maanantai 16. huhtikuuta 2012

Akvaariossa


Sunnuntaina käytiin London Aquariumissa. Olen halunnut käydä siellä jo pitkän aikaa, mutta vasta nyt tuli ehdittyä sinne. Ihan OK paikka, vaikken näin siellä käytyä kyllä suosittelisi paikkaa muille kuin lapsiperheille. Jos oltaisiin maksettu se normaali £20 per nassu olisin ollut aika pettynyt. Oli silti ihan kivaa ja nähtiin paljon kaloja ja rauskuja ja haita. 






Vitsit kun täällä on kivat maisemat. Hassu ajatella että nykyään Lontoo on ihan kotikaupunki eikä näitä turistinäkymiä sen enempää noteeraa kuin esimerkiksi Tampereen Näsinneulaa. 





Ehdittiin poiketa lounaalla akvaarion lähistöllä japanilaisessa nuudeliravintolassa. Edamamet ja gyozat kuuluu meillä aina pakollisiin japanilaisiin pikkuruokiin. 





Pääruoaksi otimme nuudeleita. Tiedättekös muuten sitä fiilistä kun ruoka tuodaan pöytään ja toisella on paljon paremman näköinen annos? Vaikka kuinka pitkään mietin, niin aidan toisella puolella tuntuu melkeinpä joka ikinen kerta olevan vihreämpää ja tälläkin kertaa kuolasin miehen annoksen perään. Ja sain maistaa vain pienen haarukallisen. Noh, ei kuulemma miehenkään annos ollut makuhermoja hivelevää, joten en jäänyt turhan kateelliseksi!

4 kommenttia:

  1. Joo, sitä että toisella on aina paremman näköinen ruoka kutsutaan annoskateudeksi :)

    Me käytiin kanssa viime kesänä tuolla Akvaariossa, ja toi normaali lipun hinta on kyllä aika suolainen ellei tosissaan tykkää kaloista. Mutta muuten ihan kiva paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annoskateus, no sehän just! Mulla on kyllä maailman pahin annoskateus... Joskus muuten valitsen samaa mitä muutkin ihan vaan siksi että pääsen välttämään sitä :D

      Poista
  2. Mistä saitte alennusta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostettiin Tesco Rewardseilla kupongit tuonne. Ne oli £5.5 per nassu, eli paljon halvemmalla päästiin.

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails