sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Muistellen vuotta 2008

Kolme asiaa jotka tulen aina muistamaan vuodesta 2008

1) Poikaystäväni kosi minua Pariisin matkalla, Riemukaaren edessä iltahämärässä. En koskaan miettinyt tahi haaveillut miten minua tulisi kosia mutta ihanampaa hetkeä eikä ympäristöä tapahtumalle olisi vaikea keksiä. Sormuksen sujahtaessa sutjakasti sormeeni (prikulleen oikea koko vielä kaiken lisäksi!) olo oli kuin yltiöromanttisen elokuvan kulisseissa.




2) Näin vuorigorilloja Ugandassa. Vietin kesän Afrikan mantereella ja näihin pariin kuukauteen mahtui jos jonkinmoista tapahtumaa ja seikkailua. Vuorigorillojen näkeminen oli kuitenkin yksi reissun kohokohtia. Tuntikausien metsässä rämminnän jälkeen surrealistinen olo voimistui kun tupsahdimme keskelle gorillalaumaa. Yksi jopa uskaliaisuudessaan kävi hipaisemassa minua.





3) Jotain surullistakin mahtuu vuoteen mukaan: isoisäni kuoli pikaisesti syöpädiagnoosin jälkeen. En ollut nähnyt isoisääni pitkiin aikoihin ja kesällä odotin kovasti näkeväni hänet (sekä isoäitini) mutta matka peruuntui. Syksyllä hänellä diagnosoitiin syöpä ja hän kuoli nukkuessaan n. 10 päivän kuluttua diagnoosista. Itseäni tottakai surettaa mutta eniten huolettaa isoäitini joka on nyt kovin yksinäinen ja asuu kaukana sukulaisista.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails