Toivepostaus: Unikoulutus

Vielä muutama kuukausi sitten olisin voinut vannoa että meidän vauvaa ei unikouluteta. Hän saisi olla äidin ja isän kanssa niin kauan kuin olisi tarve. Pääsisi meidän väliimme hellittäväksi jos hän sitä tarvitsisi. Ja jonkun aikaa oli ihanaa saada pieni hellyydenkipeä vauva siihen kainaloon, ja herätä pienen tuhisijan vierestä aamuisin.
 

 

 

 

 

Vaan mitä sitten tapahtuikaan... Vauvan oppiessa kävelemään hän alkoi mönkiä ympäri sänkyä. Hän  toisinaan hyppäsi kuin WWE-painija konsanaan mahani päälle ja jäi siihen makaamaan. Ja pyörimään. Kaiveli rinnat esiin ja imaisi vähän maitoa,ensin yhdestä, sitten toisesta. Kierähti toiselle puolelle ja yritti kontata meidän päällemme, ja siitä kuperkeikan kautta kierähtää lattialle. Jos tämä ei olisi ollut tarpeeksi häiritsevää, hän kieltäytyi täysin nukkumasta - heräsi aamukahdelta, ja suostui ummistamaan silmänsä aamuviideltä, jos silloinkaan, ja aamuyön tunnit olivat leikkimistä varten. Ja vanhempia tökittiin, ja puskettiin ja läpsittiin että heidät saataisin ylös mukaan leikkimään.

Minä sain hädintuskin unta ollenkaan, mies vielä vähemmän, sillä hän useimmiten nousi vauvan kanssa ylös, ja painui alakertaan katsomaan Pipsa Possua että minä saisin vähän nukuttua ennen töihin menoa.

 

 

 

 

Muutamaa päivää ennenkuin lähdin Antwerpiin ensimmäiselle työmatkalle aloitimme unikoulun. Tilanne oli siinä pisteessä että sitä ei voinut enää jatkaa, ja meidän tuli keksiä jotain ennenkuin minä lähtisin yöksi pois ja mies jäisi vauvan kanssa yön ajaksi yksin - yleensä vauva kun ei suostunut nukkumaan ilman että äiti hänet nukuttaisi.

Aloitimme tällä perinteisellä unikoululla jota täällä Briteissä suositaan, eli controlled crying. Suomalaisittain se olisi varmaan huudattaminen. Niitä on muutamia eri tapoja, riippuen lähinnä siitä kuinka kauan vauvaa kerrallaan huudatetaan. Perusjutut ovat siinä että vauvalle tehdään nukkumaanmenorutiini, vauva laitetaan sänkyyn, ja annetaan huutaa tietty minuuttimäärä, jonka jälkeen tullaan takaisin huoneeseen, laitetaan vauva makuulle ja poistutaan taas huoneesta tietyksi ajaksi. Ja jatketaan tätä kunnes vauva nukahtaa.

Me teimme sen näin.

Nukkumaanmenorutiini: Hampaidenpesu. Vauvalle luettiin satu. Pehmoleluille heilutettiin hyvää yötä. Maitotankkaus. Halaukset, hyvän yön toivotukset ja lasketaan petiin.

Sitten annettiin olla yksin huoneessaan 2 minuuttia. Aina kahden minuutin jälkeen jos vauva vielä huusi siellä, käytiin huoneessa, rauhoitettiin vauva, laitettiin takaisin makuuasentoon, ja poistuttiin huoneesta. Seuraava odotusaika oli 2min enemmän. Ja niin edelleen. Eli 2, 4, 6, 8, 10, 12, 14, 16. 16 minuuttia kauemmin ei annettu vauvan itkeä, se meni jo liian pitkäksi.

Ei liene yllättävää että maidon ja pehmoisen äitialustan tempomiseen tottunut vauva protestoi, äänekkäästi. Ensimmäisenä yönä meni 1.5 tuntia että vauva vihdoinkin nukahti. Oli aika rankkaa kuunnella lohdutonta itkua, sekuntikello kädessä, minuutti toisensa perään, mutta vakuuttelimme toisillemme että itse nukahtaminen on tärkeä taito joka meidän pitää vauvalle opettaa, hänen parhaakseen (ja meidän parhaaksemme myös).

Seuraava yö oli vähän parempi - kesti vain 1h nukuttamista. Ja seuraava yö vieläkin parempi, vain 30min. Ja niin edelleen, pikkuhiljaa nukuttamisesta tuli helpompaa ja vauva nukahti nopeammin ja nopeammin. Öisin vauva heräili aina silloin tällöin, ja muutaman kerran meidän piti jatkaa huudattamista myös yöllä. Pari kertaa taisimme ottaa hänet väliimme nukkumaan, kun vauva vaikutti hivenen flunssaiselta.

Ja miten meillä nyt menee?

Nyt vauva nukahtaa lähes välittömästi. Hän itseasiassa aika usein yrittää "hypätä" sylistä kehtoonsa, tajuten että nyt on nukkumaanmenoaika, ei mikään tylsä äitinhaliaika.

Hän ei itke nukkumaan mennessä ja herää aniharvoin öisin. Yleensä jos hän herää öisin, hän valittaa minuutin, jos sitäkään, ja nukahtaa taas. Me emme käy hänen huoneessaan ellei hän huuda pitempään kuin 2 minuuttia. Yleensä hän nukkuu ilta-kahdeksasta aamuseitsemään. Eli 11 tuntia putkeen. Takapakkeja ei ole vielä tullut, mutta eiköhän niistä selvitä jos niitä vielä tulee.

Uskomatonta. En olisi voinut uskoa että muutaman tunnin katkonaisista yöunista ja äidin orjuuttamisesta mentäisiin tähän - vauva on oppinut nukkumaan itse ja hyvin.


Mitä mieltä te olette unikoulutuksesta? Lapsen rääkkäystä, vanhempien hermojen pelastamista, toimivaa, ei toimivaa? Ja jos olette kokeilleet sitä, miten meni?

--- edit: Ja jottei kukaan kuvittele että tämä on ihan helppoa, niin n. 1.5kk unikoulun alkamisen jälkeen on alkanut tahtojen taistelu. Vauva ei suostu unille ei millään ja taas ollaan itketyspisteessä. Liekö syy siinä että vauva  oli hetkisen kipeänä joten unille sai mennä vanhempien kanssa vanhempien sängyssä - nyt ehkäpä hän haluaa jatkaa mukavaa köllimistä terveenäkin...

-- edit: Edellinen itkuisuus johtui mitä luultavimmin poskihampaitten ja kulmahampaitten tulosta. Pahimman yli päästyämme vauva on alkanut taas nukkumaan hyvin, ja yleensä menee erittäin helposti, yhtään valittamatta nukkumaan. Toki joskus haluaa kekkaloida ylhäällä, mutta on hyväntuulisesti huoneessaan kunnes vihdoin nukahtaa. Aina silloin tällöin, erityisen hankalina öinä vauva on päässyt meidän sänkyymme nukkumaan, mutta pääsääntöisesti omassa sängyssä, koko yön nukkuminen on onnistunut, ilman itkettämistä. Olen ollut tyytyväinen koko prosessiin!