... jota on synttäripäiväksikin kutsuttu. Eilen täytin vuosia 27! Tässä iässä ei enää edes oikein muista kuin monia niitä vuosia onkaan kertynyt, joten tuotakin vuosimäärää piti miettiä hetken hiljaisuudessa ja laskea sormilla syntymävuodesta. Mutta ei kai se niin justiinsa, vanha mikä vanha :)
Syntymäpäivälahjaksi sain oikean elämyspäivän ja ylläreitä ylläreitten perään. Mitään suunnitelmia minulle ei etukäteen paljastettu. Iltapäivästä sitten lähdettiinkin laskettelemaan Milton Keynesiin (sisätiloissa oleva tekolumimesta), minä tietty päästelin menemään laudalla. Tätä vähän aavistelinkin jo etukäteen muuten, ja se piti paljastaa vähän etukäteen, että ehdin hakemaan kaikki tarvittavat vehkeet mukaan. Mutta aivan puun takaa tuli se että lisäylläriksi kihlattu oli kutsunut erään vanhan laskukaverini mukaan. Luulin juttua suureksi sattumaksi kunnes minulle paljastettiin että ihan suunniteltu ylläri tämäkin.
Eikä siinä vielä kaikki! Laskettelun jälkeen mentiin kävelemään ympäriinsä, kunnes minulle paljastettiin että vielä on jotain aktiviteettia luvassa, ja mentiin "laskuvarjohyppäämään" tuulitunneliin. Siis leijailemaan sellaisessa hervottoman kokoisessa tuulitunnelissa. Aivan tajuttoman hauskaa!
Meikä lentää!
Minun syntymäpäiväni muutenkin ajoittuu tosi hauskasti. Suomessa on liputuspäivä (ruotsalaisuuden päivä), täällä Englannissa taas on ilotulitteita koko viikonlopun Guy Fawkesin päivänä. Päivä sitten päätettiinkin ilotulitusten ihailuun sisätilojen lämpimyydestä rose-kuohuviinin seurassa. Hyvät synttärit!
Olipas sinulle järkätty mukava päivä :)!
VastaaPoistaOih olen AINA halunnut mennä tuollaiseen painottomaan tilaan! Ja tuon lisäksi myös sellaiseen missä oltaisiin ikään kuin avaruudessa. Kadekade.
Onnea näin jälkikäteen!! Näyttää tosi kiva päivä kyllä olleen :)
VastaaPoistaPanda, tää oli ihan ykköspäivä :) Kantsii muuten kokeilla jos saat mahdollisuuden, oli tosi hauskaa.
VastaaPoistabubble, kiitoksia, oli kyllä :)