sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Recovering from a Horrid Halloween....

No, oikeasti Halloween-biletykset olivat aika hauskoja. Käytiin kaverin kotibileissä, ja kotiin tullessa naapurin tyttö repi meidät vielä väkisin sisälle heidän Halloween-pippaloihin. Saatiin siis koko rahan edestä Halloween-juhlintaa. Ja meininki oli aika veristä.


Yritän näyttää kauhistuneelta ja kuolemankielissä olevalta...

Mun "pukua" kehuttiin kauheasti illan aikana :) Ja matkalla bileisiin poikettiin kaupassa hakemassa muutamia olusia, ja myyjätyttökin oli kovin otettu silvotusta kurkustani. Mehän pukeuduttiin parivaljakkona, eli minä olin kotiväkivallan uhri ja kihlattu riivattu murhamies. Kun saavuttiin bileisiin pari tuntia myöhässä annettiin selitykseksi, että sori kun kesti, meillä tuli vähän riitaa.


Happy couple


Oli muuten aika epätoivoista saada tuota kurkkua aikaiseksi. Iholateksi multa unohtui täysin, ja tuota massaa oli mahdoton saada tasaiseksi. Meni älyttömästi aikaa tuohon, mutta kyllä sydäntä lämmitti kun niin monet ihmiset kehuivat työntulostani, vaikka jälki olikin melko kotikutoisen näköistä. Onneksi bilepaikalla oli halloweenmaisen hämärää ja ihmiset jo melko juopuneessa tilassa :)

En olekaan aikaisemmin kokeillut tehdä mitään special effects -juttuja, ensi vuonna voisi kokeilla jotain muuta hauskaa. Varmaan onnistuisikin paremmin tämän vuoden virheistä opittua.

P.S. Miksei fancy dress -pippaloita järjestetä enempää? Tää on ihan törkeän hauskaa!
P.P.S. Kaulassani on edelleenkin verijälkiä pitkän puunauksen jälkeen...

1 kommentti:

  1. Huiput noi asut :) Ja oon samaa mieltä, että naamiaisia, pukujuhlia tai vastaavia saisi olla paljon enemmän!!

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails