Minulta kysyttiin joskus postausta brittikavereitten löytymisestä ja muutenkin täkäläisistä ystävyyssuhteista. Ensinnäkin, täytyy sanoa että Lontoon ja Lontoon yliopistomaailman ollessa hyvinkin kansainvälinen, suurin osa kavereistani on ollut ihan muualta kuin Briteistä. Nekin brittikaverit joita minulla on, ovat melkoisen kansainvälisiä. Mutta onhan noita ajatuksia muutamia tästäkin aiheesta syntynyt, kun täällä on sentään tullut asuttua jo aika kauan.
Mielestäni britteihin on helppo tutustua. Britit ovat melko avoimia, ja heidän kanssaan on helppo aloittaa jutustelu jos on samoissa harrastuspiireissä tai on yhteisiä tuttavia. Briteissä on myös tapana että kaikenlaisten yhteisten harrastuksien jälkeen tavataan jossain pubissa, ja tutustutaan paremmin sitä kautta.
Kavereita ja satunnaista jutusteluseuraa on helppo saada. Mielestäni kuitenkin varsinaisten ystävyyssuhteiden muodostaminen brittien kanssa on hankalampaa ja aikaavievämpää. Täällä on mielestäni vähän hankalampaa tavata tuttavia niitten omien kaverilokeroitten (esim. työkaverit, harrastuskaverit, koulukaverit...) ulkopuolella. Esimerkiksi, usein sillä että puhutaan siitä kuinka pitäisi tavata joskus, tai käydä vaikka lounaalla yhdessä, ei oikeasti tarkoiteta yhtikäs mitään muuta kuin että olipas kiva nähdä taas pitkästä aikaa. Itseäni tämä vähän harmitti aluksi, ja kummastutti (suomalaisethan kun heti sopisivat paikan ja ajan sille yhteiselle lounaalle), mutta nykyään teen aivan samaa itsekin. Alkavat ystävyyssuhteet jäävät siis helposti vähän hukkateille.
Jos elämä vie vähän eri teille ei entisiin kavereihin välttämättä pidetä erityisemmin yhteyttä enää, sillä uusia kavereita löytyy helposti, eikä niitä kunnollisia ystävyyssuhteita välttämättä muodostu. Mutta toisaalta, mielestäni brittien etu on myös siinä että kun niihin vanhoihin kavereihin otetaan taas pitkästä aikaa yhteyttä tai aletaan viettämään lisää aikaa yhdessä ei se tunnu mitenkään epämukavalta, vaan tavallaan jatketaan siitä mihin jätettiin.
Ylipäätänsä minusta britit ovat ystävyyssuhteissaan vähän häilähteleväisempiä kuin esimerkiksi suomalaiset. Kavereita ja ystäviä on, mutta jos ne matkan varrella katoavat ei sillä niin väliä sillä uusia tulee jatkuvasti. Sellaisten elämänkestävien ystävyyssuhteiden rakentamisessa britit kyllä onnistuvat (tottakai, ihan niinkuin muutkin kansallisuudet) mutta minun omien mielikuvieni mukaan siinä on paljon mukana pientä tuuria aina, esimerkiksi että asutaan lähellä, tai omat lapset sattuvat samaan kouluun jne. Varsinaisesti työtä tai yritystä niitten ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen ei välttämättä tehdä, vaan mukana täytyy olla aina jokin yhteinen tekijä joka saa ihmiset yhteen.
No, sellaisia mietteitä minulla. Onko teillä jotain omia mielikuvia brittikavereista ja ystävyyssuhteista?
