sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kouluperjantai kuvina

Päivä kuvina (ja tekstinä) postaus täällä taas. Viimeisestä aikaa varmaan puolisen vuotta, ja silloin oli työpäivä aiheena. 



Aamuseiskalta herätys, syömään Kellogg's Special K Creamy Berry Crunch -muroja (on muuten aivan sairaan hyviä!) ja chillailemaan sinisen valon ääreen (Phillipsin GoLite). Tuo sininen valo auttaa talvimasikseen ja herättää päivään.



Puen, pakkaan ja kahdeksalta kiiruhdan junaan jossa hörpin aamuteetäni matkamukista ja luen aamun ilmaislehteä.



Jään Russell Sq pysäkillä pois ja kiiruhdan koululle. Tasan yhdeksältä alkaa ensimmäinen kaksituntinen luento.
Yhdeltätoista alkaa toinen kaksituntinen luento. 11.10 meillä soi palohälytin (nämä ovat ihan jatkuva riesa tässä yliopistossa jostain syystä) ja joudutaan ulos pihalle puoleksi tunniksi. Hengaillaan ja jutellaan gradusuunnitelmista. Kunhan päästään takaisin luennolle kärsitään superintensiivisestä pikaluennosta, ja toivon että saan jotain selvää muistiinpanoistani vielä tämän jälkeenkin.




Yhdeltä luennot loppuvat. Menen PG-opiskelijoiden taukohuoneeseen mikrottamaan lounaani ja syömään. Olen ollut erityisen toimelias edellisenä päivänä ja pitkästä aikaa tehnyt mukaan otettavaa ruokaa. Yleensä nappaan kahviosta sämpylän. Menen ruoan jälkeen tietokoneluokkaan hoitamaan juoksevia asioita.





Kolmelta painun viereisen yliopiston kirjastoon (kivempi kuin meidän), ja siellä vierähtääkin seitsemiseen saakka. Minulla on muuten neljä eri kirjastokorttia tällä hetkellä - ei yhtään liikaa!




Viiden maissa popsin pienen välipalan, ruisleipää Philadelphia tuorejuustolla , tomaatilla ja chorizo-siivuilla. Tässä menikin pakkasessa säästetyt viimoiset ruisleivät! Saa lähettää lisää!




Seiskan maissa lähden olusille suomalaisen opiskelijaryhmän järkkäämälle pub crawl -kierrokselle London Bridgen tuntumiin. Sillä liityn joukkoon iloiseen vähän myöhässä minulla kestää jonkun aikaa löytää oikea pubi.




Siellä vierähtääkin London Priden ja London Porterin ääressä muutama tunti turistessa mukavia. Olen tässä kuvassa jo mahdollisesti vähän tuiskeessa.



Puoli kahdentoista aikaa on Tuhkimon tavoin aika rientää viimeiseen kotiovievään kurpitsaan, joka lähtee tasan keskiyöltä Liverpool St Stationilta. En kuitenkaan kadota toista kenkääni ja ehdin napata mukaan vielä sushia naposteltavaksi, tässä vaiheessa on nimittäin jo kiljuva nälkä. 




Omalta pysäkiltä tulee kihlattu hakemaan ja katsellaan telkkaria vähän aikaa ennen nukkumaan menoa.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Kalanruokana

Aika pitkä päivä tänään. Käytiin kihlatun äitin kanssa päivällä katsomassa hääpukua, ja kauppakeskuksessa ihan muuten vain. Syötiin Moules Mariniere ja käytiin pienessä "jalkahieronnassa".






Joo, olen vähän väsynyt - eilen oli pitkä ja vähän kosteakin ilta...

Oletteko muuten tästä kuulleet? Perinteinen pedikyyri-menetelmä Turkista ja Lähi-Idästä Garra Rufa -kalojen avulla. Kutitti ja vähän pistelikin nämä! Jalkani altaaseen laittaessani kiljaisin kyllä niin kovaa että paikan muut asiakkaat alkoivat minulle nauraa.







Siellä ne naposteli kuivaa ihoa ja kutitteli. Luikahtelivat varpaiden välistä. Minun kalaseni olivat kyllä vähän laiskoja ja chillailivat paljon, ei mun jalat taitaneet olla kovinkaan herkullisia sitten.

Piraijoiden sukulaiskaloja kuulemma!

Kerta kalakuvia vielä kiellon päälle. Eikös olekin aika erikoinen juttu!


Nyt on pehmoiset jalat ;)

Mentiin vielä illalla treffeille kihlatun kanssa ravintolaan - aikamoisen pitkä päivä! Nyt on kiva olla kotona ja ollaa chillisti.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Valkoisia pitsiunelmia

Tuon viimeviikkoisen esseehelvetin jälkeen (joka jatkui sitten vähän tällekin viikolle) ei ole tehnyt mieli mennä tietokoneelle ollenkaan. Vastentahtoisesti olen pikapikaa vilkaissut mailit ja printtaillut kouluhommia, joita onkin netittömyyden vastapainoksi tullut tehtyä ihan yltäkyllin. Mutta nyt voisi palata taas tavalliseen päivärytmiin.





Viikonloppuna piipahdin Liberty-tavaratalossa kihlatun äidin kanssa haistelemassa vähän tuulia. Ja muutamissa muissakin tavarataloissa vilkuilemassa ideoita, hän meinaa nimittäin tehdä minulle mekon...






Arvaattekin varmaan valkoisista kankaista ja pitsipalasista mitä mekkoa tässä tarkoitetaan? Ollaan nimittäin suunnittelemassa häitä! Inspiraatiota antamaan ostin myös muutamia lehtiä.




Tämä on muuten minulle aivan uusi maailma ja noita lehtiä lukemalla pääsee oikein pyörälle päästään. Lontoossa (ja ylipäätänsä Briteissä) häät näyttävät olevan iso bisnes - täällä on häämessuja melkeinpä joka toinen viikonloppu, designer-messuista tavallisten köyhien messuihin. Isoissa tavarataloissa (esim. John Lewis tai Debenhams) on hääalueet, joihin täytyy varata aika että pääsee kokeilemaan näitä tuhansia puntia maksavia mekkoja. Häälehtiä lukemalla olen myös havainnut että häihin täytyy valita värimaailma ja teema, morsiusneidoille sopivat koltut, matchata sulhon kravatti ja liivi värimaailmaan, hoitaa kukat ja muut koristeet teemaan sopivasti, alkaa hääpäiväkirja, ja jos pätäkkää riittää niin oma hääsuunnittelijakin olisi suositeltavaa... Että täältä tulee Bridezilla!

Noh, meillä on jo muutamia ideoita, mutta pääsääntöisesti ollaan päätetty että vietetään stressittömät ja vapaamuotoiset häät ja piutpaut kontrollifriikkeilylle! Meidän teemamme saa olla rento meininkin ;)

lauantai 8. tammikuuta 2011

My little red book...

Uusi vuosi tuo tullessaan aina uuden pikku kirjasen. Olen ollut vankkumaton Moleskine-tyttö jo viisi vuotta, siitä saakka kun kaverini, kuullessaan minun etsivän uutta vuosikalenteria, raahasi minut Akateemiseen ja löi Moleskinen kouraan sanoen että mitään muuta en saa ostaa. Sen ensimmäisen kalenterin jälkeen en ole muihin vilkaissutkaan.



Pelkistetty ulkomuoto, tyylikäs nahkapäällysteinen kansi, laadukas paperi ja hyvin suunniteltu sisältö saavat minut palaamaan tämä pariin vuosi toisensa perään. Otinpa tämän esiin kotona, työtapaamisissa tai koulupiireissä, se on aina yhtä tyylikkään näköinen. Takakannen tyhjään taskuun mahtuvat sopivasti myös käyntikortit ja pieni, kalenterin mukana tuleva osoitekirjanen. 




Minun Moleskine-kalenterini on aina kovakantinen ja pocket-kokoa. Mahtuu mukaan joka laukkuun ja pysyy hyvänä kovassakin menossa. Aikaisempina vuosina olen aina valinnut mustan, tänä vuonna päätin repäistä ja tilasin punaisen erikoisversion.




Näitä Moleskinejä on muuten näkynyt eri blogeissa jo ainakin muutaman kerran. Ei mikään ihmekään, sillä nämä ovat ehdottomasti kalentereiden parhaimmasta päästä. Suosittelen. 




P.S. Ja tämänvuotisena yllärinä löysin sieltä takakannen taskusta tarroja! Voi kun ihminen voikaan tulla pienestä iloiseksi :)

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Korviketta kiitos!

Oletteko koskaan miettineet millaista oli elää Suomessa pula-ajalla? Tässä vinkkiä turkulaisille, tai muuten vain siellä poikkeaville aikamatkaan menneisyyteen! 



 
Suomen lomallani isovanhempien luona kyläillessäni poikkesin isoisän kera kahveella Turun Wanhanajan Puodin kahvilassa, joka on samanaikaisesti Suomen suurin kahvi- ja makeismuseo. Pula-ajan nuorena miehenä viettäneen isoisän kanssa oli mielenkiintoista katsella hänelle vanhoja ja tuttuja tuotteita, ja keskustella miten niistä pahimmista ajoista oikein selvittiin. Kahvi kun suomalaisille on niin tärkeä perinne, niin otettiin kahvilan ideaa kunnioittaen kahvikorviketta oikean kahvin sijasta. Yllättävää kyllä, korvike oli aika hyvää ja maistui ihan tavalliselta kahvilta! Vastiketta olisi myös saanut kokeilla, ehkä seuraavalla kerralla sitten.


Mielenkiintoisena pikku huomiona - kuulemma pula-aikana, kaiken ollessa kortilla, kylässä käydessä oli erityisen epäkohteliasta odottaa kahvikorvikkeensa tai vastikkeensa seuraksi sokeria. Kyläilemään mennessä ihmiset varautuivat omilla sokeriastioillaan, joista tehtiin erityisen koristeellisia ja kauniita. 





Monet tuotteet museokahvilassa nostivat menneitä muistoja isoisälle mieleen. Metsätyömaiden tehopakkaus tuli hänellekin lahjaksi, hakattuaan tarpeeksi metsää. Paheellisten naisten keräilykuvat olivat tosin reippaasti ennen hänen aikojaan.



Vessassakin oli vielä näyttely! Älyttömästi kaikenlaista kölninvettä ja toilettitarvikkeita.



Suosittelen poikkeamaan, jos Turussa päin viihdytte. Viekää vaikka joku vanhempi sukulainen mukaan, niin saatte tupla-annoksen historiaa päiväänne :)

lauantai 1. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet kujeet.

Ensimmäisenä päivänä uutta vuotta on hyvä hetki analysoida edellistä vuotta, tehdä inventaario vuoden tavoitteisiin ja laittaa esille uudet tavoitteet. 



Mitäs viime vuonna tulikaan luvattua?

1. Saan enemmän aikaan. Netin viihdekäyttö maksimissaan 1h/päivä, siellä nimittäin vierähtää helposti tovi jos toinenkin... Opiskelutauoilla kotitöitä. ... Ja telkkaria katsoessa joku ikuisuuskäsityöprojekti esille, ei sieltä ikinä tule mitään niin ihmeellistä että vaatisi sataprosenttisen keskittymisen.

No. Loppuvuodesta vähän lipsunut, mutta käsitöitä on tullut tehtyä, kotitöitäkin ihan hyvin. Netin viihdekäyttöä tosin saisi rajoittaa enemmän.

2. Menen aikaisemmin nukkumaan. ... Eli tästä eteenpäin kaikki päivän hommat tulisi olla suoritettuna klo 23 mennessä, ja sängyssä olla simmut ummessa klo 24. 

Tämäkin on lipsunut, varsinkin loppuvuodesta. Aluksi meni hyvin, nyt minusta on tullut taas varsinainen yökukkuja.

3. Laihdutan sen 7 jäljelläolevaa kiloa. Karkkipäivä käyttöön, enemmän kasviksia ruokavalioon, lenkkeilyn (uudelleen) aloitus, vaikka kerran viikossa näin alkuun, ja joogaa kaksi kertaa viikossa.

Lihoin 7kg tai jotain sinnepäin. Tästä ei puhuta. Eikä enää luvata mitään ettei tilanne mene entistä katastrofisemmaksi.

4. Opiskelen kieliä. Venäjä vähän paremmaksi (kielioppia sun muuta), japani siihen JLPT:n 3-tasolle (ei pitäisi olla ylitsepääsemätöntä) ja ranska vähän paremmaksi (tällä hetkellä todella alkeellisella tasolla).

Ranska jäi ihan sikseen, mutta venäjää ja japania tullut harjoiteltua ihan hyvin, joskin ei ihan kiitettävällä tasolla. 

5. Pidän unipäiväkirjaa. Näen aika paljon ja hyvinkin vauhdikkaita unia, ja niitä olisi hauska muistaa muutenkin. 

Olen pitänyt, joskin loppuvuodesta kirjoitteleminen lipsunut. Tätä jatketaan tänäkin vuonna. 




Mites sitten tänä vuonna?

1. Suoritan JLPT N4-tason, eli ensi joulukuussa käyn japanin kielen testissä, taso alkeet. 

2. Pidän parempaa yhteyttä ystäviin ja vanhoihin kavereihin ja tuttaviin.

3. Rationalisoin vaatekaappini ja pääsen eroon "mulla ei ole mitään päällepantavaa"-syndroomasta.

4. Teen suursiivouksen tavaroihini päästen eroon kaikesta turhasta tilaa vievästä härpäkkeestä. Enkä osta uusia typeriä juttuja tilalle!

5.Unirytmi kuntoon - nukkumaan klo 12 viimeistään arkipäiväisin.




Teittekös te mitään lupauksia? Ja mites meni viime vuoden lupaukset? :)
Related Posts with Thumbnails