Tammikuussa 2006 olin lähettämässä hakupapereita englantilaisiin yliopistoihin. Hain lähinnä Skotlantiin, mutta viime hetkillä lähetin hakupaperit myös lontoolaiseen jokeriin. Kiirettä piti, sillä olin lähdössä laskettelumatkalla tuttavan kanssa Chamonixiin - kaupunkiin jossa olin asunut aikaisemmin ja jonne halusin palata tapaamaan vanhoja kavereita.
Chamonixiin tullessa poikkesin välittömästi tutuilla baarinurkilla ja sovimme laskettelutreffit isolle porukalle seuraavaksi päiväksi. Mukaan oli tulossa myös minulle uusia tuttavuuksia, sen vuoden kausityöläisiä. Seuraavana päivänä oli melko kurja ilma ja lunta pyrytteli, mutta urheasti taistelimme tiemme rinteeseen. Laskettelin jonkun aikaa jonkun englantilaisen pojan kanssa, jolla oli harvinaisen typerän näköinen pipo. Tuolihississä hän kyseli mistä päin Suomea olen ja takkini sisään kaivautuneena, kylmästä kangistuneena ja tylsistyneenä tiuhaan toistetuista kysymyksistä vastasin että en ole Helsingistä, etkä kuitenkaan tiedä kotikaupunkiani, ja viiletin mäkeen. Tämä oli siis se meidän ensikohtaamisemme - minusta hän oli höntin näköinen, hänen mielestään minä olin uskomattoman töykeä.
Illemmalla lähdettiin sitten porukalla vakibaariin istumaan. Kun saavuimme kavereitten pöytään huomasin heti kivannäköisen pojan istumassa meitä vastapäätä ja ajattelin että olisi kiva päästä juttelemaan, ja nyt sillä oli ihan kivannäköinen lakkikin. Pikkuhiljaa ajauduimme keskustelemaan kaikenlaisista asioista, ja vietimmekin koko illan lähes pelkästään toistemme seurassa. Vaihdettiin numeroita ja luvattiin että mentäisiin seuraavana päivänä laskettelemaan. Seuraavana päivänä minä menin kavereideni kanssa, ja hän varmaan peloissaan (mistä lie, heh) jäi odottelemaan omia kavereitaan eikä koskaan uskaltautunut meidän mukaamme.
Tekstasin vielä perään, ja kun miehestä ei mitään kuulunut päätin poiketa hänen työpaikallaan myöhemmin. Hän siis oli rumpuja soittamassa sen minun ja kavereitteni vakkaribaarissa iltaisin, ja menin sinne viettämään iltaa. Jäin sinne sitten istuskelemaan valomerkin jälkeen, ja jutustelemaan siinä mukavia. Siitä jatkettiin iltaa ensin työpaikan takahuoneissa ja siirryttiin muistaakseni jonnekin klubiin aamun tunneiksi ja siitä se sitten lähti. Seuraavina päivinä mentiin illalla syömään, käytiin "treffeillä" ja vietettiin aikaa muutenkin yhdessä. Pian oli kuitenkin lähtö edessä, sillä lähdettiin tuttavan kanssa Les 3 Vallees alueelle tapaamaan muita kavereitani.
Tekstiviestit lentelivät puolesta toiseen ja Suomeen palatessa ajatus uudesta Chamonixin lomasta kutkutti ja varasinkin uuden matkan kevään loppupuolelle, ja tulin miehen luo kyläilemään. Siinä pikkuhiljaa tunteet syvenivät kunnolliseksi lomaromanssiksi. Palasin lopulta taas Suomeen, pienten mutkien kautta. Mies lähti viemään minua lentokentälle, ajoi harhaan, missasin lennon. Siinä vaiheessa kun tajusin että uudet lennot seuraavaksi päiväksi maksoivat minulle €300, ja että työpaikkani joutui pitämään ovet kiinni minun poissaoloni vuoksi, ja palatessa olisi palaveri pomon kanssa, ei paljoa naurattanut vitsit siitä että hän ajoi harhaan kun halusi pitää minut siellä päivän pitempään. Suomeen palatessa viestittelimme vielä, mutta paljon edellistä harvempaan tahtiin. Kun hän palasi takaisin kotiinsa Lontooseen yhteydenpito pikkuhiljaa kuivui kasaan, vaikka ajatuksissa hän usein olikin.
Kesällä varmistui sitten minun lähtöni Englantiin opiskelemaan. Pikkuhiljaa se Lontoon jokeriyliopisto alkoi vaikuttamaan parhaalta vaihtoehdolta, ja mielessä siinsi sekin että Lontoossa olisi jo joitakin kavereita, eikä vähimpänä se mies sieltä lomareissulta. Viikkoa ennen Lontooseen lähtöä ilmoitin miehelle että minä olen nyt muuttamassa sinne ja hän tuli hakemaan minut lentokentältä. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti uudestaan.
Ei siis ollut mikään rakkautta ensisilmäyksellä, eikä mikään yhdessä kuin paita ja peppu -tarina, heh. Tuuria ja sattumia, mutta jotain erityistä meidän välillämme oli jo heti alussa, sillä niin paljon hän pyöri ajatuksissani ja minä hänen. Olen aina ollut sitä mieltä että kyllä sen huomaa kun on tosi kyseessä, ja siitä kannattaa pitää kiinni ja antaa toinenkin ja kolmaskin mahdollisuus kukoistaa. Ja kai se toimi sillä nyt ollaan jo naimisissa.
P.S. Tätä meidän tapaamis/rakkaustarinaa on toivottu jo muutamaan kertaan että sori teille joita ei siirappi voisi vähempää kiinnostaa. Minun näkökulmastani tällä kertaa, miehen näkökulmasta tarina on tietenkin erilainen. Kuvituksena on vaan tälläisiä vanhoja kuvia meistä.
.JPG)
