2012
Tämä mekko on muuten minulla ollut pitkään - kaukaisin kuva taitaa olla vuodelta 2008 kun käytiin miehen kanssa Pariisissa kihlautumassa. Ja tuo nahkatakki, oli reissussa samana vuonna. Nahkatakkia on käytetty niin paljon että siitä alkaa ikä jättämään enkä millään hentoisi heittää sitä pois - se on vaan niin kätevä ja käy kaiken kanssa. Kai se on vaan pakko jaksautua kauppoihin etsimään uutta parasta kaveria...
2008
Tänään käytiin juhlistamassa (taas)
syntymäpäiviä - tähän miehen perheeseen kaikki syntymäpäivät ovat
sattuneet juuri samaan syssyyn. Lähes joka viikonloppu on ollut jonkun
miehen lähisukulaisen syntymäpäivä, parin viikon kuluttua on
sisarenpojan ja sitten miehen oma.
Näin
perinteiseen englantilaiseen tapaan mentiin sitten ravintolaan syömään.
Olen muuten käynyt ulkona syömässä aika paljon tässä viimeisten parin
viikon aikana. Ihan tälläisissä tavallisissa perusravintoloissa, ei
mitään ihmeellistä, pääruoat £9-£15. Ja joka kerta käydessäni olen
ajatellut että tekisin itse paljon parempaa ruokaa... Olen yrittänyt
syödä viimeaikoina vähän terveellisemmin, ja on oikein alkanut
ällöttämään perinteiset englantilaiset ravintolaruoat (kiinalaisesta
pubiruokaan). Kaikki vain maistuu hirveän suolaiselta, rasvaiselta,
juustoiselta ja raskaalta. Tai muuten vaan surkeasti tehdyltä.
Perjantaisin käydään aina työporukan kanssa lounaalla, ja olen miettinyt
pitäisikö alkaa skipata koko perinne omien eväitten puolesta.