Paikka oli muuten aika mieletön, keskellä ei-mitään rakennustyömaalla, ja vieressä oli kaikenlisäksi vielä joku metallitehdas. Mutta enpä voi sanoa kadehtivani keikkailevan bändin elämää. Sain ihan tarpeekseni siitä pakkaamisesta, odottelusta, pitkistä matkoista vain yhden päivän osalta. Me lähdettiin poikien studiolle puoli neljältä hakemaan soittimet, kotiin tultiin keikan jälkeen vasta kahden jälkeen. Ja poikien oma osa keikasta kesti varmaankin 45 minuuttia.
Oli muuten aika tuskaista ottaa kuvia keikalla. Salamaa on ikävä käyttää, sillä se saa kuvista lättänät, ja vie fiilistä katsojilta. Valotus keikkapaikalla taas oli suoraan sanoen perseestä punaisine spotteineen, ja lisätään siihen vielä yleinen pimeys, pitkät valotusajat ja jalustan puuttumattomuus tuli useimmista kuvista ns. tunnelmakuvia. Kamerakin oli lainakamera, joten iso osa ajasta kului sen kanssa leikkimiseen ja opetteluun. Bändin pojat olivat kyllä ihan tyytyväisiä kuviin (vaikka näistäkin lähti varmaan valehtelematta 3/4 roskiin). Miten keikoilla saa otettua oikeasti hyviä kuvia ilman helkutan hyvää tuuria?
Kihlattu on muuten rumpali. Se oli ihan piilossa vehkeittensä takana ja sain herrasta peräti yhden menettelevän kuva. Ja varmaan parisenkymmentä laulajasta ja kitaristista. Bändi on oikeasti viisimiehinen, vaikkakin näissä kuvissa näkyy vain kolme hemmoa. Basisti ja kakkoskitaristi eivät olleet kovin kuvauksellisella tuulella.
Keikkakuvailu on kyllä.. miten sen nyt kauniisti sanoisi, mielenkiintoista :D Saa kirota melko lailla! Mut tykkään siitäkin huolimatta, että sadasta kuvasta yleensä onnistuu maksimissaan viisi :)
VastaaPoistaNo älä, hyvä kun musiikista onnistui nauttimaan kun joutui laskemaan päässään millon mitkin kuvaukselle otolliset valot tulisivat päälle :) Mut hauskaa kuvailu on aina :)
VastaaPoistaKeikkakuvauksen a ja o on valovoimainen putki ja iso aukko. Muuten tulee lahinna ylileveita kitarankauloja ja valoviivoja. Jotka ovat siis eittamatta valilla kivoja, mutta ei joka kuvassa. Niin, ja sarjakuvaus. Ensimmaiset kaksi tarahtaa varmasti, pari keskella on ehka OK ja sarjan lopussa kasi on jo liikkeessa.
VastaaPoistaMetallimuusikoiden ja -fanien headbanging on sen verran olennainen osa musiikkiin elaytymista etta siina ei tukan sotkeutumiset kauheasti paina. Ei silla etta pitkatukilla nyt yleensakaan olisi kauheasti huolta asiasta. Nimim. joskus oli mullakin fleda.
Sen voisi oikeastaan rinnastaa ihan suoraan mihin tahansa musiikin mukana keinumiseen tai jopa shamanistiseen transsiinvaipumiseen. Metallibiitin monotonisuus ei vain ole kauhean tanssittavaa, mutta hyvinkin aggressiivista. Luonnollinen tulos.
Hommasta on kirjoitettu jos jotain sosiologista joten jatan sikseen talta eraa.
Kun oliskin... Itsellä on vieläkin pelkkä point-and-shoot, nuo oli yhden bändin jäsenen järkkärillä kuvailtuja muttei siltäkään ihan tarpeeksi isoa putkea taitanut löytyä.
VastaaPoistaSosiologista pohdintaa metallistien mossauksesta... Hmm, kuulostaa aikas veikeältä! :)