tiistai 3. marraskuuta 2009

Seitsemän satunnaista faktaa

Anttiksen suunnasta haastettiin paljastamaan seitsemän satunnaista faktaa itsestäni, joita muut eivät vielä tiedä. Tämä haaste näyttää kulkeneen aika lahjakkaasti kaikissa muissa blogeissa jo, joten jätän eteenpäin jakamisen tällä kertaa sikseen. Saa napata kuitenkin jos haluaa paljastella!





1. Luonteeltani olen peruslaiska. Jos voisin vapaasti valita päiväohjelmani se muodostuisi sängyssä makoilemisesta ja maailmanmenon miettimisestä, hyvien kirjojen lukemisesta ja joogailemisesta.

2. Olen elämäni aikana asunut kolmella mantereella, ja kuudessa maassa.




3. Ujostelen helposti tuntemattomien ihmisten kohdalla, varsinkin suuremmissa ihmisjoukoissa, mistä syystä monet pitävät minua melko koppavana ja kylmänä.

4. Inhoan tatuointini toteutusta.

5. Minulla on (vain) yksi sisarus, pikkuveli, ja meillä on kahdeksan vuotta ikäeroa. Kinusin vanhempiani hankkimaan minulle pikkusisaruksen pitkään ja äitini on tunnustanut että osasyy toisen lapsen (eli veljeni) hankkimiseen löytyikin tästä vuosia kestäneestä väsytystaistelusta minun ja vanhempieni välillä.





6. Vihaan imuroinnin ääntä. Kylmät väreetkin kulkee kun edes mietin sitä imuääntä. Kärsin mielummin roskaisista lattioista kuukausia kuin alistaisin itseni tuohon kidutukseen.

7. Minulla ei ole yksiäkään legginsejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails