maanantai 29. kesäkuuta 2009

Sunnuntaimarkkinoilla

Sunnuntain ohjelmassa oli serkkupojan konfirmaatiotilaisuus Turussa. Vaikkei kirkkoon ehditty niin tarjoiluista saimme nauttia. Ai että olikin herkullista! Voileipäkakut ovat ehdottomia omia lemppareita kahvipöytätarjoiluissa ja tuossa olikin ihan kahta laatua santsattavaksi.




Turussa kun oltiin niin lähdettiin sitten isommalla porukalla vielä keskiaikaismarkkinoille pippaloitten päättymisen jälkeen. Viimeksi olenkin käynyt näillä markkinoilla esiteininä ja ne oli vieläkin ihan hullunhauskat. Niin siistiä että kaikilla myyjillä on keskiaikaispuvut päällä ja ympäriinsä juoksentelee näyttelijöitä esittämässä milloin mitäkin profeettaa, kylähullua tai vankikarkuria. Turnajaisetkin olisivat olleet hauska nähdä, me jätettiin tällä kertaa väliin. D olisi tykännyt aivan mielettömästi näistä markkinoista mutta hän lähti jo takaisin Lontooseen eilen. Oli aika haikeaa lentokentällä.





Äitiä muuten vain lapsetti ja hän osti mulle tuollaisen sikapillin yllärinä. Oli kuulemma valikoinut sieltä kaikistä näteimmän ja söpönaamaisimman. Siinä lukee pikku prinsessa... Suklaasydän 3v tässä moi :) Tuossa alemmassa kuvassa onkin kuvaa päivän asusta. Vaaleanpunainen possupilli ei tosiaankaan kuulunut rippijuhliin soveltuvaan semi-juhlalliseen asukokonaisuuteen :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails