sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Muuttopuuhissa



Viimeiset pari päivää ovat menneet hujauksessa ohi. Päivät kuluivat lähinnä viimeisissä kaveritapaamisissa, ruokatoreilla ja ravintoloissa hengauksessa ja armottomassa pakkaamisessa. Kaikki kamat ovat nyt laatikoissa odottamassa syksyä ja minä olen (melkein) valmis lähtemään Enkuista kesäksi lipettiin!

Ensi viikolla mennään kihlatun kanssa Suomeen juhannuslomalle. Heinäkuun alussa minä olen lähdössä Pietariin kesäksi töihin, jos vain viisumikutsuni suvaitsisi vihdoinkin saapua... Toivottavasti se tulee ennen kuin lennän Suomeen, muuten tulee hirveää sählinkiä. Olen tosi innoissani Suomeen menosta, pääsen pitkästä aikaa näkemään sukulaisia ja kavereita, ja kokemaan Suomen kesämeininkiä. Kihlatulle tämä onkin ensimmäinen kerta Suomessa kesäaikaan. Täytyy katsoa jos vaikka ehtisi Tukholma-risteilylle.

Olen fiiliksissä myös Pietariin lähdöstä. Nyt pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa käymään vanhoja koulukirjoja läpi että saisin venäjänkielentaitoni paremmalle tasolle, se on nimittäin aika huonolla tasolla tällä hetkellä... Kesän jälkeen toivottavasti puhun oikein sujuvaa venäjää! Eli kesän aikana blogikirjoitukset tulevat Suomen ja Pietarin suunnalta, jatkuvat taas Lontoossa kesän jälkeen :)

2 kommenttia:

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails