torstai 19. heinäkuuta 2012

Kahdeksan päivää...


olympialaisiin. Täällä on ihan mielettömän kovat olympiakuumeet meneillään - joka mainos tuntuu olevan olympia-teemainen, telkkarista tulee jatkuvasti olympia-dokumentteja ja GB-tiimiä hehkutetaan kaikkialla. Ensi perjantaina on avajaiset, se hyvinkin salassa pidetty seremonia joka kuulemma tulee olemaan hyvinkin mielenkiintoinen. Muutamia tuttuja on myös töissä olympialaisissa vapaaehtoisina, auttamassa ulkomaalaisia urheilijoita ja olemalla statisteina siinä avajaisseremoniassa. 

Minä ostin meille liput katsomaan judoa ensi lauantaina, ja sitten paralympialaisiin katsomaan juoksua sitten syyskuussa. Olen tosi innoissani tuosta judosta, me menemme katsomaan mitaliseremoniaa lauantaina. Valitsin nimenomaan tuon päivän sillä siellä on suomalainen judoka, jos hän vaan pääsee aamun alkukarsinnoista läpi. Eli häntä me sitten kannustetaan, ja jos hän ei pääse, niin sitten brittiläistä. Olen tosi tyytyväinen että onnistuin saamaan liput olympialaisiin, sillä olisihan se vähän harmittanut olla täällä tämän kaiken olympia-fiiliksen keskellä eikä osallistua niihin lainkaan, toista samanlaista tilaisuutta kun meillä tuskin tulee olemaan.

Nyt tästä olympiahehkutuksesta pitäisi painua vaatehuoneeseen penkomaan vaatekasoja - minulla on nimittäin huomenna valmistujaiset enkä ole vieläkään keksinyt mitä sinne kaavun alle laittaisi päälle!

2 kommenttia:

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails