Vaihtarivuodesta

Olen muuten nyt lähiaikoina taas innostunut opiskelemaan japania. Monen vuoden puhumattomuuden jälkeen olen lähtenyt liikkeelle taas ihan alkeista, mutta tuntuu ihan hyvältä, kun sitä alkaa muistamaan yhä paremmin ja paremmin, ja sanatkin tuntuvat melko tutuilta. Hiraganat ja katakanat sujuu taas entiseen malliin, vaikka kanjit ovatkin vielä hakusessa. 

Tästä opiskelusta tulikin taas mieleen oma vaihtariaika ja japanilaisessa perheessä eläminen. Aloin miettimään viimeistä perhettäni siellä, ja kuinka minua harmittaa että olemme vuosien varrella menettäneet yhteyden. Eipä silti, helpostihan tämä olisi korjattavissa. Välimme olivat oikein hyvät, ja pitäisi vain tarttua kynään ja vaikka lähettää vain postikortti. Tai maili. Aloittaa taas kuulumisten vaihtelu. 

Nykyään Japani on yksi suosituimmista vaihtokohteista suomalaisille nuorille. Hassua tämä on siksi, että silloin kun minä lähdin vaihto-oppilaaksi Japaniin, se oli yksi vähiten suosituimmista kohteista. Australia ja Uusi-Seelanti olivat kovia juttuja, ja USA tietenkin kestosuosikkina, ja jos nämä maat valitsi, suosikkikohteekseen piti olla varautunut siihen että joutuisikin valitsemaan jonkun muun maan jos tarpeeksi perheitä ei löytynyt. Japaniin pääsivät kaikki jotka halusivat, eikä niitä haluajia ollut monta. Oma maapäätökseni perustui lähinnä siihen että halusin päästä elämään mahdollisimman erilaisessa (eli ei-länsimaisessa) kulttuurissa, oppimaan uuden kielen, ja olin tavannut kielikurssilla paljon japanilaisia, joiden kanssa tulin juttuun hyvin. Sen enempää Japanista en tietänyt. Nykyäänhän tuntuu että Japaniin suuntaavat vaihto-oppilaat ovat pitkän linjan Japani-faneja, jotka elävät mangalle, J-popille ja cos-playlle.

Japanilaisessa perheessä eläminen on melkoisen erilaista kuin suomalaisessa perheessä. Asuin muuten yhteensä viidessä eri perheessä, eli kokemusta löytyy. Suurin shokki oli heti aluksi kotiintuloaika. Olin kuitenkin jo lähes täysi-ikäinen vaihto-oppilasvuoden aikana, ja sitä oli kuin alakoululainen taas. Aika suloinen asia oli kuitenkin hostäidin valmistama lounassetti, eli obentou. Joskus herkullista, joskus ei-niin-herkullista, mutta oli kuitenkin ihana aina saada oma lounasboksi ja lounasylläri, joita sitten arvosteltiin koulussa luokkatovereiden kanssa. Hostäiti teki aina kaiken muutenkin kotona, hostisä ei oikein osallistunut yhtään mihinkään muuhun kuin ruoansyöntiin ja televisionkatseluun. Muita erikoisuuksia oli esimerkiksi se, että monet japanilaiset pariskunnat nukkuivat eri vuoteissa, ei siis parivuoteissa. Aika pinnallisia asioitahan nämä, mutta nämä tulivat päällimmäisinä mieleen. 

Vähemmän pinnallisista asioista kulttuuri ja kielitaito olivat niitä isoja kynnyskiviä. Vaikka japanilaiset kovin vieraanvaraisia ja kohteliaita ovatkin, monille japanilaisille on vaikea ymmärtää että eri kulttuuritaustasta tulevilla nuorilla ovat tosiaankin erilaiset tavat ja erheitä ja väärinymmärryksiä sattuu. Saarivaltion sulkeutuneisuus näkyi erittäin selvästi näissä asioissa. Kaiken tuli olla tuttua ja turvallista, ja samaa mitä aina muulloinkin. Kielitaidon puuttuminen oli toinen hankaluuksia aiheuttava asia. Aluksi en osannut sanaakaan, enkä edes kirjaimia tunnistanut. Pikkuhiljaa tämä kuitenkin parani, vaikken kieltä ikinä täysin sujuvasti puhumaan oppinut. Ehkä eniten ärsytti aasialainen tapa olla sanomatta suoraan - jos jotain teki väärin, niin siitä kuuli vain kautta rantain muilta ihmisiltä jälkikäteen, jolloin mitään ei enää voinut korjata. Suorapuheiselle suomalaiselle tämä tuntui lähinnä vain selkäänpuukottamiselta.

Vaikka vaihto-oppilasvuoteeni mahtui monenlaista draamaa, perheen vaihdosta kulttuurishokkiin, päällimmäiseksi tunteeksi jäi tyytyväisyys ja jokaiselle vaihto-oppilasvuotta harkitsevalle nuorelle olen kokemusta suositellut varauksetta. Vuoden aikana kasvoin monella tavalla, sekä aikuisemmaksi, itsenäisemmäksi ja suvaitsevaisemmaksi. Ehkä tärkeimpiä oppimiani asioita oli kunnioitus omaa perhettä kohtaan sekä kunnioitus muita kulttuureja kohtaan. Sitä ymmärsi että oma perhe on kuitenkin aika mahtava, ja aina tukena kävi miten kävi. Toinen suuri oivallus liittyi kulttuurieroihin. Sitä ymmärsi, että ei ole olemassa hyviä tai huonoja kulttuureita, tai hyviä tai huonoja maita. On vain erilaisia tapoja, ja erilaisia ihmisiä, ja kaikki ovat yhtä oikeita. Erilaisuus on rikkaus. 

Onko täällä muita vaihtareita? Millaisia kokemuksia teillä oli?

Towerissa

Eilen mentiin leikkimään turisteja kotikaupunkiin. Kivaa puuhaa muuten, suositten lämpimästi. Teen samantyyppisiä ekskursioita myös Suomessa, vaikka melko pieni se oma kotikaupunki siellä on, näin nykyiseen verrattuna ainakin. Tower of London oli siis kohteena, ja yllättäen en ole täällä käynyt vielä kertaakaan. Vaikka olen täällä asunut jo neljä vuotta, ja ennen sitä tullut tänne melko monille turistireissuille. Noh, tulipa korjattua tämäkin vääryys!

Hauska mesta. Mentiin Yeoman Warden -oppaan kera kävelylle, ihailtiin vankien tekemiä kivikaiverruksia, käveltiin linnanmuurilla tihkusateessa, ihmeteltiin Henri VIII:n haarniskaa, ja tietenkin paistateltiin Cullinanin ja Koh-I-Noorin loisteessa. Hyvää tuuri kävi vielä - ei tarvinnut jonotella lainkaan niiden kruununjalokivien takia, ja katsottiin ne timantit vieläpä kahteen kertaan. Yeoman Warden -oppaan kanssa kävely on muuten yks toinen täysi must-juttu jos satutte Towerissa käymään, sitä ei kannata missata. Hauskoja heppuja. Meidän opas oli lääkäri, yksi harvoja ei-taistelijoita joukossa.

Noista korpeista muuten. Legenda kertoo että jos joskus jokainen korppi lähtisi linnasta, niin koko Englanti sortuu. Vähintään kuusi kappaletta löyty linnasta aina, ja ne saavat herkkuruokaa syödäkseen joka päivä. Varmuuden vuoksi myös toinen korppien siivistä on leikattu, jotteivat ne pääse lentämään turhan kauas. Toisen maailmansodan aikana korppien lukumäärä kuulemma putosi yhteen... Tuo toinen haarniska on Henri VIII:N, toinen tehty taaperoikäiselle. Aika söpö tuo pieni, eikös? Söpö lohikäärme päässä, ja lippakin näytti ankan nokalta. 

Pakkoposeeraus tottakai, Yeoman Wardenin ja Traitor's Gaten vieressä. Tälläisissä "asukuvissa" kiinnostaako muuten ketään ikinä ne vaatetiedot?

Tämä kuva otettiin linnan vessassa, vaikkei se ehkä kovin hyvin näykään. Ei asaiakasvessassa kuitenkaan, vaan siinä museovessassa, josta pyllistysaukon kautta menee kaikki tavarat sinne vallihautaan. Jos ei muuta, niin vallihaudan ruoho on muuten tosi rehevää ja vihreää nykyään! Minusta on muuten useampia kuvia eri museovessoissa, arvaatte varmaan mikä huumori vetoaa...

Olin tänään niin laiska, että otin omalomaa koulusta. Ei siellä ollut kuin tylsää tilastotieteen kertausta, ehken joudu tästä täysin rappiolle...

Uusi tukka!

Elämää ja bloggaustaukoja pukkaa :) Aloitin tosiaankin viime viikolla taas yliopisto-opiskelun, ja kaikkien alkusählinkien ja paperihommien jälkeen hommat on nyt hoidettu lähes loppuun ja nyt voi vain nauttia koulunkäynnistä. Pieniä paperihommia on vielä, mutta eiköhän se siitä. Viikonloppuna käytiin pienen sukulaispojan synttärikekkereillä kasaamassa legolinnoja ja syömällä muutamaa erilaista syntymäpäiväkakkua. 

Koulunalkajaisiksi työt myös loppuivat. Tänään kävin aamulla vielä työpaikalla pistäytymässä, vastasin pariin viimeiseen työmailiin ja hoidin auki olevat asiat loppuun (ja muille). Oli aika typerästi järjestetty, kun jouduin periaatteessa menemään paikalle vain kulkukortin luovutuksen ja salassapitosopimuksen allekirjoittamisen takia, ja olin tunnin kuluttua jo ulkona ovesta - mielummin olisin säätänyt nämä jutut tavallisen työpäivän päätteeksi. Laskutin tietenkin siitä yhdestä tunnista, vaikka tuntuikin typerältä lähettää viikkotuntilista pelkän yhden tunnin takia. Otin muutaman keksin sitten lisäpalkaksi mukaan työpaikan kanttiinista kun ärsytti niin paljon sinne raahautuminen. 

Tänään junaa odottaessa oli kymmenisen minuuttia aikaa, eli piti pistäytyä laiturilla 9 ja 3/4. Tottakai.

Havahduin tosiaankin eilen siihen että peilistä katsoi luvattoman räjähtäneellä reuhkalla varustettu mölliäinen. Oli siis tarve varata kiireellinen pelastusaika omaan vakkarikampaamoon. Vakkarikampaamoksi minun kohdallani pääsemiseen ei tarvita muuten paljoa. Helposti unohdan käydä parturissa melkeinpä vuoteen, ja havahdun vasta siinä vaiheessa kun hiukset näyttävät pystyynkasvaneelta heinäkasalta. Tässä kampaamossa olen käynyt viimeisten kahden vuoden aikana varmaankin neljä kertaa aikaisemmin... Mutta joka kerta olen ollut kovin tyytyväinen, kuten nytkin. Vaikkei mitään erikoista tehtykään, tuntuu nyt paljon paremmalta peiliinkatsominen!

Pikku hemmottelua

Aina silloin tällöin tekee mieli hemmotella itseä pienillä arkipäiväisillä asioilla. Nyt lähiaikoina olen innostunut kivoista alusvaateseteistä, joita tuntuvat kaupat olevan juuri nyt pullollaan. Kovasti löytyisi vaikka mitä kivaa. Varmaan jokainen nainen on kanssani samaa mieltä siitä, että sitä on paljon huoliteltumpi ja tyylikkäämpi olo, kun tietää että sitä on kauniisti pukeutunut muutenkin kuin vain päällispuolin. Arkipäivän luksusta parhaimmillaan. Ei eripareja ja t-paita-rintsikoita jaksa aina! 

Muistelen muuten edelleenkin lämmöllä teini-ikäisenä ensimmäisestä kunnon palkastani ostamaani täydellisesti istuvaa, erikoisliikkeessä oikein avun kanssa ostettua settiä. Oli muuten aikamoinen lovi siihen palkkaan, Suomessa kun niihin aikoihin ei saanut oikein mitään kunnon kokoja (C-stä ylöspäin) ellei tosiaankin ostanut ihan kunnon merkkiliivejä, jotka tietenkin olivat aika tyyriitä. Nykyään siellä taitaakin olla jo vähän paremmat markkinat. Briteissähän löytyy kokoja vaikka kenelle, ja halvallakin, eli täällä pääsee villiytymään näiden ostosta. Hyviä settejä, paljon kokoja, ja vieläpä kohtuulliseen hintaan löytyy minun mielestäni parhaiten La Zensasta ja Mark&Spenceristä, eli jos Suomesta ei tunnu löytyvän kokoja kannattaa hoitaa alusvaateshoppailu täällä Brittien puolella :)

Mutta se turinoista. Minulla oli aivan oikeaa asiaakin, alusvaatteisiin liittyen. Luulin pitkään että minun on mahdotonta (näin, köh, runsaspovisena) löytää kunnollista olkaimetonta rintaliiviä, joka kaikenlisäksi pysyisi paikoillaan. No nyt vihdoinkin löysin aivan mahtavan mallin, joka tosiaankin tukee ja näyttää vieläpä hyvältä! Malli kelpaa myös syvempään uurretuille mekoille. Suosittelen!

Tämä mahti-rintsikka on tuo ylläolevassa kuvassa oleva Wonderbra Ultimate Strapless, joka kehuskelee five-finger-support - systeemillään. Eli kuulemma on kuin omilla käsillään tukisi rintojaan., ja ylhäällä pysyy vaikka tanssisi tai hyppisisi. Wonderbran tuttuun tapaan rintsikat muotoilevat poven näyttämään, höm, herkulliselta :) Tositoimiin nämä eivät ole vielä päässeet, mutta vaikuttivat kotikokeilun jälkeen aivan mahtavilta. Negatiiviista asioista mainitsisin sen etteivät ne tosiaankaan ole kovinkaan mukavat, ja minulla painavat kylkiluita jonkun verran. Ne myös nousevat melko korkealle, eli matalien tuubitoppien seuraan nämä eivät käy. Mutta minulle näillä ei ole mitään väliä - luulin aivan tosissani ettei minulle tulisi ikinä löytymään olkaimettomia rintaliivejä! Pitäisiköhän ostaa vielä mustatkin, ennenkuin loppuvat kaupoista...

Jos muuten innostutte näistä rintsikoista, niin kannattaa muistaa että Wonderbran kuppikoot tuntuvat olevan järjestään pari kokoa pienempiä kuin mitä tavallisesti, eli jos ostatte niin ostakaa 2-3 kuppikokoa isommat rintsikat kuin tavallisesti.

Onko alusvaateshoppailu teillekin arjen pientä hemmottelua?

Seitsemän asiaa

Hupsista, viikon kokoinen bloggaustauko tuli ihan vahingossa. Tässä välissä meidän jääkaappi poksahti ja jouduttiin hommaamaan uusi, ja muuten olen vain ollut töissä aivan liian paljon. Lisäksi olen stressaillut maanantaina alkavaa kouluani. Mutta mitäpä siitä. Poissaollessani minut haastettiin, nätin pystin muodossa, paljastamaan seitsemän asiaa itsestäni. Mutta mitäs?

1. Olen varmaan maailman pahin hamsteri. Mitään ei saa heittää pois, josko vaikka sitä tarvitsisi jossain. Tai josko sen voisi vaikka lahjoittaa jollekin. Yritän paraikaa feng shuida elämääni ja päästä eroon tästä typerästä tavasta.

2. Siivoustapojani parhain kuvaava sanonta on "Poissa silmistä, poissa mielestä". Niinpä. Eipä siitä sitten enempää kuin että kaapit alkavat olla tukehtumaisillaan roinasta.

3. Olen joskus aivan tavattoman tunteellinen ja aivan tuikitavallisia televisio-ohjelmia katsoessani tunnen kyyneleiden nousevan silmiini. Sitten teskentelen että silmiäni kutittaa.

4. Kun näin Jim Carreyn elokuva Yes Man, olin täysin vakuuttunut siitä että minunkin tulisi sanoa kyllä useammin.

5. Kirjahyllystäni löytyy liikaa kirjoja, jotka pitäisi lukea. Ja liian vähän aikaa kaikille näille. Silti, aina kun näen joskun kivan kirjan se on pakko ostaa mukaan.

6. Inhoan yli kaiken televisiota taustameluna. En voi keskittyä mihinkään jos taustalla pauhaa jotain.

7. Työpaikallani on maailman parhaat (ilmaiset) snacksi-valikoimat, ja pelkään että lihon monta kiloa vielä, sipsien, popkornien, namusten ja muiden herkkujen vastustamattoman kutsun johdosta. Onneksi snacksi-valikoimista löytyy myös paljon tuoreita hedelmiä ja kasviksia, joten yritän popsia lähinnä niitä.

Kiva kuva juhannuksen tienoilta

En osaa päättää kelle tämän pystin antaisin, luen niin monia superhyviä blogeja, eli tällä kertaa tylsästi jätän jakamatta pystiä edelleen :)

Tea party -häät

Niistä viimemaanantaisita häistä nyt sitten vihdoinkin. Olivat muuten todella ihanat. Kyseessä oli kihlatun serkku ja odotetusti koko suku oli paikalla, joten paljon tuttuja naamoja näki taas. Mitään erikoista teemaa häillä ei ollut, muuta kuin ehkä englantilaisuus, mutta kyllä huomasi että paljon oli näitä häitä suunniteltu. Pieniä yksityiskohtia, hauskoja ideoita ja hempeitä kukka-asetelmia oli yltäkyllin. Oli esimerkiksi hauska huomata että sulhasen kravatti ja juhlapaikan koristeviirit olivat samaa vaaleaa ruusukuosia. Morsian oli tottakai varsinainen kaunotar. 

Itse seremonia tapahtui keveässä lasisessa katoksessa, josta oli suora näköyhteys puutarhaan jonka läpi morsian ja sulho kävelivät yhdessä sitoakseen avioliiton solmun. Sen jälkeen siirryttiinkin isoon, avoimeen puutarhaan nauttimaan Pims'iä ja siideriä, ottamaan kuvia, ja heittelemään konfetteja tuoreen avioparin päälle.

Juhlallisuuksien jälkeen siirryttiin herkuttelun pariin. Aluksi aloitettiin perinteisellä kello viiden iltapäiväteellä. Tätä muuten jokaikinen vieras ihasteli - kukaan ei ollut kuulemma ikinä aikaisemmin käynyt häissä joissa olisi tarjottu iltapäiväteetä, ja kaikki pitivät sitä aivan ihastuttavana ideana. Nautittiin minivoileipiä ja makeita leivoksia, tietenkin eriparikahvikupeista, pöydissämme jotka oli nimetty eri teelajien mukaan. Meidän pöytä taisi olla nimeltään Russian Caravan. Jossain välissä joku huomasi, että tuolien selkään sidotut nimilappuset eivät vain kertoneet istumajärjestyksen, vaan myös nimiemme tarkoituksen, joka saikin aikaan melko paljon keskustelua. Minun nimeni tarkoittaa kuulemma rauhaisaa, jonka kihlattu tyrmäsi täysin. Omasta mielestäni olen kyllä melko rauhaisa.

Illaksi oli varattu tietenkin tanssilattia, ja ruokakohokohdaksi kokonainen grillattu porsas, jota oli kuulemma kypsennetty aamusta lähtien. Nam nam nam. Sitä sitten popsittiin omenakompotin kera, ja käytiin aina välillä tanssahtelemassa. Saatiin muuten paljon hyviä ideoita omia häitä varten!

Pukeutumista työpaikalla

Siitä dress code -postauksestani tuli mieleen toinenkin postausidea. Halusin vähän katsoa mitä viikon aikana oikein päälleni laitan toimistoympyröissä, ja heivata kuvat tänne. Tosiaankin, meillä on pukeutumissääntönä siisti, asiakkaiden kanssa kun ei olla tekemisissä ja työ on pitkälti vain päätteellä istumista. Aika monet ottavat myös Casual Fridayn, farkuissa ja muissa rennommissa vaatteissa.  

Ennenkuin aloitin työt muuten minulla ei ollut oikeastaan mitään soveliasta, kaikki vanhat vaatteet eivät enää sopineet päälle. Hyvin ainakaan. Joten jouduin aikamoiselle shoppauskierrokselle. Taisin kuluttaa n. £100 ja sillä ostin mustan jakun, mustan hameen ja harmaan hameen, jotka toimivat pukeutumisen tukipilareina, ja loput rahoista käytin kolmeen toppiin ja sukkahousuihin. Neuletakkeja ja lisätoppeja löytyi omista varastoista muutamia, ja joskus käytän myös mustia chinoja, jotka ovat vähän rennommat. Ja yhdistelen milloin mitenkin. 

En halunnut "tuhlata" paljoakaan rahoja tai aikaa työsoveliaan vaatekaapin järjestelemiseen tietäessäni etten töissä olisi kuin korkeintaan kaksi kuukautta. Näillä olen joutunut pärjäämään nyt jo sen ajan ja ihan kätevästihän ne riittää (joskin nyt alkaa jo vähän kyllästyttämään). Pesukone tosin saa laulaa aika paljon.

Sain muuten palkankorotuksen tällä viikolla, jee! Harmi etten siitä voi nauttia pidempään, sillä viikon kuluttua alkaa jo opiskelut.

Ja P.S. Kuvat otettu työpäivän jälkeen, eli rypyt rokkaa siinä vaiheessa...