maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kotosalla taas

Enpä sitten ehtinyt loman aikana päivittelemään tänne mitään. Enkä itseasiassa tehnyt Suomessa mitään sen ihmeellisempää kuin söin paljon ruisleipää, mansikoita ja suklaata, kävin kavereiden kanssa ulkona, kahvittelin isovanhempien kera ja vähän shoppailin. Eli melkoisen rento meininki. Aika epävakainen sää niin ei paljoa ulkoilla viitsinyt. Huomenna taas takaisin töihin - tylsä juttu! Nyt tällä viikolla on tarkoituksena myös alkaa ihan kunnolla hakemaan muita työpaikkoja, nyt pitää tulla jotain vaihdosta. 

Koko loman aikana kaivoin kameran vain kerran esille, siinä kun käytiin yksillä Tammerfestien teltassa Keskustorilla. Mies oli sitä mieltä että jotain pitäisi tehdä ja ihan mukavaahan se istuskelu ja suosikkikaraokebiisien kuuntelu oli, siinä aurinkoa ja sitten rankkasadetta ihaillessa. 




Kuvassa nyt näkyy eräs ostos tältä reissulta - Ray-Ban Aviator aurinkolasit. Nuo oli kultaisilla peileillä niin räyheän näköiset, että oli pakko ostaa. Silmäaseman myyjän mukaan Aviatorit ovat olleet tämän kesän ykkössuosikki, ja lisäeriä on jouduttu useaan kertaan tilailemaan. Ollaan nyt aurinkolasi-kaksoset tuon miehen kanssa - naureskelinkin että ollaan kuin paksummat ja köyhemmät Beckhamit nyt. Ja ollaan muuten samaa kokoa näissä aurinkolaseissa eli voidaan vaihdella päikseen!

4 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin! :-) Onko sielläkin yhtä kurjat säät kuin täällä rapakon toisella puolella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! Vaikka ei se mitään, tulipa sit vietettyä enemmän aikaa vaan löhöillessä ja levätessä :)

      Poista
  2. Nyt on kyllä ihan pakko sanoa, että sulla on todella ihanat hiukset! Hyvän väriset ja otstukka ihana. Vitsit kun olis itelläkin :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails