sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Brittiläinen työhakemus

Tämä tuli ideana lukijalta - eli millainen on minun mielestäni hyvä brittiläinen CV ja työhakemus. Olen itse lukenut rekrytoijan ominaisuudessa useamman sadan hakemuksen ja CV:n ja kirjoittanut useita kymmeniä itsekin, eli sen perusteella minulle on muodostunut muutamia vahvoja mielikuvia. Jokaisella on tietenkin oma tapansa osoittaa oma osaamisensa ja oma subjektiivinen mielikuvansa mitä hakemukseen pitää liittää, mutta tälläisiä asioita tulee itselleni mieleen.


Ensinnäkin, CV

1) Nimikoikaa CV omalla nimellä, ei siis ensimmäiseksi otsikoksi CV, Resume, Curriculum Vitae (daah, mutta tätäkin näkee). Esimerkiksi minun CV:ssäni ihan ensimmäisenä ja kaikista isoimmalla on oma nimeni (esim. Suklaasydän) jonka alla kontaktitiedot. Lisäksi, jos lähettää CV:n elektronisesti on ihan fiksu nimikoida tiedosto omalla nimellä ja muuntaa se PDF-tiedostoksi.

2) Kaikki tiedot sukupuolesta, syntymäajasta, naimisissa olosta, kansallisuudesta jne. pois. Henkilökohtaisista asioista ei mitään muuta kuin nimi ja kontaktitiedot. Briteissä on tiukat lait ikäsyrjinnän, sukupuolisyrjinnän ja muun syrjinnän kannalta, ja osa työnantajista hylkää suoralta kädeltä kaikki CV:t joissa paljastetaan nämä tiedot, ihan vain sen takia ettei heitä voida haastaa oikeuteen syrjinnästä. Sitäpaitsi, kaikki tämä vie tilaa siltä tärkeimmältä CV-osalta, eli kokemukselta.

3) Yksisivuinen CV paras! Luin joskus tutkimuksen että rekrytoija käyttää max. 30 sekuntia CV:n lukemiseen, ja harvemmin edes vilkuilee toista sivua. Käytännössä tiedän, että jos hakemuksia on satoja, ensimmäinen raakkaus tehdään nopeasti ja ensimmäinen sivu on se mihin kiinnitetään huomiota. Jos jokin kokemus tai taito on tärkeä se tulisi olla ensimmäisellä sivulla, eikä ylimääräisiä, yläasteikäisenä tehtyjä mansikanpoimintoja tosiaankaan tarvitse mainita. Vain oleelliset asiat CV:hen. Kaikkea ei tarvitse mainita, kunhan huolehtii siitä ettei työkokemukseen jää ylimääräisiä aukkoja.

4) Hyvä rakenne CV:lle on nimi, kontaktitiedot, opinnot, työkokemus, vastuutehtävät, kielitaito, muut kiinnostukset. Opinnoissa kannattaa mainita myös tulokset, jos tuloksia ei laita se helposti näyttää siltä että meni niin huonosti ettei uskalla mainita. Työkokemusta kannattaa raakata niin että se on jotenkin järkevä haetun työn kannalta ja osoittaa haettuja taitoja. Vastuutehtäviin voi laittaa kaikenlaista, varsinkin vapaaehtoiset johtotehtävät sopivat tähän hyvin. Kielitaito ja muut kiinnostukset menevät sivillä tai parilla, kannattaa mainita muttei tehdä isoa numeroa. Kiinnostukset kannattaa mainita oikeastaan vain silloin jos niissä on jotain kiinnostavaa, ei esim. ruoanlaitto, shoppailu, lukeminen, TV:n katsominen...

Sitten, hakemus

Osa paikoista vaatii oman hakemuslomakkeen täyttämistä, osa haluaa motivaatiokirjeen. Molemmissa kannattaa tutkailla työpaikan sivuja ja työpaikan esittelyä, ja etsiä sieltä tiettyjä hakusanoja, joita voi ripotella sitten hakemukseen. 

Motivaatiokirjeestä sen verran että siitä tulisi tulla ilmi miksi työala että haettu työpaikka kiinnostaa, miksi hakija on paras mahdollinen valinta ja miksi nimenomaan tämä firma kiinnostaa. Muoto vapaa, mutta nämä ovat ne tärkeimmät asiat. Oman paremmuuden perustelussa kannattaa käyttää oikeita kokemuksia ja työtaustaa ja jokainen väite omasta luenteesta tai taidoista tulisi perustella. Ei auta sanoa että esim. "olen asiakaspalvelutaitoinen", vaan täytyy myös selittää miten oma entinen työkokemus/muu kokemus on kehittänyt näitä taitoja ja tukee tätä väitettä. Tärkein asia on että motivaatiokirje näyttää miten hakijan kokemus ja taidot osoittavat hänen olevan hyvä kandidaatti ja CV:stä kannattaa nostaa tiettyjä asioita esiin. Koko CV:tä ei kannata käydä läpi, vain avata tärkeimpiä asioita ja saada lukijan mielenkiinto heräämään.

Jokus työhakemuksissa pyydetään vastaamaan miten on toiminut jossain aikaisemmassa tehtävässä tai tilanteessa. Esimerkiksi selittämään miten on saanut muutoksia aikaa työpaikalla. Tähän kannattaa valita malli-vastaus viimeisen parin vuoden ajalta, jos mahdollista ja käyttää STAR-mallia. Eli Situation, Task, Action ja Result. Eli mikä oli tilanne, mitä piti tehdä, mitä teit (ja nimenomaan hakija, ei tiimiryhmä jossa hakija oli tms.) ja mikä oli tulos. Eniten aikaa kannattaa käyttää A-vastaukseen, eli mitä sinä henkilökohtaisesti teit. Tulos, eli result, tulisi tietenkin olla onnistunut ja positiivinen, miksipä käyttää epäonnistumista esimerkkinä.

Vinkkinä muuten, itse luin joskus todella hyvän hakemuksen jolla oli lihavoitu tietyt hakusanat sekä motivaatiokirjeessä että CV:ssä. Toimii todella hyvin jos tätä osaa käyttää, ja laitoin hakijan jatkoon välittömästi. Eikä kannata kopsata netistä mitään, itse sain joskus kaksi hämmästyttävän samanlaista motivaatiokirjettä kahdelta eri henkilöltä. Arvaattekin varmaan ettei kumpikaan mennyt jatkoon, vaikka molemmat CV:n perusteella olisivat olleetkin hyviä kandidaatteja.

Eli sellaisia mietteitä. Onko teillä mitään tiettyjä mietteitä näistä asioista? Tai olitteko jostain tosi eri mieltä?

Työnhausta Lontoossa/Briteissä lisää:
Työnhausta Lontoossa
Graduate-duuneista (yliopistosta valmistuneille) Lontoossa

14 kommenttia:

  1. Tämä oli tosi kiinnostavaa - kiitos postauksesta! Ei sitä tiedä, vaikka joskus ois työnhaku edessä vaikka sielläpäin maailmaa... :)

    Mä olen ollut rekrytoimassa nykyiseen duuniini ihan täällä Suomessa, ja mun mielestä ehdottomia plussia on se, jos hakemus + CV on tyylikkästi tehty (osoittaa osaavansa käyttää tietokonetta ja ohjelmistoja), jollakin tapaa persoonallinen (EI aina niitä "olen reipas, ahkera ja tulen hyvin ihmisten kanssa toimeen" - kaikki sanoo tuota samaa, eikä se kerro oikeasti mistään) ja kielioppinipona arvostan myös huoliteltua kieliasua ja virheetöntä kieltä.

    Tietenkään kaikissa töissä ei tarvita em. taitoja, mutta ne luovat ainakin mun silmissä fiksun ja osaavan mielikuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti, hyva kieliasu on tarkeaa silla siita jaa helposti tyhma vaikutelma jos on kielioppivirheita tai kokkoa kielta. Voi vaikka pyytaa kaveria tarkistamaan jos tietaa olevansa huonompi kirjallisen ilmaisun kanssa. Heh, reipas, ahkera ja tulen hyvin ihmisten kanssa toimeen... kuulostaa ihan omilta ensimmaisilta tyonhakukirjeilta lukioajoilta :-)

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä - syksyllä on edessä todennäköisesti työnhaku Lontoossa, joten näitä vinkkejä ei voi kuulla liikaa :). Se onkin sitten eri juttu, millaisia töitä löytää maisterin paperit lukenut opettaja, joka ei halua missään nimessä opettaa... Mutta se on sen ajan murhe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo onnea sit tyonhakuun. Varmasti loytyy jotain! Itse olen huomannut etta prosessi voi joskus olla hyvinkin pitka vakkarityopaikkojen haussa, mutta tilaisuuksia taalla nousee esiin jatkuvasti :-)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus, vaikken olekaan hakemassa töitä Englannista. Etenkin tuo CV-kohdan 2. kohta yllätti. Suomessahan yleensä kehotetaan mainitsemaan esim. syntymäaika ja siviilisääty. Siviilisääty on mielestäni aika turha tieto, mutta etenkään syntymäaikaa ei tulisi mieleenkään jättää hakemuksesta pois. Todella erikoista miten eri tavalla asiaa ajatellaan siellä.

    Mullakin on lähiaikoina tiedossa työhakemusten kirjoittelua, taidan ottaa tämän muistilistaksi siihen prosessiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muakin tama yllatti aluksi, mutta maassa maan tavalla. Sukupuolihan ja usein etninen taustakin nakyy nimesta, ja viimeistaan sitten haastattelussa, ikaa on vaikeampi arvioida, mutta ihan hyva etta jotenkin yritetaan estaa syrjimista. Ma en laita mitaan henkilotietoja muutenkaan, eihan ne tyonantajalle kuulu :-)

      Poista
  4. Minulle henkilokohtaisesti vaikeinta on tuo motivaatiokirjeen teko. kaikenlaisien hienojen sanojen viljeleminen jne. Olen haastatteluissa parhaimmillani f2f mutta onneksi olen paassyt niihin yleensa ilman noita motivaatiokirjeiden tekoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas on ihan painvastoin - musta motivaatiokirjeet on helpointa ja haastattelut taytta tuskaa (kun usein jannitan liikaa). Parempi niin pain Etta f2f onnistuu, sehan just ratkaisee :-)

      Poista
  5. Kiitti tästä postauksesta, samoja asioita olin lueskellutkin jo muualta vinkkeinä. Toi oli uutta että noi ikä ym. voi tosiaan vaikuttaa tollai negatiivisesti. Vaikka toisaalta toi on musta vähän tekopyhää, kyllähän siellä haastattelussa sitten näkee minkäikäinen ja maalainen tyyppi on ja aina löytyy joku syy valita joku toinen, jos se niistä kiikastaa.

    Toi saatekirjeen kirjoittaminen on musta aina ollut kauhean vaikeaa, mutta täytyy yrittää opetella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on ihan totta - jos niinkseen, niin kyllahan sit haastattelun jalkeen tietaa sukupuolen, etnisen taustan sun muut, jos haluaa syrjia. Ainahan voi sit selittaa vaikka mita syyksi. Mutta nain se vaan on. Saatekirje musta on helpoimmista helpoin osa, siihen vaan kaikenlaista skeidaa omasta itsesta :-)

      Poista
  6. Kiitos hyvistä vinkeistä. Itsekin tässä juuri puurran brittihakemusten parissa. Aika monta uutta asiaa työnhakuun liittyen olen joutunut opettelemaan. Aluksi noiden esimerkkien kautta ajatteleminen ja itsestä kertominen tuntui vaikealta, varsinkin kun suomalainen työ- ja palautekulttuurri ei oikein tue sellaista. Nyt alkaa viimein tuntua siltä, että olen oivaltanut jotakin olennaista paikallisesta työnhausta ja tajunnut myös jättää turhan vaatimattomuuden sikseen. Mä tosin haen töitä myös luovalta alalta, joten monessa tapauksessa portfolio kertoo enemmän kuin hakemus tai CV.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, luovilla aloilla portfolio on tarkeampi. Mun mies on luovalla alalla, ja hanen tyonhakuprosessi on vahan erilainen, vaikka siihenkin kuuluu naita saatekirjeita. Mut joo, vaatimattomuus ei taalla Englannissa tosiaankaan kaunista, eli rohkeasti vaan kehumaan itsea :-)

      Poista
  7. Voi ihania vinkkejä! En oo vielä paljoo tutustunu näihin työnhakujuttuihin mutta itsellä edessä maaliskuussa. Mulla on vuokratyöntekijänä paljon kokemusta ravintoloista, hotelleista yms lähinnä tarjoilijana. Ainoo vaan että ikä (19) on ainakin suomessa ongelma..Mutta hyvä jos sitä ei tarvitse laittaa! Mites muuten suosittelijat? Tarviiks niitä? Itsellä ei tällä hetkellä ole kuin pari vanhaa pomoa jotka eivät välttämättä edes muista mua kesätyöajoilta, mutta pitääkö brittiläisessä hakemuksessa olla suosittelijoita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en suosittelijoita tarvinnut näihin ravintolahommiin, mut sit toimistotöissä niitä kyllä kysyttiin, ja tarvitsi kaksi. Ikä ei tosiaan täällä oo ongelma, ravintolatöissä pääsääntöisesti porukka on melko nuorta :) Onnea hakuihin!

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails