... oli facebook-päivityksenäni puolitoista viikkoa sitten. Nyt on sitten yksi aikakausi ohi ja uusi alkamassa.
Gradututkielman palauttamisen jälkeen on ollut aika tyhjä olo. Yhtäkkiä, viiden vuoden kokoaikaisen opiskelun, Bloomsburylla hengaamisen, kirjastoissa notkumisen, yliopistokerhoissa pomppimisen ja yleisen huolettoman elämän jälkeen en olekaan enää opiskelija. Opiskelijakorttini menee umpeen viiden päivän kuluttua, yksi erityisen painava kirja vielä palauttamatta kirjastoon, ja eräs graduohjaajan kirja kummittelee vielä kirjahyllyssä. Sen jälkeen jäljelle jäävät vain muistot ja muutama kansiollinen muistiinpanoja. Tuntuu siltä että identiteettini on hukassa - en ole enää opiskelija, mutta en oikein osaa tehdä mitään muutakaan. Mitäs nyt sitten? Töihin?
Toissapäivänä tapasin baarissa vanhan yliopistotuttuni, jota en ole
nähnyt moneen vuoteen. Muistelimme ensimmäisiä yhteisiä luentojamme ja
luennoitsijoitten hassuja aksentteja, päivittelimme ajan kulumista ja
halasimme tiukasti. Ihan kuin se olisi ollut vasta eilen kun saavuimme
yliopistolle. Ja tänään se on jo ohi. Aivan kuin sitä ei olisi koskaan
ollutkaan. Mihin se aika katosi? Tämä aikakausi on ollut yksi elämäni parhaimpia ja tuntuu surulliselta jättää sille hyvästit.
Alisuoriutuminen gradututkielmassa masentaa lisäksi. Keksin hyvän aiheen, ja mielestäni sain aiheeseen tuotua myös jonkun verran uutta analyysia. Mutta jotenkin kirjoitettu tuotos tuntui surkealta rääpäleeltä verrattuna siihen, mitä halusin saada aikaan. Aiheesta johtuen data-analyysia ei tiedon puutteen ja tuoreen ilmiön takia voinut tehdä. Ja abstracti ja yhteenveto oli (liian myöhään jättämisestä johtuen...) aika säälittäviä. Ehkä jos minulla olisi ollut vielä muutama ylimääräinen viikko hioa olisin saanut hyvinkin yleismaailmallisesta tutkielmasta paremmin fokusoidun. Woulda, coulda, shoulda... Se Moetin skumppapullo joka jääkaapissa odotti uutta iloista maisteria odottaa siellä vieläkin.
Nyt olen vielä ollut yliopistolla töissä, vielä yhden
tulevan viikon, joten ihan vielä ei vieroitusoireita ympäristön radikaalista
muuttumisesta ole seurannut. Vaatekaappiin on tullut vähän täydennystä,
ja tulee muutama kassillinen lisää vielä tällä viikolla, nyt kun niitä
opiskelija-alennuksia vielä muutaman päivän saa. Sitten pitäisi alkaa
etsimään ihan tosissaan töitä. En ole vielä jaksanut lähettää yhtäkään
hakemusta. Yliopistolta tarjottiin kyllä osa-aikaista vakkariduunia,
mutta sanoin että kiitos kaunis, haluan löytää opintojani vastaavaa
graduate-töitä. Saa nähdä mitä tästä etsimisestä tulee - inhoan yli
kaiken työhaastatteluita, ja niitä kaikenmaailman typeriä psykometrisiä
testejä ja teennäisiä ryhmätyöskentelyarviointeja.
Eli sellaista. Elämä porskuttaa eteenpäin kiivasta tahtia. Nyt pitää vaan jaksaa pysyä perässä.
