perjantai 20. heinäkuuta 2012

Maisterivalmistujaiset



MSc suoritettu ja nyt ihan virallisesti juhlistettu maisteri tässä terve. Kävin kättelemässä jotain tohtoriheppua siellä lavalla kaikkien edessä, noin parin sadan muun valmistuneen kera, kuulin monta onnentoivotusta, ja join pari kuohuviinilasillista. Pikku purtavia ja musiikkia. Hauska meininki!

Oli ihan mukava nähdä pitkästä aikaa vanhoja luokkakavereita, vaikka ei olekaan oltu erityisemmissä yhteyksissä kurssin loppumisen jälkeen. Paitsi tuon Marilynin, jonka kanssa otettiin yhteyiskuva.






En keksinyt millään mitä kivaa laittaa alle, joten päädyin ihan vaan tavalliseen pukuun ajatellen että eihän se hirveästi näy sieltä kaavun alta, ja näyttääpä ainakin siistiltä kuvissa. Vielä odotellaan miten sitten viralliset valokuvat onnistuivat, toivottavasti sieltä tulee jotain siedettävää ettei hävetä aina kun käy isovanhemmilla kylässä.


Saatiin matkamuistoksi pienet näpäytykset automaatista. Ne viralliset kuvat tulevat kuukauden kuluttua. Ja ostin tottakai muistoksi T-paidan!

8 kommenttia:

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails