Vaikka taisinkin jo edellisessä postauksessa siitä mainita, niin oli aivan MAHTAVAA päästä pitkästä aikaa (eli melkein kuudesta vuodesta) Alpeille laskettelemaan.
Meitä siunasivat sekä aurinko että lumijumalat. Alkuviikosta oli aivan mahtava sää. Keskelle viikkoa sattui lumisade - juuri kätevästi heti kun alkoi väsyttää ja kolottaa pitkät laskupäivät saimme ihan hyvillä mielin lepäillä mökillä kun rinteillä ei nähnyt laskea ei sitten ollenkaan. Lumisade jatkui koko päivän ja seuraavana päivänä päästiin laskemaan kunnon pehmoista puuterilunta.
Vaikka laskukumppaneiksi olikin valikoitunut pelkästään laskettelijoita (joille kuulemma pehmeä lumi on niin vaivalloista ja harmittavaa kun rinteitä ei oltu tampattu...) minä nautin rinteitten välissä suhailusta täysin rinnoin.
Viimeisenä päivänä saimme vielä nauttia kauniista auringonpaisteesta että puuterilumen jäänteistä - La Rosiere kun tuppaa olemaan lapsiperheitten ja sunnuntailaskettelijoiden suosiossa, niin harvempi osaa tahi jaksaa laskea tampattuja rinteitä haastavampaa matskua. Ihan loistava matka siis kaikin puolin, ja meillä oli todella hyvä tuuri että saatiin nauttia monesta erilaisesta säästä.
Ensi vuonna uudestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy