tiistai 30. kesäkuuta 2009

Citykesän pelastajat - aurinkosuojatuotteet

Vaikkei aurinkoisia kesäpäiviä viettäisikään rannalla makoillen auringolta on silti syytä suojautua. Näin ihosyövän ja hupenevan otsonikerroksen aikakautena jokainen tietää jo auringon aiheuttamat vaarat, ja toivottavasti myös senkin että UV-säteily vahingoittaa ihon kollageenia aiheuttaen ennenaikaisia ryppyjä ja vanhentumista. Mökillä/rannalla oleillessa voi käyttää vaikka mitä voiteita, huiveja ja muita virityksiä, mutta kaupungissa ollessa olisi kiva olla jokseenkin tyylikäs ja huoliteltu. Nämä tuotteet ovatkin omia suosikkeja citykesään.





Kasvot
Clinique Superdefense SPF25 - Hyvä kosteuttaja sisältäen suojakertoimen 25. Myös UVA suoja löytyy. Erityisen hyväksi tämän tekee se että tämä ei tee kasvoja ravaisiksi ja toimii hyvin meikin alla, toisin kuin monet tavalliset aurinkosuojavoiteet, jotka ainakin minulla saavat kasvot hikoilemaan ja rasvaisen oloisiksi. Tästä löytyy sekä kuivalle sekaiholle että rasvaiselle iholle omat voiteensa, ja omalle herkälle iholle tämä toimii myös (joskin joskus polttelee muutaman sekunnin). Tätä löytyy käsittääkseni myös SPF40 suojalla.

Monissa meikkivoiteissahan on nykyään SPF15. Ihan jees. Meikkivoiteita vaan ei käytetä niin paljoa kesäisin ja itse suosin mineraalimeikkejä niiden keveämmän fiiliksen takia. Lisäksi eri tuotteiden aurinkosuojat päällekkäin laitettuna voivat heikentää suojaa joten itse käytän mielummin mineraalimeikkejä ja aurinkosuojallisia päivävoiteita yhdessä kuin aurinkosuojallista meikkivoidetta ja päivävoidetta. Eli ei kannata laittaa päällekkäin useampaa eri aurinkosuojaa muutenkaan, se teho ei siitä parane ja voi mahdollisesti heikentyä.

Silmänympärysiho
Clarins Sun Wrinkle Control Eye Contour Care SPF 30 - Herkkä silmänympärysiho jossa rypyt ensimmäisinä näkyvät, ei saa tarpeeksi suojaa vain aurinkolaseista joten sekin kannattaa suojata omalla voiteella. Tämä tuote toimii hyvin meikin alla ja levittyy helposti. Tämän alle kannattaa laittaa vielä oma silmänympärysvoide, tämä ei nimittäin ole ollenkaan kosteuttavaa. Omien empiiristen tutkimuksien mukaan tämä tuote on kemppariosastolla litrahinnaltaan edullisin. Yhtä hyvää suojaa markettituotteista ei löydy, tosin jos halvempaa etsii Nivealta löytyy SPF15 suojalla varustettu silmänympärysvoide, jota itse käytän talvisin.

Hiukset

Hiukset kannattaa suojata auringolta kuivumisen ja värin säilymisen takia. Paras keino on hattu tai huivi mutta jos hiukset haluaa pitää vapaana ja auki aurinkosuojasuihkeita voi käyttää apuna. Näitä löytyy monia parturikampaamoista eli kannattaa sieltä etsiä. Oma tuote (Wellan Lifetex Sun Protection Fluid) on ikivanha eikä taideta myydä enää mutta vastaavia tuotteita löytyy kyllä. Ainoa harmillinen asia on että suihkeissa yleensä/aina on denaturoitua alkoholia joka kuivattaa hiusta, ja niitä täytyy hyvin maltillisesti suihkutella etteivät rasvaa hiusta liikaa.

Huulet
Huulen iho on myös herkkää ja kannattaa muistaa suojata. Oma suosikkituote on Hawaiian Tropic SPF40 (ei kuvassa - löytyy Stockalta), mutta vastaavia tuotteita löytyy monista paikoista. Hawaiian Tropic on suosikki lähinnä korkean suojakertoimen ja sokerisen maunsa takia - ei niin järkyttävän makuista kuin joskus huulirasvat voivat olla.

2 kommenttia:

  1. Itseasiassa sain kuulla suru-uutisen viikko sitten: Hawaiian Tropicin maahantuonti lopetetaan! Nyyh! Se on niin taivaallisen tuoksuista aurinkorasvaa<3

    Uusi sarja oli kyllä tullut, Malibu Babes tai ainakin sen nimisiä tuotteita oli (en muista oliko se itse merkin nimi vai vaan tiettyjen puteleiden nimi). Vähän samantapainen tuoksu mutta ei ihan niin hyvä.

    VastaaPoista
  2. Voihan nihkeys, toi nimittäin oli just hyvää aurinkorasvaa... Mä en tota Malibu Babesia ole lainkaan edes nähnyt, täytyypi tiirailla. Olen jumittunut ihan täysin näihin Niveoihin ja Lorealeihin aurinkorasvoina, niitäkun on niin helppo aina ostaa.

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails