lauantai 21. marraskuuta 2009

Joulumarkkinoilla

Tänä vuonna kun poikkeuksellisesti vietetään joulu Englannissa, oli ihan must-juttu käydä suomalaisen merimieskirkon järjestämillä joulumyyjäisillä. Hyllyt pursotti kaikista mahdollisista suomalaisista lempparituotteista, ja oli kuin jossain aivan muualla kuin Lontoossa. Oli myös kahvilaa ja tuoretta pullaa, ja grillimakkaraa ja lohta muusin kanssa. Namnamnam. Että pieni valikoima Aarikkaa, Iittalaa ja joulukoristeita. Mukana matkassa oli kihlatun äiti, jolle sitten selitin innoissani että mitä kaikkea nämä tuotteet ovatkaan, ja mitä kannattaa ostaa mukaan maistettavaksi. Häntä lähinnä innostivat joulukoristeet, kuulemma niin ihanan perinteisiä.


Namnamnam...


Ainoa ongelma oli että paikka oli ihan tuhottoman täynnä. Tuntui kuin jokainen Lontoossa ja lähiympäristössä asuva suomalainen perheineen oli tullut ostoksille. Tavara liikkui melko nopeasti hyllyiltä, eli kannattaa käydä siellä mielummin ennemmin kuin myöhemmin, jos on mennäkseen. Viime vuosina kuuleman mukaan ei myyjäisten loppuvaiheilla ollut jäljellä paljoa muuta kuin hernekeittoa.


Pukkeja, tonttuja, olkipukkeja, enkeleitä... Vaikka mitä jouluun liittyvää.

Itselle mukaan tarttui muutama piskuinen joulukoriste (huovutettu omena, ja pari tonttua). Ja leipää, ruisjauhoja, tummaa siirappia, suklaata, glögitiivistettä, laatikoita, vaikka mitä. Meni ehkä vähän lapanen käsistä. Ehkä randomein ostos oli kolme kiloa jäädytettyä mustikkaa, joka lähti superhalvalla päivämääränsä takia. Kaikista ehdoton tuote oli kuitenkin luumumarmeladi, mulle joulu ei ole mitään ilman joulutorttuja. Ja niitä meinaankin leipoa paljon! Kai kolmella purkilla pääsee ainakin alkuun...


Joulua odotellessa...


Omat joulukoristeet



Tämä on muuten neljäs joulu jonka vietän muualla kuin Suomessa. Eka oli Japanissa, toinen ja kolmas Ranskassa. Japanissa joulu sujui silloisen poikaystävän kanssa pizzaa syödessä, ja host-perheen kanssa jaettiin joulukakku. Jostain kummasta syystä siellä siis on tapana joulupäivänä syödä täytekakku. Ranskassa joulu taas kului vaihtelevasti töissä tai baarissa. Ei se joulu oikein ikinä tunnu oikeasti miltään, jos sitä ei ole viettänyt Suomessa. Toivottavasti nyt tällä panostuksella omasta Englannin joulusta saa enemmän jouluntuntuisen.

2 kommenttia:

  1. Oliko siellä Fazerin joulusuklaata? :) Onko tuolla muuten Suomen hinnat vai onko niissä joku maahantuontilisä? :)
    Hyvä että sanoit tuosta tavaroiden loppumisesta, täytyy mennä pikimmiten käymään.

    VastaaPoista
  2. Ei ollut :( Se on munkin suosikki jota lähdin sieltä hakeen. Toivottavasti porukoitten joulusuklaapaketti tulee pian... Onhan niissä aika hyvät maahantuontilisät, luonnollisesti kun tuontitavaraa ovat. Kyllä mulle silti lähti melko paljon tavaraa mukaan.

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails