Olen tässä vähän miettinyt tätä blogiani, sen menneisyyttä ja tulevaisuutta. Aloitin tämän kirjoittamisen syksyllä 2008, muistaakseni Halloweenin aikoihin (ihan ensimmäisen postauksen ja monet kuvat olenkin poistanut sillä ne olivat niin noloja). Olin viimeisen vuoden kandiopiskelija Lontoossa. Viikon kuluttua blogin aloittamisesta menin kihloihin Pariisin Riemukaaren alla.
Ensmmäisiä omakuvia blogissa 2009
Aloitin blogin kirjoittamisen eräänlaisena tyyli/lifestyle-blogina, kunnes havaitsin etten ole tyylikäs ja elämäni keskittyi lähinnä koulunkäynnin ympärille. Jatkoin kuitenkin kirjoittamista muista jutuista, sillä halusin pitää yllä suomenkielentaitoani, joka varsinkin kirjallisena oli huimaa vauhtia rapistumassa. Tykästyin siihen että minulla oli paikka jonne kirjoitella ajatuksia ja kuulumisia ja mitä sitä tulikaan tehtyä, ja halusin jatkaa kirjoittelua. Olenkin tähän blogintekeleeseen vuosien varrella viitannut minun visuaalisena päiväkirjanani.
Venäjällä työharjoittelussa 2009
Blogin ensimmäiset kolme vuotta opiskelin kokoaikaisesti ja silloin tuli kirjoitettua paljon juurikin siitä. Väliin mahtui kesä Venäjällä ja kesä Cityssä työskentelyä. Joskus kuvailin päivän asujani ja kosmetiikkaa. Blogini olisi voinut varmaan luokitella opiskelija-blogiksi.
Valmistuin syksyllä 2011 erityisen kiireisen kesän jälkeen. Olin mennyt samaisena kesänä naimisiin, häät vietimme Suomessa. Aloin etsimään töitä ja kävin monen monessa työhaastattelussa syksyn mittaan. Aloitin kokoaikaiset työt helmikuussa 2012. Kirjoittelin työnhausta, jonkun verran työelämästäkin, ja muusta elämästä Briteissä ja Lontoossa. Blogi en enää ollutkaan opiskelija-blogi, vaan ihan sellainen tavallinen lifestyle-blogi, ripauksella ulkosuomalaisuutta.
2012 syksyllä tulin (ihan tarkoituksella) raskaaksi. Raskaudesta kerroin blogissa vasta vuoden 2013 puolella, jonka jälkeen blogiin pikkuhiljaa soluttautui useampi raskaus-aiheinen postaus. Huhtikuussa jäin (oikein mielelläni) äitiyslomalle, työpaikastani jonne en toivottavasti joudu palaamaan ikinä. Kesäkuussa syntyi tyttäreni ja siitä lähtien blogi onkin ollut täynnä vauva-aiheisia postauksia. Vauvavauvavauva, sitä se elämäni tällä hetkellä on. Nyt tämän blogin voisi ehkä jo luokitella äitiysblogiksi. Postaukset vauvasta, lapsista, lapsiperheen elämästä ja muusta tähän liittyvästä tulevat varmasti lisääntymään vauvan kasvaessa isommaksi.
Tämä blogi on elinkaarensa aikana muuttunut moneksi, opiskelijablogista ulkosuomalaisblogiksi ja ehkä nyt viimeiseksi mammablogiksi. Tästä blogista on tullut osa elämääni. Ja se elämä on viidessä vuodessa muuttunut paljon. Olen jatkanut blogia näinkin pitkään sillä tänne on kiva kirjoitella kuulumisia ja tekemisiä, ja muita ajatuksia. Ja blogi on ollut yllättävän kätevä kinastellessa miehen kanssa jonkun tietyn jutun ajoituksesta - sen kun vain tarkastan blogista milloin kinasteltu asia tapahtui, ja minulla on oikeassaolostani vedenpitävä todiste.
En ole lopettamassa blogia, mikäli joku sitä uumoili postauksen alkusanat lukiessaan. Jatkan tällä tutulla linjalla hamaan tulevaisuuteen saakka, siihen saakka jolloin tuntuu oikealta ajalta jättää tämä blogi taakseen. Se aika ei kuitenkaan ole vielä tullut. Ehkä tämä vielä muuttuu mammablogista joksikin muuksi.
Pääpointtina kuitenkin se että minusta on ihana nähdä että täällä on vielä muutamia lukijoita ja kommentoijia jotka muistan aivan blogin alkuajoilta. Ja on ihana että tänne on ilmaantunut muutamia uusiakin naamoja. Kommentit ja vuorovaikutus ovat tämän blogin kirjoittamisessa parasta antia, sen oman päiväkirjan kirjoittamisen ja lukemisen ilon lisäksi. Tykkään erityisesti käydä katsomassa lukijoitten omia blogeja, ja niistä olenkin löytänyt monia suosikkejani. Minusta olisi kiva kuulla milloin olette tänne päätyneet ja mistä olette. Ja jos teillä on omia blogeja linkatkaa ne kommenttilaatikkooni - olisi kiva tutustua!
Blogilistalta löysin tämän sinun blogisi, ja jäin ihan seurailemaankin sillä kirjoitat hyvin ja elän itsekkin vauva-arkea, joten aihepiirisi kiinnostavat!:-) tyttäresi on todella suloinen!
VastaaPoistaTyttäreni on nyt 4,5kk vanha ja hänen syntymänsä jälkeen olen tänne sivuillesi löytänyt tieni! Itse olen kuopiosta kotoisin, mutta asun mieheni työn vuoksi nyt muualla (suomessa kylläkin!)
Kertaakaan en ole vielä kommentoinut, mutta monesti kyllä meinannut! Oma blogi kiinnostaisi aloittaa, mutten oikein tiedä kuinka sellaista käytännössä pitäisin!:D tunteja kun tuntuu välillä olevan vuorokaudessa liian vähän ja enpä oikein osaisi varmaan tietoteknillisiä juttujakaan hoitaa.. Puuh tulipas pitkä kommentti! :D
Terkuin, Anna 25v & Aino 4,5kk
Kiitoksia :) Heh, tuo mietintä vuorokauden tunneista on mullekin tuttua. Just esim tän postauksen kirjoittamisessa meni kauhean kauan aikaa kun koko ajan joko mies tai sit tytär häiritsi :) Mut tietoteknisesti ainakin Bloggeri on tosi helppo, eli siihen ei varmasti menis sinulla kauheasti aikaa. Aloita ihmeessä jos innostaa, tämä on tosi hauska harrastus!
PoistaKiva että vauvajutut uppoaa - niitä kun on tuolla luonnoksissa jonoksi asti :D
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaLoysin blogisi jonkun toisen blogin kautta. Nyt se on ollut reading listallani jo vahan aikaa, ja yksi favorite blog:stani. Hugs from Alaska :)
VastaaPoistaOi vitsi, Alaska on yksi paikkoja joissa olen kauan halunnut käydä. Se jotenkin vaikuttaa todella illiltä ja eksoottiselta paikalta. Terkkuja sinne!
PoistaVisiting on hyva idea, asuminen pidempaan not so much :) Toivottavasti joskus paaset tanne!
PoistaLoysin blogisi kun etsin ulkosuomalaisten blogeja. Oma blogini on periaatteessa vain kuvia sukulaisille, en kirjoittele siihen paljon mitaan. Mutta asuin aiemmin 6 vuotta Englannissa, Leicesterissa, joten on mukava lukea elamastasi silla monet jutut muistuttaa minua omasta elamastani siella. Olen asunut jo 7 vuotta Aucklandissa, enka ole muuttoni jalkeen kaynyt Englannissa ja kaipaan sinne paljon. Viela joku paiva tulen kylla takaisin, ainakin kaymaan..
VastaaPoistaLeicesterissä en ookkaan käynyt. Itseasiassa hävyttömän vähän olen käynyt missään Lontoon ulkopuolella... Musta tuntuu että moni täällä lueskeleva on tosiaan ollut jossain yhteydessä Englantiin, joko asunut tai käynyt täällä tiuhaan tahtiin. NZ kuulostaa kyllä aika unelma-maalta asua!
PoistaTaisi löytää blogisi blogilistalta selaillessani ulkosuomalaisten blogeja, tai sitten jossain toisessa blogissa oli maininta blogistasi ja päädyin sitä kautta, en itse asiassa enää edes muista.
VastaaPoistaMutta olemme perheenä muuttamassa näillä näkymin ainakin ensalkuun yhdeksäksi kuukaudeksi Australiaan joten ulkosuomalaisten blogeja on tämän vuoksi ilmaantunut omalle lukulistalleni aina vain lisää. On mielenkiintoista lukea ulkosuomalaisten elämästä ja elämästä muualla kuin Suomessa...
Australia - siellä oonkin halunnut käydä jo teini-iästä saakka! Mullakin on muuten paljon ulkosuomalaisia logeja lukulistalla, ne kiinnostaa eniten just sen takia että on ehkä enemmän yhteistä. Ja pohdintaa muitten maitten tavoista on aina kiva lukea.
PoistaMikäli en ihan väärin muista, löysin blogisi joko blogilistan tai päämäärättömän surffailun (eli blogista toiseen hyppelyn) seurauksena. Tämä tapahtui oletettavasti keväällä 2010, kun itse valmistauduin muuttamaan ulkomaille ja etsin inspiraatiota ulkosuomalaisblogeista.
VastaaPoistaVähän jo tämän postauksen nähdessäni säikähdin, että olet lopettamassa blogia - valitettavan moni suosikki on näin viime aikoina päättänyt - mutta onneksi et! :)
Moni munkin suosikeista on vuosien varrella lopettanut, ja muutamia muistan hyvin vieläkin. Niin se vaan on, joskus kaikki hyvä loppuu :) Kiitettävän kauan sinä olet muuten täällä jaksanut seurailla :)
PoistaEn muista kylla tarkalleen miten loysin blogiisi mutta veikkailen etta se oli samoihin aikoihin kun loysin kaikki muut Brittiblogit :) Mun mielesta on hauska seurata jo pidempaan bloganneita ja kuinka heidan elamansa on muuttunut, itsekin kun olen blogia kirjoitellut jo melkein 6 vuotta ja kyllahan siina ajassa on monta muutosta ehtinyt tapahtumaan. Tama oli hauska postaus, paljon on sinullakin isoja elamanmuutoksia tapahtunut blogin elinkaaren aikana! Ihana muuten tuo vika kuva sinusta ja tyttarestasi!
VastaaPoistaSe on kyllä uskomatonta miten paljon tämä elämä (ja minä) on muuttunut tässä viiden vuoden aikana. Sullakin on ollut paljon muutoksia (ja muuttoja) se aikana kuin oon sun blogiasi lueskellut.
PoistaKiitti :) Näitä kaverikuvia pitää ottaa lisää vielä - minusta ja vauvasta on aika vähän yhteiskuvia kun se oon aina minä kameran takana.
En muista miten tänne päädyin, mutta olen lukenut blogiai jo vuosia.
VastaaPoistaOlin itse ulkomailla vaihdossa ja sen jälkeen on ollut mukava lukea ulkosuomalaisten blogeja. Englantilaisia erityisesti, sillä mieheni sisko asuu Englannissa :)
On kiva, että blogisi muuntautuu vuosien varrella, näinhän meidän lukijoidenkin elämä muuttuu :)
Kiva että olet viihtynyt täällä niinkin pitkään :) Ja se on kyl totta, blogi että lukijoitten elämä muuttuu. Mä oon kans huomannut joistain pitemmän linjan kommentoijista että samaan suuntaan on muuttunut elämä. Varmaan senkin takia että sitä tulee luettua suunnilleen samanikäisten ihmisten blogeja eniten, niin elämäkin menee samoihin suuntiin.
PoistaKiitos blogista! Olen seurannut sitä jo varmaan useamman vuoden (?!), mutta en muista kommentoineeni. Itsekin aiemmin asuin Lontoossa, joten varmaankin jollain siihen liittyvällä haulla on blogisi aikoinaan löytynyt.
VastaaPoistaAika monet on paljastaneet asuneensa/asuvansa Englannissa tai Lontoossa. Mä itsekin aina etsiskelen muita Lontoo/Britti-blogeja, kiva lukea muitten mietteitä omasta kotimaasta :)
PoistaOon päätynyt tänne muiden britanniansuomalaisten blogien kautta aika äskettäin. Seuraan paljon ulkosuomalaisten blogeja (etenkin opiskeluun liittyviä), jollaista pidän itsekin täällä, ainakin toistaiseksi Portugalista. Tykkään just tällaisista leppoisista ulkoasuomalaisblogeista, joissa on mielenkiintoista faktaa ja omia kuulumisia kuvien kera sopivassa suhteessa.
VastaaPoistaKiitti linkistä - pitää käydä tutustumassa siihen vähän paremmalla ajalla :) Minullakin on eniten ulkosuomalaisblogeja lukulistoilla, muutamia Briteistä, ja sit kyllä muistakin maista.
PoistaMäkin joku aika sitten hämmästelin (en muista mainitsinko asiasta blogissa asti, vai jäikö ajatus omaan päähäni), miten kauan oon täällä jo säännöllisesti vieraillut. Kivaa! :)
VastaaPoistaHah hah, sinä olit muuten yksi niistä joita mietin tuota vikan kappaleen ekaa lausetta kirjoittaessa. Muistan tosiaan sinut jo ihan blogin alkuajoilta, taisit olla vieläpä yksiä ensimmäisiä lukijoita tuossa lukija-sivupalkissa :) Kiva että oot vieläkin täällä mukana! :)
PoistaOlen tätä jo aika kauan lukenut ja ehdottomasti yksi omista lemppariblogeistani! En olekaan vähään aikaan kommentoinut, mutta ilolla olen seurannut teidän perheen onnellisia tapahtumia ja ulkosuomalaisen arkea. Blogiin löysin aikoinaan jonkun toisen ulkosuomalaisen blogin kautta ja etenkin näitä Englannissa asuvien blogeja tulee lueskeltua, itse kun palasin Englannin opiskelun jälkeen Suomeen ja Englannista työn löytäminen on jäänyt vain haaveeksi ainakin vielä :)
VastaaPoistaHehei, muistankin lukeneeni silloin sun blogia kun vielä asuit täällä ja kirjoittelit :) Kiva että oon jäänyt tänne vielä seuraileen!
PoistaOon lukenut blogia jo monta vuotta, ei mitään hajua milloin tarkalleen aloitin. Toivoin aikoinaan postausta siitä, kun olit Ranskassa. Ihan Suomessa asun ja tuskin (tulevaa) Britteinsaarille kohdistuvaa vaihto-opiskelua pidempää aikaa tulen koskaan olemaan ulkomailla.
VastaaPoistaNiin, taisin kirjoitella mun lasketteluajoista Ranskassa silloin. Oi, ne oli kyl hauskoja aikoja :D Aika pitkään olet sinäkin pysynyt mukana, sen taisin kirjoittaa jo muutama vuos sitten.
PoistaTäällä myös yksi jo varmaan reilut kaksi vuotta blogiasi säännöllisesti lukenut :) Lontoo on kaikista käymistäni paikoista ihan ehdoton lemppari ja vierailen siellä ainakin kahdesti vuodessa - tässä varmaan alkuperäinen syy, miksi blogiisi eksyin. Tykkään, kun kirjoitat tavallisia juttuja tavallisesta elämästä, koska "suosituimmat" bloggaajat elävät näin pintapuolisesti seurattuna melko erilaista elämää kuin mitä se tavanomaiselle työssäkäyvälle/opiskelevalle nuorelle aikuiselle tai tuoreelle vanhemmalle on.
VastaaPoistaKiitos!
Aika tavallistahan tää mun elämäni täällä on, perus-porskuttaja kun oon. Aika usein käyt Lontoossa, toivottavasti oot löytänyt sit kans jotain hyviä vinkkejä täältä. Oiskin kiva taas kirjoitella jotain Lontoon juttuja, mutta nyt ei sattumoisesta syystä oo tullut käytyä keskustassa useampaan kuukauteen... Jotenkin toi vauvan kanssa liikkuminen kotimaisemia kauemmas tuntuu hankalalta.
PoistaEn muista koska olen tänne eksynyt, on siitä jo aikaa, mutta kovan Lontoo-ikävän saattelemaa se oli. Taisin ihan blogilistalta etsiä Englanti-blogeja ja sitä kautta, kuten ilmeisesti moni muukin. :D Koulusta ja häistä muistan lukeneeni, mutta Venäjän vaihdosta en, joten jossain siellä välissä. Mukava sattuma näyttää olevan kotikaupunkini Tampere. :)
VastaaPoistaLinkki blogiini löytyy nimimerkin takaa.
Juu, tuntuu että monia kiinnostaa juuri tuo Englanti, ainakin Britti-postaukset tuntuu olevan aina kaikista suosituimpia ja toivotuimpia. Hassu sattuma tuo sama kotikaupunki - Tampere on muuten musta muutenkin Suomen paras kaupunki, kivan kompaktin kokoinen ja mutta kuitenkin tarpeeksi tekemistä. Täytyykin käydä tutustumassa sun blogiisi!
PoistaMusta on niin kiva ku on näitä blogeja joita on seuraillut jo pidemmän aikaa ja päässy näkemään kuinka ihmisten elämä (ja blogi) muuttuu sinä aikana. Muistan että sun blogi oli niitä ensimmäisiä Lontoo-blogeja joita aloin seurailemaan siinä vaiheessa kun tiesin itsekin Lontooseen muuttavani :)
VastaaPoistaJoo, samat fiilikset minullakin on niistä blogeista joita olen jo vuosia seuraillut :) Lontoo blogeja ois muuten kiva löytää lisää, joitain muitakin kuin opiskelija-blogeja!
PoistaPäädyin blogiisi jollain tavalla. :D Joko sinä kommentoit jo nyt lopettamaani blogiin (usernamekin on jo varmaan tässä välissä vaihtunut) tai päädyin jonkun muun blogin kommenttiboksin kautta johon olit kommentoinut. Muistan, että luin jo ennen kuin olit mennyt kihloihin.
VastaaPoistaHeh, jotain kautta kuitenkin :) Kuitenkin ihan mukavan ajan oot täällä viihtynyt, hyvä näin :) Kävinkin vilkuilemassa sun blogin nyt!
PoistaHei! Loysin tanne muutamia kuukausia sitten, kun etsin Briteissa asuvien suomalaisten blogeja opiskelijavaihtoon valmistautuessani. Vaihtoblogini loytyy taalta: http://sydamesta.blogspot.co.uk/
VastaaPoistaTervetuloa :)
Poista