rinnasta maitoa, mutta se oli minulle todella kipeää. Poljin jalkaa, tukahdutin kiljahduksia ja purin hammasta. Vauva olisi imenyt tuntikausia, muttei edelleenkään saanut irti tarpeeksi maitoa, ja lisämaitoa annettiin pullosta. Kivun vuoksi käytin rintakumeja päivä toisensa jälkeen. Rintakuminkin kanssa imetys oli kivuliasta, mutta sen vielä kesti. Ilman kumia se oli kuin nänniä olisi viilletty puukolla. Kivun ja oman jaksamisen vuoksi vauvan imuaika oli rajoitettu 45 minuuttiin, jonka jälkeen loppuateria syötettiin pullosta. Erään viikonlopun aikana en kyennyt imettämään lainkaan, ja vauva syötettiin pullosta muutaman päivän. Siinä ehti sen verran parantua että taas jaksoi ns. täysin rinnoin eteenpäin.
Pikkuhiljaa vauva oppi imemään paremmin. Ei enää sattunut niin paljon ja lisämaitoa kului vähemmän. Kahdeksan viikon soutamisen ja huopaamisen jälkeen vauva oli vihdoinkin täysimetetty ja huokaisin helpotuksesta. No, okei, en huokaissut, mutta olin todella tyytyväinen ja onnellinen siitä että tästä haasteesta päästiin yli. Ja imetys on jatkunut nyt ihan hyvin, vaikka vauvalle onkin tulleet ensimmäiset hampaat, ja ryömimisen johdosta vauva tuntuu tulleen entistä nälkäisemmäksi. Pian onkin jo vieroittamisen aika!
---
Mietintöjä
Jälkikäteen olen miettinyt tätä imetyksen alkua aika paljon. Nykyään puhutaan paljon siitä kuinka imetystä tuetaan ja kannustetaan, ja kätilöitä koulutetaan antamaan imetystukea. Minun kohdallani tämä ei ainakaan toteutunut. Osaltaan siksi että kätilöitä koulutetaan vain niissä perusasioissa ja annetaan ymmärtää että imetys on aina helppoa ja se tulisi osata luonnostaan. Samanlainen fiilis on näistä synnytysvalmennuksissa käydyistä imetyskoulutuksista. Sain paljon apua, joka olisi ollut hyvää ja asiaankuuluvaa, jos kyse olisi ollut vain huonosta asennosta. Mutta mitään muuta ongelmaa ei yritetty edes miettiä.
Kysyin apua todella monelta kätilöltä, jotka antoivat toki vinkkejä, mutteivät mitään konkreettista mikä olisi meitä auttanut. Minulle luvattiin myös useampaan kertaan kutsua imetyskonsultti, jonka loppujen lopuksi kutsui paikalle vasta pediatri jolta kysyin apua ihan viimeisenä henkilönä, pisteessä jossa olin jo ajatellut että ei tätä imetystä näköjään kannata enää jatkaa. Imetyskonsultti oli tosiaankin ensimmäinen henkilö joka osasi auttaa. Kätilöiden asenne koko asiaan suututti minua, ja suututti imetyskonsulttiakin. Kuulemma hänen tullessaan paikalle kätilöt kysyivät oliko hän sen "kielijännevauvan" luona, eli ihan selkeästi tiedettiin että nyt on ongelmia, muttei a) minulle viitsitty kertoa mitään eikä b) imetyskonsulttia pyydetty paikalle aikaisemmin.
Kielijänneongelmista olin aikaisemmin kuullut, mutta imetyskurssilla meille selitettiin ettei se oikeasti aiheuta imemisongelmia. Kielijänneklinikalla taas minulle kerrottiin että kyllä se aiheuttaa ja se voi pahimmissa tapauksissa jopa vaikeuttaa kiinteitten syömistä isompana, se ei siis ole pelkästään imetysongelma.
Minä sain loppujen lopuksi kunnollista apua, mutta monet eivät saa. Syitä on toki monia, mutta mielestäni imetyskoulutukset ovat puutteellisia ja keskittyvät liikaa siihen imetyksen promoamiseen ja perusasioihin kuin että edes ylimalkaisesti käytäisiin läpi näitä isompia ongelmia. Oletetaan että kyse on aina vain siitä että viitsiikö äiti yrittää, eikä oikeastaan oteta huomioon sitä että joskus kyse ei ole mistään helpohkosta asentokorjauksesta tai pienen alkukivun sietämisestä. Ei ihmekään että täysimetys muutaman alkuviikon jälkeen (ainakin täällä Briteissä) on melko pienessä vähemmistössä.
Mielestäni muutenkin naisia ja äitejä syyllistetään liikaa (tai ehkäpä he syyllistävät itse itseään) siitä ettei imetys onnistu. Äitiyteen liittyen nykyään kuulee turhankin usein mielipiteitä siitä että jos kaikki ei ole sujunut täydellisesti, niin on jotenkin huonompi tai epäonnistuja tässä myyttisessä äitiydessä. Asiaa liipaten, oma lukunsa ovat taas ne neropatit jotka väittävät että keisarinleikkaus ei ole synnytys ja epiduraali on epäonnistumista, joihin idioottimaisuuksiin en edes välitä ottaa nyt kantaa. Joskus kuulee myös mielipiteitä siitä että pulloruokkiminen on se helpompi valinta ja siksi siihen (laiskat epäonnistuja-) äidit siirtyvät. No, kaikkia ruokintatapoja tässä vaiheessa kokeilleena voin sanoa että pulloruokinta, maitosekoituksien väsääminen, lapsen itkettäminen maitoa odotellessa, pullojen pesu ja sterilointi kerta toisensa jälkeen, on paljon hankalampaa kuin tissin tunkeminen siihen parkuvaan suuhun.
Minusta turhan usein unohdetaan se että äitiys ei ole vain kivulla synnyttämistä, äidinmaidolla ruokkimista, luomusoseita keittiössä väsäämistä, vaan se on paljon muutakin ja tärkeämpää. Tärkeää olisi minusta myös muistaa että imetyksen aikaisin lopettaminen ei ole mitään epäonnistumista, vaan valinta omiin voimavaroihin, jaksamiseen ja tilanteeseen pohjautuen. Äidin jaksaminen on myös tärkeää ja imetys (tai sen huonosti onnistuminen) voi hyvinkin olla se kuuluisa oljenkorsi kamelin selässä. Ymmärrän tämän oikein hyvin, oli se minullakin lopettaminen monta kertaa mielessä.
En toki tiedä miten asiat hoituvat Suomessa, mutta olettaisin (netissä lukemieni juttujen perusteella) että aika samanlaista sielläkin on huonohkon imetysohjauksen kanssa. Imetysfanatismi taitaa olla siellä Brittejä tavallisempaa, täällä pulloruokinta on niin tavallista että joskus rintaruokkiminen ja erityisesti täysimetys tuntuu omituiselta. Jos teillä on kokemuksia Suomesta näistä asioista olisi kiva kuulla onko imetystuki siellä ajan tasalla ja miten siellä muuten suhtaudutaan imetykseen/pulloruokintaan.
Imetys (ja sen ongelmat) ovat aika henkilökohtaisia aiheita. Minusta olisi kuitenkin kiva kuulla kommenttiboksissa miten teillä on imetys sujunut. Sujuiko miten odotitte? Tai ihan yleisesti ottaen minusta olisi kiva kuulla mitä olette mieltä nykyisestä imetyskulttuurista. Minusta ongelmista ei puhuta tarpeeksi, ja annetaan ymmärtää että jos vain yrittää tarpeeksi imetys onnistuu. Jos ei onnistu niin sitten on epäonnistunut äitinä. Aika ikävää, sillä ongelmiin ei välttämättä saa tarpeeksi apua, eikä imetys tosiaankaan ole kaikille mahdollista, syystä tai toisesta.
P.S. Olipas kauhean pitkä ja rönsyilevä juttu. Jaksoiko kukaan lukea sitä kokonaan?
Sairaalassa
Aloitetaanpa aivan alusta. Synnytyssalissa imetin, puolihorteessa se tuntui menevän mallikkaasti. Seuraavan kerran aamulla imettäessä tuntui että jotain on vialla. Nielemisääniä ei kuulunut ja vauva vain nukkui. Vuodeosastolle siirtyessä samat ongelmat jatkuivat. Kyselin apua jokaiselta huoneeseen tulevalta kätilöltä, ja sainkin jos jonkinmoista ohjetta. Siinä sitten yriteltiin, riisuttiin vauva alasti, nipisteltiin poskesta, puristettiin maitotippa nänninpäähän houkutukseksi, aseteltiin vauva täydellisesti, nipisteltiin taas poskesta, tuloksetta. Huonoin ohje oli se että kyllä vauva syö kunhan hänelle tulee tarpeeksi nälkä. Testattiin sekin, ei syönyt.
Vauvaa piti syöttää (lääkärin määräyksestä) joka kolmas tunti joten joka kerta imetyksen epäonnistuessa pyysin kätilöitä ruokkimaan vauvan korvikekupilla. Sillä aikaa minä, ohjeiden mukaan, pumppasin maitoa yötäpäivää maitoa nostattaakseni.
Kaksi päivää synnytyksen jälkeen vauva ei edelleenkään syönyt muuta kuin kätilöitten avustuksella. Nyt kätilöillä ei enää ollut aikaa auttaa, kyllähän vauvan pitäisi jo osata syödä. Minulle sanottiin että jollen opi syöttämään vauvaa, tai siirry pulloruokintaan, niin meitä ei kotiuteta. Siinä hormonihuurusissa, tunnin parin yöunilla, ja kaikkensa antaneena alkoi mietityttää mitä järkeä tässä itsensä ja vauvan rääkkäämisessä enää oli. Ei se onnistu, ei ole onnistunut, miksi edes viitsisin enää yrittää. Nähdessäni osastolla imetysaiheisia julisteita, äitejä hymysuussa syöttämässä täydellisiä vauvojaan, mietin että just joo, niinhän ne sanovat että kaikki vauvat syövät jos vaan yrittää, mutta miksei minun vauvani? Ymmärsin hyvin miksi jotkut äidit uupuvat imetykseen ja lyövät hanskat tiskiin. Sitä pohdin minäkin.
Vasta pediatrin kutsuessa imetyskonsultin käymään sain oikeasti asiantuntevaa apua. Vauvan imemisen nähdessään tuomio oli nopeasti selvä - liian kireä kielijänne joka paranisi vain leikkauksella. Kaikki loksahti paikoilleen - tottakai se oli se ongelma! Konsultti kävi hakemassa meille tuttipulloja lastenosastolta ja opasti kädestä pitäen miten vauvan sai syömään pullosta ja miten pullot steriloitiin. Sain ohjeet maidon pumppaamiseen, ja vauvan syöttämiseen kotona. Ensin imetys, sitten pullo ja sitten pumppaus, kahdeksan kertaa päivässä ja myös aamuyöllä. Helpotti että kyseessä oli jokin konkreettinen ongelma jota nyt sai työstää. Vauvan syömättömyys ei ollut enää mysteeri joka paranisi ajan myötä / paremmalla asennolla / kovalla nälällä / enemmällä yrityksellä.
Kotona
Kotiuduttua käytiin ostamassa vauvalle syömistarvikkeet. Enpä ihan odottanut että heti vauvan syntymän jälkeen tulisi lähes £200 kokoinen paukku ihan vain että vauvan saisi syömään. Paukkuun kuului tottakai superhyperhieno ja kallis elektroninen kaksivaiheinen pumppu (Medela Swing). Siinä vaiheessa ei ollut tietoa koska vauva pääsisi kielijänneleikkaukseen joten ajattelin että satsataan nyt kun kerran sitä pitää käyttää kahdeksan kertaa joka päivä ties kuinka monta viikkoa. "Imetin", pumppasin ja syötin, siinäpä ne ensimmäiset kotipäivät menivätkin nopeasti. Maitoa ei vauvan tarpeisiin tullut tarpeeksi pumppaamalla, joten lisäruokana oli aina korviketta.
Olimme onnekkaita siinä että pääsimme kielijänneleikkaukseen vauvan ollessa vasta seitsemän päivää vanha. Heti leikkauksen jälkeen vauva onnistui imemään hienosti, ja klinikan hoitaja hihkaisi että näiden onnistumisten näkeminen oli paras asia hänen työssään. Tekniikkaa tottakai tuli vielä hioa, sillä imetys tuntui kipeähköltä huonon imuotteen vuoksi.
Aloin käymään viikoittain imetystukiryhmässä hiomassa imutekniikkaa. Vauva onnistui jo imemään rinnasta maitoa, mutta se oli minulle todella kipeää. Poljin jalkaa, tukahdutin kiljahduksia ja purin hammasta. Vauva olisi imenyt tuntikausia, muttei edelleenkään saanut irti tarpeeksi maitoa, ja lisämaitoa annettiin pullosta. Kivun vuoksi käytin rintakumeja päivä toisensa jälkeen. Rintakuminkin kanssa imetys oli kivuliasta, mutta sen vielä kesti. Ilman kumia se oli kuin nänniä olisi viilletty puukolla. Kivun ja oman jaksamisen vuoksi vauvan imuaika oli rajoitettu 45 minuuttiin, jonka jälkeen loppuateria syötettiin pullosta. Erään viikonlopun aikana en kyennyt imettämään lainkaan, ja vauva syötettiin pullosta muutaman päivän. Siinä ehti sen verran parantua että taas jaksoi ns. täysin rinnoin eteenpäin.
Pikkuhiljaa vauva oppi imemään paremmin. Ei enää sattunut niin paljon ja lisämaitoa kului vähemmän. Kahdeksan viikon soutamisen ja huopaamisen jälkeen vauva oli vihdoinkin täysimetetty ja huokaisin helpotuksesta. No, okei, en huokaissut, mutta olin todella tyytyväinen ja onnellinen siitä että tästä haasteesta päästiin yli. Ja imetys on jatkunut nyt ihan hyvin, vaikka vauvalle onkin tulleet ensimmäiset hampaat, ja ryömimisen johdosta vauva tuntuu tulleen entistä nälkäisemmäksi. Pian onkin jo vieroittamisen aika!
---
Mietintöjä
Jälkikäteen olen miettinyt tätä imetyksen alkua aika paljon. Nykyään puhutaan paljon siitä kuinka imetystä tuetaan ja kannustetaan, ja kätilöitä koulutetaan antamaan imetystukea. Minun kohdallani tämä ei ainakaan toteutunut. Osaltaan siksi että kätilöitä koulutetaan vain niissä perusasioissa ja annetaan ymmärtää että imetys on aina helppoa ja se tulisi osata luonnostaan. Samanlainen fiilis on näistä synnytysvalmennuksissa käydyistä imetyskoulutuksista. Sain paljon apua, joka olisi ollut hyvää ja asiaankuuluvaa, jos kyse olisi ollut vain huonosta asennosta. Mutta mitään muuta ongelmaa ei yritetty edes miettiä.
Kysyin apua todella monelta kätilöltä, jotka antoivat toki vinkkejä, mutteivät mitään konkreettista mikä olisi meitä auttanut. Minulle luvattiin myös useampaan kertaan kutsua imetyskonsultti, jonka loppujen lopuksi kutsui paikalle vasta pediatri jolta kysyin apua ihan viimeisenä henkilönä, pisteessä jossa olin jo ajatellut että ei tätä imetystä näköjään kannata enää jatkaa. Imetyskonsultti oli tosiaankin ensimmäinen henkilö joka osasi auttaa. Kätilöiden asenne koko asiaan suututti minua, ja suututti imetyskonsulttiakin. Kuulemma hänen tullessaan paikalle kätilöt kysyivät oliko hän sen "kielijännevauvan" luona, eli ihan selkeästi tiedettiin että nyt on ongelmia, muttei a) minulle viitsitty kertoa mitään eikä b) imetyskonsulttia pyydetty paikalle aikaisemmin.
Kielijänneongelmista olin aikaisemmin kuullut, mutta imetyskurssilla meille selitettiin ettei se oikeasti aiheuta imemisongelmia. Kielijänneklinikalla taas minulle kerrottiin että kyllä se aiheuttaa ja se voi pahimmissa tapauksissa jopa vaikeuttaa kiinteitten syömistä isompana, se ei siis ole pelkästään imetysongelma.
Minä sain loppujen lopuksi kunnollista apua, mutta monet eivät saa. Syitä on toki monia, mutta mielestäni imetyskoulutukset ovat puutteellisia ja keskittyvät liikaa siihen imetyksen promoamiseen ja perusasioihin kuin että edes ylimalkaisesti käytäisiin läpi näitä isompia ongelmia. Oletetaan että kyse on aina vain siitä että viitsiikö äiti yrittää, eikä oikeastaan oteta huomioon sitä että joskus kyse ei ole mistään helpohkosta asentokorjauksesta tai pienen alkukivun sietämisestä. Ei ihmekään että täysimetys muutaman alkuviikon jälkeen (ainakin täällä Briteissä) on melko pienessä vähemmistössä.
Mielestäni muutenkin naisia ja äitejä syyllistetään liikaa (tai ehkäpä he syyllistävät itse itseään) siitä ettei imetys onnistu. Äitiyteen liittyen nykyään kuulee turhankin usein mielipiteitä siitä että jos kaikki ei ole sujunut täydellisesti, niin on jotenkin huonompi tai epäonnistuja tässä myyttisessä äitiydessä. Asiaa liipaten, oma lukunsa ovat taas ne neropatit jotka väittävät että keisarinleikkaus ei ole synnytys ja epiduraali on epäonnistumista, joihin idioottimaisuuksiin en edes välitä ottaa nyt kantaa. Joskus kuulee myös mielipiteitä siitä että pulloruokkiminen on se helpompi valinta ja siksi siihen (laiskat epäonnistuja-) äidit siirtyvät. No, kaikkia ruokintatapoja tässä vaiheessa kokeilleena voin sanoa että pulloruokinta, maitosekoituksien väsääminen, lapsen itkettäminen maitoa odotellessa, pullojen pesu ja sterilointi kerta toisensa jälkeen, on paljon hankalampaa kuin tissin tunkeminen siihen parkuvaan suuhun.
Minusta turhan usein unohdetaan se että äitiys ei ole vain kivulla synnyttämistä, äidinmaidolla ruokkimista, luomusoseita keittiössä väsäämistä, vaan se on paljon muutakin ja tärkeämpää. Tärkeää olisi minusta myös muistaa että imetyksen aikaisin lopettaminen ei ole mitään epäonnistumista, vaan valinta omiin voimavaroihin, jaksamiseen ja tilanteeseen pohjautuen. Äidin jaksaminen on myös tärkeää ja imetys (tai sen huonosti onnistuminen) voi hyvinkin olla se kuuluisa oljenkorsi kamelin selässä. Ymmärrän tämän oikein hyvin, oli se minullakin lopettaminen monta kertaa mielessä.
En toki tiedä miten asiat hoituvat Suomessa, mutta olettaisin (netissä lukemieni juttujen perusteella) että aika samanlaista sielläkin on huonohkon imetysohjauksen kanssa. Imetysfanatismi taitaa olla siellä Brittejä tavallisempaa, täällä pulloruokinta on niin tavallista että joskus rintaruokkiminen ja erityisesti täysimetys tuntuu omituiselta. Jos teillä on kokemuksia Suomesta näistä asioista olisi kiva kuulla onko imetystuki siellä ajan tasalla ja miten siellä muuten suhtaudutaan imetykseen/pulloruokintaan.
Imetys (ja sen ongelmat) ovat aika henkilökohtaisia aiheita. Minusta olisi kuitenkin kiva kuulla kommenttiboksissa miten teillä on imetys sujunut. Sujuiko miten odotitte? Tai ihan yleisesti ottaen minusta olisi kiva kuulla mitä olette mieltä nykyisestä imetyskulttuurista. Minusta ongelmista ei puhuta tarpeeksi, ja annetaan ymmärtää että jos vain yrittää tarpeeksi imetys onnistuu. Jos ei onnistu niin sitten on epäonnistunut äitinä. Aika ikävää, sillä ongelmiin ei välttämättä saa tarpeeksi apua, eikä imetys tosiaankaan ole kaikille mahdollista, syystä tai toisesta.
P.S. Olipas kauhean pitkä ja rönsyilevä juttu. Jaksoiko kukaan lukea sitä kokonaan?
Jaksoi! :) Oli hyvä kirjoitus. Täällä nimittäin yksi "ei-synnyttänyt epäonnistujaäiti" ;) Ennen synnytystä asenteeni imetykseen oli, että yritän kovasti, mutta jos ei vain mitenkään onnistu niin en syyllistä itseäni vaan ajattelen molempien parasta.
VastaaPoistaNo. Keisarinleikkauksen jälkeen ei maito noussut. Vauva sai minun ollessani heräämössä lisämaitoa ja minä aloitin pumppausmaratonit. Voin todellakin samaistua tuohon kuvailemaasi jalan polkemiseen ja kivusta kiljumisen tukahduttamiseen - imetys sattui tosi paljon. Käytin rasvaa, yritin ja yritin. Luin kaikenmaailman imetystukisivustot, join pullon kotikaljaa päivässä jne. Mutta vauva ei selvästikään saanut imetyksestä tarpeeksi ruokaa, joten päälle annoimme sitten aina pullomaitoa. Ja tosiaan, varmasti olisi ollut helpompaa vain imettää, eikä nousta sängystä imettämisen jälkeen mennäkseen keittiöön hakemaan pulloa, lämmittämään maitoa ja pesemään. Ja sitten vielä pumppaamaan tuon ruljanssin jälkeen. Aikamoisen repaleisia öitä. Ainoa positiivinen asia tuossa oli se, että isäkin pystyi ruokkimaan lasta ja saatoin itse mennä käymään edes pienillä omilla asioilla tai haukkaamassa happea.
En oikein tiedä miksen saanut enempää tukea imettämiseen sairaalassa (muutamia eri asentoja opastettiin ja katsottiin, että vauvan ote oli oikea). Jotenkin jäin siihen mielikuvaan, että maito ei vain leikkauksen vuoksi ollut noussut niinä sairaalapäivinä ja, että kyllä se sitten pian nousee kun vain jatkan pumppaamista. No. Neljä kuukautta jaksoin yrittämällä yrittää. Haikein mielin lopetin yrittämisen. Niinkuin sanoitkin niin siinä hormonihuuruissa sitä kuitenkin tuntee jotain huonoäiti-fiiliksiä, vaikka järjellä ajatellen ei niin tekisi (enkä ikinä syyllistäisi toista äitiä moisesta sellaisen yrityksen jälkeen mitä minäkinn tein).
Kuulin myöhemmin, että ainakin yhdessä sairaalassa Helsingissä on tarjolla imetysklinikkapalvelua. Siis siten, että voi mennä kuin lääkärin vastaanotolle jo kotiuduttuaan jos imetys ei ala onnistua. Aion mahdollisella seuraavalla synnytyskeikalla kyllä kysellä kaikki mahdolliset tuet jo valmiiksi ennen kotiinlähtöä. Jotenkin kuvittelen, että _nyt_ minä sen kyllä teen enkä lähde mihinkään lisämaitojuttuun alkuunkaan. Toisaalta sitten taas - jos taas joutuisin keisarinleikkaukseen ja vauva tarvitsisi ruokaa minun ollessani heräämössä tms. niin en tietenkään voisi kieltää ruuan antamista nälkäiselle lapselleni. No. Nähtäväksi jäänee.
Teilläkin oli tosi vaikea alku, harmittaa teidän puolesta! Olen kuullutkin että keisarinleikkaus voi hankaloittaa imetystä, onkohan sitten niin että ne hormonit eivät välttämättä potkaisekaan maidontuotantoa käyntiin jos lapsi on syntynyt keisarilla, ja varmasti ne kivut ja asennon etsiminen tekee imetyksestä teknisestikin tosi hankalaa.
PoistaMeilläkin vauva muuten sai lisämaitoa synnytyksen jälkeen - onneksi se kätilö joka mua hoisi yöllä oli sen verran clued-up että vauva sai korviketta mun nukkuessa. Siinä vaiheessa kun lisämaitoa annettiin vauvahan ei ollut saanut mitään syödäkseen lähemmäs 9 tuntiin, ei mikään ihme että oli niin unelias ja keltainen... Mä en usko että lisämaito välttämättä tuossa vaiheessa pahentaa imetyksen onnistumismahdollisuuksia - ehkäpä jopa auttaa niitä jos vauva saa vähän voimia ja jaksamista imemiseen lisämaidosta. Mutta joo, tapauskohtaistahan tämä.
Tsemppiä tosiaan tuleviin imetyksiin! Mä koin imetysklinikalla käymisen todella positiivisena. Siellä oli joku joka kuunteli, antoi ohjeita ja näytti kädestä pitäen vaikka kuinka monta kertaa, ja tsemppasi. Kävinkin siellä monta viikoittain kuukauden ajan, ennenkuin se alkoi pikkuhiljaa luonnistumaan paremmin ja paremmin. Suosittelen jos vaan mitenkään kykenet niin käymään sit sellaisella!
Jäi paha mieli teidän puolesta :-( Itse en ole käynyt imetyskouluttajan koulutuksia, mutta olen työskennellyt vastasyntyneiden kanssa ja antanut työssäni imetysohjausta. Oman kokemukseni mukaanimetysongelmia on hirveästi ja vaikka luonnollinen asia onkin, ei todellakaan onnistu kaikilta vauvoilta automaattisesti. Koen siis, että kyseessä on useimmiten vauvan osaamattomuus imeä, ja äidin pitäisi saada ohjeistusta sihen, miten saada vauvaa ohjattua. Ei siis niin, että kätilö asettelee...
VastaaPoistaMeillä on sujunut imetys suht kivuttomasti ( nyt vauva 3kk), mutta kyllä minäkin koen välillä tiedosta huolimatta epäuskoa maidon riittävyydestä. Se on ihan eri asia oman vauvan kanssa. Koen, että meidän hyvään imetysalkuun vaikutti Meidän tapauksessa se, että vietin käytännössä 2 vrk synnärillä vauva ihokontaktissa ja sieltä hän sai imeä lyhyitä jaksoja aina kun hän onnistui. Ihokontaktin katsotaan myös auttavan vauvaa esim. verensokerin säätelyssä -jos vauvan vs laskee, ei hän jaksa imeäkään---> kierre valmis.
Täällä kielijänne katkaistaan vauvalta heti osastolla, jos kireän näköinen. Ja tuosta pumppaamisesta vielä, että koskaan ei pumppu heruta niin hyvin kuin oikea vauva, joten pumpatuista määristä ei voi päätellä mitä vauva rinnasta saa :) niin se on luonto ihmeellinen.
Täysin totta tuo pumppuasia - ja jos se maidontuotanto on pelkästään pumpun varassa, niin pikkuhiljaa sekin tyrehtyy. Apuna ja maidonmäärän lisääjänä se on tosiaan hyvä, mutta se imeminen pitää hoitaa kuntoon että se imetys onnistuu käynnistymään kunnolla.
PoistaHyvä juttu muuten että teillä meni imetys hyvin! Se on tosi ihanaa jos edes se stressin aiheuttaja jää pois, noissa vastasyntyneissä kun on kuitenkin vaikka mitä muuta juttua joka tuo huolenpoikasia ja stressiä ja unettomia öitä :) Mäkin aina mietin tuota riittääkö maito, ja varmasti nää omat kokemukset vielä pahentavat sitä. Käyn kuukausittain aina punnitsemassa vauvan ja aina ennen sitä stressaan että onkohan paino noussut tarpeeksi (no onhan se ja hypännyt uudellekin kasvukäyrälle sen lisäksi, ihan vaan maidolla!).
Täytyy muuten tähän kommentoida, että yhden kaverin vauva ei suostunut syömään rintaa ollenkaan, huoli ainostaan pullon. Äiti pumppasi _kaiken_ lapselle annetun maidon pulloa varten. Ja täysimetti muistaakseni ihan sen koko kuusi kuukautta. Eli ehkä noissakin on eroja, ehkei se pumppaus kaikilla tyrehdytäkään sitä maidontuloa.
PoistaVoi, niin tutulta kuulostaa. Meillä oli yhtälö keisarinleikkaus & kireä kielijänne (päästiin viikon kuluttua leikkaukseen) & minulla kaikesta yrittämisestä huolimatta todella vähäinen maito. Kolme kuukautta yritin ja yritin imettää, pumppasin yölläkin, mutta lopulta maito vain loppui ja oli pakko lopettaa. Yksi elämäni vaikeimpia kokemuksia. :-/
VastaaPoistaVoi kun harmittaa sun puolestasi :( Mutta yritit parhaasi ja teit kaikkesi, eikä sen enempää voi keneltäkään vaatia. Tuossa pisteessä ihan pelkkä yrityskin on itsensä ylittämistä! Ja pienikin äidinmaitomäärä minkä on onnistunut tuottamaan on hyväksi vauvalle!
PoistaOlen nyt neljä viikkoa imettänyt esikoistani. Alku oli hieman tahmea (vaikkei mistään sinun kokemuksesi veroisesta voikaan puhua!), imettäminen sattui ja otteen löytyminen tuntui vaikealta etenkin vasemmasta rinnasta. Sain pyydettäessä apua imuotteeseen, mutta erityisen laadukkaasta imetysohjauksesta en puhuisi. Imetys lähti kuitenkin sujumaan ja kivut loppuivat nopeasti.
VastaaPoistaToivoisin, että tietynlaista imetysvalmennsusta saisi jo raskausaikana. Ei siis sitä, kun viimeisen kolmanneksen aikana aletaan puhumaan imettämisestä vähän siihen sävyyn, että sinä kai sitten imetät vauvaa. Olisin halunnut, että joku olisi kertonut kuinka rankkaa imettäminen voi olla. Ja että vauva saattaa käyttää kaikki hereilläoloaikansa syömiseen ja nukkua vain 1-2 tunnin pätkissä vain syödäkseen uudestaan. Oli nimittäin aika pudotus huomata kuinka kuluttavaa tällainen ihan normaali, hyvä imettäminen on. Tällä hetkellä jopa tuntuu, etten missään tapauksessa halua lisää lapsia pelkästään imettämisen takia.
Meillä imettäminen siis sujuu, vaikka henkisesti tiukkaa tekeekin. Haaveet puolen vuoden täysimetyksestä ja ainakin vuoden osittaisimetyksestä ovat laimenneet ajan myötä pois. Vauva on vielä toistaiseksi täysimetyksessä, mutta otan päivä kerrallaan ja katson kuinka pitkään tätä oikein jaksaa.
Ja totta: En yhtään ihmettele, miksi naisista niin pieni prosentti täysimettää pitkään tai lopettaa imettämisen ajoissa kokonaan.
Hah hah, mulla oli kanssa hyvä tissi ja huono tissi :) Nyt taitaa molemmat olla melkein jo samalla viivalla :)
PoistaMä olen samaa mieltä että imetysvalmennusta (ja realistista sellaista) saisi olla jo raskausaikana. Mähän kävin mun synnytysvalmennuskurssin ohella myös imetysvalmennuksessa, joka siis periaatteessa oli ihan jees, mutta hyvin yltiöpositiivinen eikä mitään ongelmia edes mainittu. No, taidettiin mainita että imetys voi alussa vähän tehdä nännit kipeiksi (just joo, "vähän" kipeiksi, niinpä niin).
Mä suosittelisin kanssa tuota päivä kerrallaan ottamista. Ei kannata vetää itseään piippuun, stressaantuneeksi ja masentuneeksi vain imetyksen takia, sitten se varmasti jää jossain (aikaisessa) vaiheessa pois. Eikä se stressaaminen varmastikaan auta maidontuotannossa. Mua ainakin auttoi se että ajattelin aina viikoittain että katsellaan jos tämä viikko onnistuu, ja sitten tehdään taas tilannekatsaus.
Mut sen voisin tsemppinä sanoa että ajan myötä se imetys tosiaan helpottaa kun vauva oppii imemään paremmin ja nopeammin, ja suu kasvaa sen verran että imuote paranee. Mä aloitin ajattelemalla että yritän nyt saada sen muutaman kuukauden imetyksen tehtyä, nyt voisin ihan hyvin täysimettää täydet kuus kuukautta ja osittainimettää vuoden ikään saakka (ja nyt vitsailen jo miehellekin että vauva vieroitetaan sitten 18 vuotiaana vasta... :D ). Tsemppiä!
Täälläkin on ajan kanssa tissien erilaisuudet tasoittuneet :D Miksi en itse tullut ajatelleeksi, että voisi elää aina viikon kerralla... Helpottaa varmasti jaksamista, kun voi ajatella seuraavaan viikkoon, eikä johonkin hamaan kaukaiseen tulevaisuuteen :) Neuvolasta sain myös hyviä vinkkejä, joten jos tämä hiljalleen lähtisi helpottumaan.
PoistaJaksoin lukea ja oli todella hyva kirjoitus! Meidan tyttö on jo pian 2,5 v. mutta hyvin on muistissa imetyksen epaonnistuminen. Tyttö syntyi edistymattömyyden vuoksi lopulta sektiolla ja maitoa ei noussut, sain myös ohjeita ja apua sairaalassa mutta eihan siita mitaan tullut, kotiin lahdettiin siis maitojauheet mukana ja musta tuntuu etta ekat ajat oli pelkkaa maidon pumppausta, ja imetyksen yrittamista rintakumien kanssa, tata jatkui 2 kk ja sitten riitti. Kavin kahdesti eri sairaaloissa, omalla ja lastenlaakariasemalla imetysongelmien vuoksi, en kylla koe etta ne meita auttoivat lopulta. Lopulta se oli helpotus etta paatin siirtya pulloruokintaan, taalla tuo imetysfanaattisuus vahan riippuu, kukaan ei ole koskaan sanallakaan kommentoinut pulloruokintaa silla se on suht yleista, kansan parissa imetysongelmat ovat kaikkien aitien huulilla ja niista puhutaan mutta sairaaloissa kaikki jatkuu kuin ennenkin eika munkaan mielesta itse ongelmiin oikeasti panosteta. Luulin itsekin ennen tyttöa etta imetys on automaattista, no kantapaan kautta opittiin etta ei ole. Kiitos kun jaoit omat kokemuksesi.
VastaaPoistaTäällä Briteissäkin pulloruokinta on yleistä - yleensä näissä äitiryhmissä joissa käyn hädin tuskin kukaan imettää vauvaansa ja imettäessä tuntuu outulinnulta. Silti puhutaan (valmennuksissa ja sairaaloissa) kuinka automaattisen helppoa se imetys on - eipä taida olla jos täysimetys on sen verran harvinaista.
PoistaHarmi että teillä ei onnistunut yrityksestä huolimatta, pitkältä taipaleelta tuo kuulosti. Eikä tosiaan itseään kannata vetää piippuun asian vuoksi, on tärkeämpää että jaksaa eteenpäin eikä masennu ihan vain imetyksen takia. Onneksi sentään nykyään on laadukkaita korvikkeita joilla vauvan voi ruokkia!
Meillä kahdelta vauvalta on katkaistu kireä kielijänne synnytyssairaalan lähtötarkastuksessa 1-2 päivän ikäisenä. Eli Suomessa se tuntuu olevan enemmänkin pieni rutiinijuttu kun ajanvarausta vaativa leikkaus. Imetyksestä olen pitkälti kanssasi samaa mieltä. Itsellä kun se on pääosin sujunut, se on tuntunut helpommalta ja "laiskan ihmisen valinnalta". Kun esikoisen kanssa jouduttiin alussa pulloja yms. desinfioimaan, tuntui se paljon työläämmältä.
VastaaPoistaAika jännä että Suomessa se on noinkin rutiinijuttu. Täälläpäin siis kireän kielijänteen sai hoidettua kunnallisesti vain kielijänneklinikalla, joita järjestettiin vain yhdessä sairaalassa, kerran viikossa. Ajatella, tässä miljoonakaupungissa nähdään vain 4-6 lasta viikoittain kielijänneoperaation tiimoilta! Ja jonotuslistat ovat monen viikon pituisia, me päästiin peruutuspaikalle yllättäen, muuten ties kuinka kauan oltais jouduttu odottamaan.
PoistaSaahan sen toki tehtyä yksityisesti, meille ei tosin siinä pisteessä edes tullut mieleen että tänkin voisi yksityiseltä saada, ei oikein järki pelannut synnytyksen jälkihuumissa kunnolla.
Mun nyt jo 17 - vuotiaalla tyttärellä oli miltein sama juttu. Ongelma oli vain siinä, että lapsi ei syönnyt. Yritettiin kaikkea, lentokonetta, junaa, ties mitä. Oli melkein koko lapsuutensa alipainoinen ja pienehkö, kunnes kymmenvuotiaana tapahtui ihme. Söi ensimmäistä kertaa IKINÄ koko lautasen tyhjäksi. Kyllä helpotti, sillä sen jälkeen alkoi kasvukin! :)
VastaaPoistaVarmasti helpotti! :) Mulle muuten kerrottiin että kielijänneongelmat (jos siis käsitin oikein että teillä oli sama ongelma) voi jatkua myös kiinteitten syömisessä. Jos se on tarpeeksi tiukka se voi jopa vaikeuttaa puhetta. Mut hyvä että sun tyttö syö nykyään hyvin :)
PoistaMä olen muuten hyvä esimerkki itsekin kielijänteestä. Mulla oli itselläni tiukka kielijänne noin 10-vuotiaaksi, ja kävin mm. puheterapiassa. Äitini ei voinut imettää minua ollenkaan, vaikka on täysimettänyt kaikki kolme sisarustani. Kaiken kaikkiaan vaikea juttu tuo kielijänne, ja sehän tosiaan on periytyvä (kuten tuli omallekin pojalleni). Jos vielä saan toisen lapsen jossain vaiheessa, niin ihan varmasti tarkistutan asian heti ensimmäisenä päivänä! Meillähän huomattiin asia vasta muutaman päivän jälkeen, eikä silloinkaan hollantilaisen sairaalan taholta, vaan fiksu suomalainen omakätilöni huomasi. Itsellä kun ei tullut mieleenkään.
PoistaMullakin oli kireä kielijänne, ja se leikattiin kitarisojen yhteydessä 4-5 vuotiaana. Mutta siltikään ei edes tullut mieleen itselle että omalla vauvalla voisi olla kielijänneongelmia, synnytyksen jälkeen ei oikeen aivot leikannut tavallisella tavalla. On muuten tavallisempi pojilla syystä tai toisesta, tytöillä kireä kielijänne kuulemma aika harvinainen. Tosiaan, tulevaisuudessa jos kakkosia tulee niin tämän kielijänteen tsekkaan heti! :)
PoistaItsellä ollut helpot imetettävät, mutta siltikin edelleen harmittaa se ajatusmaailma, että imetys kaikilta sujuisi tuosta vaan! Muutenkin tuntuu etteivät äidit tarpeeksi uskalla tai tiedä mistä hakea apua ongelmiin, usein kun ongelma saattaa olla ihan pieni juttu mistä kiikastaa. Kirjoittelin omaan blogiinkin siitä, kuinka ensimmäisen lapsen saatuani olin todella imetysfanaattinen, luojan kiitos olen päässyt tuostakin ajatusmaailmasta eroon. :) toki äidinmaito lapselle on varsinkin alussa varmasti paras ravinto, mutta joskus imetyksen epäonnistumiselle on satoja eri syitä, eikä yksikään niistä ole toista huonompi. Pääasia kuitenkin että vauva ruokansa saa, olkoon se pullosta tai tissistä! :) ei se imetys kenestäkään mitään vuoden mutsia tee, eiköhän ne kriteerit ole ihan jossain muualla. :)
VastaaPoistaJoo juurikin se ajatusmaailma mua pännii. Ja usein pahimmat imetysfanaatikot on just niitä joilla imetys on sujunut suht helposti (sattuuhan se tietty kaikkia alussa), mut sit ei voida kuvitellakaan että jollakin muulla se voisi olla vaikeampaa... Ja avun hakeminen on vaikeaa!
PoistaEn sitä kiellä etteikö äidinmaito olisi parasta (tosin korvikekin on nykyään todella laadukasta), mutta onnellinen äiti on tärkeämpää mun mielestä. Jos se imetys on niin hankalaa että se masentaa äitiä, eikä ota sujuakseen, mun mielestä kenenkään ei pitäisi syyllistää itseään siitä että yrittää pitää itsestään huolta, vaikka sit sen imetyksen lopettamalla.
Kommentoin nyt vielä tännekin - sori ;)
PoistaSe oli musta jotenkin tosi yllättävää, että miten sitä noina imetyskuukausina jotenkin hautautui aivan siihen imetyksen vaikeuden maailmaan ja tuntui että imettäminen oli maailman isoin asia. Muistan kun pari kertaa kävin jossain kaupassa tms. ja tajusin, että haloo, on olemassa muutakin elämää kuin imettäminen (ja kuinka nyt - lapsen ollessa 1v2kk ja imetyksestä aikaa reilusti - se imetysongelmiin ja tuskiin hautautuminen tuntuu niin kaukaiselta). Tuntuu jotenkin hölmöltä nyt jälkikäteen kirjoittaa näin, mutta jotenkin se imetys on niin intensiivistä ja tunteellista touhua, että se vie ihan mukanaan. Ja todellakin voi ymmärtää niitä, jotka oikeasti masentuvat siitä.
Mä en oikein tiedä olisiko mua auttanut loppuraskaudessa imetystuki. Jotenkin luulisin, että tärkeintä se olisi just siinä ensimmäisen viikon ja kuukauden aikana. Ei siihen osaa samalla tavalla asennoitua eikä suhtautua (ainakaan minä en) siinä loppuraskaudesta kun ei vielä ymmärrä, että mitä se oikein tulee olemaan. Mutta varmasti sitä voisi olla siinä loppuraskaudestakin enemmän - ja sitten tehostettuna synnytyksen jälkeen.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaJoo, ja sit se kun ostaa korvikkeita niin tuntuu kuin kaupan kassa katsoisi syyttävin silmin ja muut kanssashoppailijat tutkailisivat että siinä menee huono äiti... :) Vaikka tosiaan tuskinpa kukaan edes rekisteröi mitä siitä menee kassiin, tuote mikä tuote. On se aika tunteellista, ja tottakai kun sitä on ihan mielettömissä hormonihuuruissa pitkän aikaa synnytyksen jälkeen, ja kaikki on paljon vakavampaa kuin yleensä, ja sit vielä jos on masennusta (mikä tulee lievemmässä muodossa tosi monelle, enemmälle kuin tilastot kertovat...).
PoistaÄäh! Kirjoitin pitkät litaniat kommenttia, mutta painoin vahingossa tuota "kirjaudu ulos" -nappia. Miksi sen pitää olla siinä, missä olisi niin luonnollinen paikka "lähetä" -napille? Välillä menee hermot tähän bloggeriin! :P
VastaaPoistaNo voihan räkä! Mulle on kans sattunut noin... :( Jos vaikka viittisit referoida sun kommentin tänne? Jos viittit etkä oo turhan suuttunut bloggerille :)
Poista