lauantai 10. joulukuuta 2011

Lempparit Linnan juhlista

Harmittavaa kyllä, itsenäisyyspäivänä en ehtinyt television ääreen ihastelemaan pukuloistoa. Tarkoitus oli valmistella vähän glögiä ja tähtitorttuja ja antaa kättelyn solua siellä herkuttelun taustalla, mutta itsenäisyyspäivän iltana valmistelin vaan itseäni seuraavan aamun työhaastatteluun. Sen jälkeen tietenkin kävin tarkasti läpi parhaimmat kuvat ja tässä muutamia omia suosikkeja.
Ihan kaikista hienoin ilmestys oli Jenni Vartiainen. Upeasti toteutettu puku, väri ihanan loistava ja sopi kantajalleen täydellisesti, ja asusteet sekä meikki olivat täysin nappiin. Korut olivat tarpeeksi näyttävät näyttävän puvun seuraan ja Alexander McQueenin pikkuinen clutch matsasi hyvin hiuksiin ja kultakoruihin. Mitään ei ollut liikaa, eikä mitään liian vähän. 







Korhosen ja Harkimon asut miellyttivät myöskin, joskin Harkimon asu oli ehkä hivenen turhan tyttömäinen.




Tykkäsin myös Anna Halosen kauniinvärisestä mintusta, Satu Taiveahon kimalluksesta, Ringette-kapteenin morsiusmekkomeiningistä (tuosta tuli muuten ihan oma häämekko mieleen!) ja Monroen vaimon keveästä kukkaunelmasta.











Olihan siellä toki paljon muitakin kauniita pukuja, mutta nämä jäivät päällimmäisinä mieleen. Mitäs teille jäi mieleen linnan juhlista?
Kaikki kuvat Iltasanomista (Mikko Matikainen), Yle1:stä (Derrick Frilund) ja MTV3:sta.

3 kommenttia:

  1. Mijnäkin vain netin kautta olen nähnyt väläyksiä Linnan juhlista ja puvuista.
    Tykkäsin myös Liisa Sounion puvusta mutta ilman sitä vihreää Suomi-karttaa.
    Eija-Riitta Korhola on aina yhtä tyylikäs ja Rouva Mike Monroen puku kiva keijukaiskevyt.
    -Anne

    VastaaPoista
  2. Jenni Vartiainen oli kyllä todella tyylikäs, loppuun asti mietitty kokonaisuus.

    Mä tykkäsin jotenkin siitä angry birds puvusta kanssa, musta se oli hauska idea mutta silti juhlavasti toteutettu :)

    VastaaPoista
  3. Anne, joo se 50-luvun tyylinen Sounion puku olisi minusta ollut tosi nätti, oikein persoonallinen ja silti juhliin sopiva, mut se erikoinen Suomi-"kartta" oli vaan ihan liian päälleliimattu juttu että se olisi näyttänyt hyvältä. Noh, hänellä taitaa aina ollakin jotain erikoista pikkujuttua puvussaan, se on kai hänen "juttu".

    Agatha, mä kanssa tykkäsin siitä Angry Birds puvusta. Se ei ollut liian pökkelö puku, vaan ihan nätisti toteutettu, mutta silti ihan selkeä Angry Birds lintu. Sitähän valitettiin joissain mestoissa että se oli ihan liikaa mainosmainen, mut mun mielestä lystikäs puku, ja silti malliltaan juhliin sopiva.

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails