Minulla on ollut elämäni aikana vaikka minkä pituisia hiuksia. Ala-asteikäisenä ristiselkään ulottuva leijonanharja, yläasteella se pätkäistiin poikatukaksi. Lukiossa se kasvoi lyhyeksi polkaksi, ja sitä leikattiin symmetrisesti, epäsymmetrisesti, taas poikatukaksi, ja taas kasvatettiin. Permanenttiakin tuli kokeiltua. Nyt hiukset ovat sitten vihdoinkin päässeet kasvamaan ja ulottuvat lähes vyötärölle.
Ja mitäs jos pätkäisisi taas lyhyiksi?
Lupauduin sellaiseen kampanjaan mukaan, jossa pätkäistään hiukset (häitten jälkeen tietenkin vasta), ja niistä ylimääräisistä hiuksista tehdään peruukki syöpääsairastaville lapsille. Nyt on alkanut mietityttää haluanko edes lyhyet hiukset. Ja toisaalta, mietityttää sekin kuinka sitä edes viitsisi kieltäytyä tälläisestä projektista oman turhamaisuuden vuoksi.
Lyhyestä polkasta tykkäsin kovasti muinoin ja sopi minulle loistavasti.
Tämmöinen lyhyt poikatukkakin sopi, mutten tiedä jaksaisiko sitten siitä enää alkaa kasvattelemaan. Toisaalta, ainakin minun hiukseni kasvavat huimaa vauhtia.
Kihlatun mielestä alarivin kolmas vasemmalta kiva, minun mielestäni hirveä. Omaa silmää miellyttää eniten ylärivin ensimmäinen ja kolmas vasemmalta.
Pitäiskö pätkäistä hiukset? Hyvän tarkoituksen takia tuntuu vähän sydämettömältä kieltäytyä... Pitääkin mennä ilmoittautumaan kaikkeen!
Alhaalla vika on musta paras, mutta tummempana :) iso hatunnosto jos hiukset pätkäset :)
VastaaPoistaHei hauska tuo Instylen hiustyyli "hommeli"! Pitää itsekin kokeilla. :) Oma suosikkini on ehdottomasti ylärivin eka, alarivin toka tulee toisena. Ja kasvaahan ne hiukset takaisin jos tulee pitkiä hiuksiä ikävä... :)
VastaaPoistaVoih, ylhäältä kolmas ois ihana sulle! :)
VastaaPoistaPitää iteki kokeilla tota instyleä, haluisin ehkä ottaa permiksen, semmoset kivat kiharat ;D
Mun mielestä tuo alarivin kolmas vasemmalta on just sellainen joka oli suomessa joskus 90-luvulla suosittu... itse tykkään eniten tuosta viimeisestä, mutta ei ehkä tuollaisena blondina (aika keltainen...). ehkä senkin takia kun tykkään enemmän pitkistä hiuksista ja tuo kampaus on lähinnä pitkiä hiuksia:)) alarivin toka on kanssa ok, eikä värikään ole paha.
VastaaPoistaYlärivin kolmas ja alarivin viimeinen saavat kannatusta täältä suunnalta! Komppaan kyllä aiempia kirjoittajia siinä, että tuo alarivin viimeinen voisi kyllä olla vähän eri värinen. :)
VastaaPoistaYlärivin toka tai alarivin vika sulle! Ja myös sama kommentti kuin edellisillä eli fiksaapa väriä ;)
VastaaPoistaYlärivin toka. :) Jotenkin osassa näyttää päälaki kohoavan taivaisiin, muuten olisivat ihan kivoja. :D
VastaaPoistaPitäs varmaan itekin kokeilla tota ohjelmaa, hiukset nimittää kaipaa leikkausta!
Olisi pitänyt varmaan mainita että kaikki nuo hiustyylit ovat mukana vain sen hiusmallin vuoksi, ei värin. Tipunkeltaista tukkaa en ole ihan heti(i.e. koskaan) aikomassa hommata :)
VastaaPoistaSja, mulla on joskus ollut hyvin samanlaiset hiukset, ja ne oli kyllä superkivat.
Satu, musta tuo oli ihan loistava systeemi ja auttaa kyllä paljon mietinnöissä. Harmi että tuossa voi tosiaankin valita vain eri julkkisten hiustyyleistä, eikä esim väriä voi muokkailla ollenkaan.
ulmai, permikset on just kivoja. Mulla oli vuoden pari permis - ihan loistava. Harmi vaan että ajan myötä se kuivattaa hiuksia tosi paljon ja sen ulos kasvattaminen on todella ärsyttävää.
anonyymi, joo toi on vähän sellainen ysärikananperse. Ja minulla on varmaan ollut tuollainenkin joskus... Se oli tosiaankin oma inhokki, mutta kihlattu piti siitä jostain syystä kaikista eniten? Miehet ei ymmärrä?
Esteri, tää on hauska kun kaikki tykkää ihan eri malleista. Suurin ääniharava taitaa tosin olla just tuo alarivin vika.
finnforlife, molemmat noista on just sellaisia vähän pitemmän oloisia malleja. Eipä olis kauhea tuska alkaa kasvattelemaan..
sea, toi päälaki kohottelee varmaan senkin takia että mulla oli vähän hankala oppia aluksi käytteleen tota ohjelmaa. Jos ois jaksanut vääntää enemmän ne ehkä olisi saanut luonnollisemmiksi, ehkä.
Mä oon nyt riitasointu, mut älä leikkaa, ainakaan noin lyhyeksi mitä noi lyhimmät :)
VastaaPoistaTosin tätä ei pidä ottaa liian vakavasti, mä olen nyt tosi puolueellinen sanomaan, kun mulla on itelläni ollut viimeiset kymmenen vuotta tuon mittainen tukka mitä noissa sun lyhyissä mallikuvissa ja aloin vihdoin kasvattaa sitä, nyt alkaa olla jo olkapäille tukka ja tää on vaan niin ihana verrattuna tohon lyhyeen :D Kaikille lyhyestä tukasta haaveileville "varoituksen" sananen, että varautukaa sitten käymään kampaajalla vähintään sen kuuden viikon välein (opiskelijana ei aina ollut varaa ja se ylikasvanut lyhyt oli kaikkein vaikein laitettava). Pitkä tukka on vaan niin helppo. Tosin kyllä sulle näyttää lyhythin sopivan ihan hyvin :)
Saa olla soraääni, ei haittaa yhtään :) Toi on ihan totta, että lyhyen tukan kanssa täytyy ravata parturissa alvariinsa. Itse olen melko laiska... Jotenkin enää ei tunnu vaan kivalta kieltäytyä kun tarkoitus on niin hyvä. Noh, saa nähdä, pitää vielä tarkistaa juttua järkkääviltä onko mun tukka edes käypä tähän peruukkitarkoitukseen, kun sitä on ohennettu niin reippaasti. Jos sitä ei voi käyttää niin en mä sit leikkaa.
VastaaPoistaKattelin just noista uudemmista postauksista, että vähän sulla on hiukset kasvaneet! Jotenkin muistelen sulla olleen puolipitkät silloin, kun aloin blogia lukemaan ;)
VastaaPoistaMäkään en äänestäisi ihan lyhyitä, vaan tota viimestä, alarivin oikeanpuolimmaista. Tosin eri värillä :) Jotenkin näyttää sellaselta mallilta että sen voi antaa kasvaa ylikin, eikä edes näytä pahalta.
no ylärivin toka vasemmalta ehdottomasti!! :)
VastaaPoistahei:) en ole ennen lukenut blogiasi mutta eksyin tänne nyt vahingossa, enkä voi olla sanomatta omaa mielipidettäni tähän asiaan! Alarivin viimeinen (eli se oikeanpuoleisin..) on mielestäni sopivin sinun kasvojesi muotoon, tosin väri hieman tummempana:) Malli ja pituus kehystää kauniisti kasvojasi ja saavat niiden parhaat puolet korostumaan!
VastaaPoistaKiitti muuten vinkeistä! Menin kokeilemaan samalla sivustolla miltä itse näyttäisin tuossa Keira Knightleyn lyhyessä, mutta päädyin Ginniferin lyhkäsee mikä sullakin taitaa olla tossa alarivin toka oikealta? Kampaajakin on varattu jo. :D
VastaaPoista