Täällä Brittien mailla yksi suosituimpia tuotteita raskausarpien ehkäisemiseen on Bio-Oil. Se on melkeinpä myyttisissä mittakaavoissa täällä, kaikkien suositellessa sitä raskausarpiin ja muidenkin arpien vaalentamiseen. Raskauden ajaksi sitä suositellaan käytettäväksi kaksi kertaa päivässä toisen ja kolmannen raskauskolmanneksen ajoin - aamuin illoin, masun, reisien alaselän ja rintojen iholle.
Itse olen käytellyt sitä satunnaisesti, yleensä kerran päivässä, ja joskus kaksikin, ainakin muutaman kerran viikossa toisen raskauskolmanneksen alettua. Laiskasta käyttämisestä huolimatta raskausarpia ei ole ilmaantunut tämän masun kasvamisen ja rasvailun aikana.
Enpä tiedä auttaako tämä oikeasti - ihan Dr. Googlesta lueskelin että raskausarvet syntyvät ihon syvissä kerroksissa eikä niiden ehkäisemiseen auta mikään muu kuin geenit. Ja mahdollisesti hallittu painonnousu - tosin tämän jälkimmäisen suhteen olen melko skeptinen myös, sillä itse sain muutamia raskausarpia alaselkään (=jenkkiksiin) ja reisiin heti raskauden alettua samaan aikaan kun laihduin pahoinvoinnin vuoksi useamman kilon.
No mutta silti, Bio-Oil tuntuu ihan mukavan kosteuttavalta, mutta on vähän sotkuinen levittää. Muita hyviä havaitsemiani voiteita ovat olleet Mum & Me Stretch Mark Cream (tuoksuu ihanalta), ja Palmer'sin Cocoa Butter Lotion (imeytyy nopeasti ja siististi). Mitäs te käytitte / käytätte? Ja uskotteko näitten tehoon?
Mulla oli ja on edelleen kyseinen tuote käytössä! Esikoisesta tuli kamalat arvet! Ja uskon että tuon ansiosta ei tullut juurikaan lisää eikä vanhat tummentuneet :) Enkä mä ihan joka päivä muistanu hieroa.
VastaaPoistaHyvä jos on auttanut - tätä kyllä moni kehuu! Mun arpia ei tää vielä oo valitettavasti vaalentanut, mut jos nyt jaksais sit rasvailla vähän useammin mammalomalla :)
PoistaEn halua pelotella, mutta ainakin mulla raskausarvet iskivät vasta parin viimeisen viikon aikana. :-D Eipä niihin oikein mikään auta. Kuten mainitsitkin, ne ovat ihonalaisia eikä rasvauksella käsittääkseni ole merkitystä. Itsekin kyllä rasvailin, siitä saa ainakin hyvän mielen ja kosteuttaahan se ihoa.
VastaaPoistaLoppupeleissä niillä arvilla ei ainakaan minulle muuten ole merkitystä. Pääasia, kun on terve vauva!
Haha, joo, onhan mulla tässä vielä pari kuukautta aikaa kerrytellä näitä arpia :D Oon kans huomannut että raskaus kuivattaa ihoa (mulla ainakin) niin rasvailu on joskus ollut ihan pakollista. Mut tossa oot ihan oikeessa - tärkeintä on terve vauva! Se että kroppa toimii niinkuin pitää on loppupeleissä huimasti tärkeämpää kuin miltä se näyttää :)
PoistaMulla Bisquitsin tavoin arvet tulivat vasta ihan lopussa- jos vauva olisi syntynyt esim. viikolla 38-39, olisin säästynyt arvilta, mutta sain odottaa viikolle 40+5... Itse rasvailin säännöllisen epääännöllisesti, ainakin suihkun jälkeen.
VastaaPoista-Katariina
Mä oon tätä kans kuullut useammasta eri lähteestä että ne raskausarvet melkeinpä ihan yhtäkkiä humpsahtaa ihan raskauden lopussa, kun jo onnittelee itseään että on niiltä välttynyt :) No, mut, onneks raskausarvet on pienimpiä murheita maailmassa loppujen lopuksi.
PoistaMulla ei tullut ollenkaan enkä käyttänyt mitään rasvoja muutamaa hassua kertaa lukuunottamatta. Eli olen kyllä enemmänkin tuon geenihomman puolella. Ja myös jos muutoin lihoessa/laihtuessa saa helposti raskausarpia niin näin luonnollisestikin varmasti käy myös raskauden aikana/jälkeen.
VastaaPoistaJoo, mulla tosiaan tuli noita heti alussa vaikka laihduin, ja tulihan niitä murrosiässä kasvaessa vaikka minne ja aika paljon, rintoihin, pohkeisiin, vyötärölle, reisiin - nyt ne on tosiaan haalentuneet ihan näkymättömiin. Eli ehkä saan nyt odotella melkoista seepramahaa?
PoistaMulla ei tullut ollenkaan enkä käyttänyt mitään rasvoja muutamaa hassua kertaa lukuunottamatta. Eli olen kyllä enemmänkin tuon geenihomman puolella. Ja myös jos muutoin lihoessa/laihtuessa saa helposti raskausarpia niin näin luonnollisestikin varmasti käy myös raskauden aikana/jälkeen.
VastaaPoistaMinä taas uskon, että rasvoilla ei niihin voi vaikuttaa, ainoastaan elintavoilla. Eli ei syö liikaa ja liikkuukin jonkin verran. Itselle ei tullut kummastakaan raskaudesta arpia minnekään, mutta murrosiässä niitä juovia tuli reisien yläosaan. Varmaan geenit vaikuttaa eniten.
VastaaPoistaHmm, mun geenit ehkä altistaa - murrosiässä mulla tuli noita arpia aika paljon, vaikka en muista venähtäneeni mitenkään yhtäkkiä vaan aika tasaisesti tuli kasvettua. Ja tietty ihan hallitsematon lihominen/turpoaminen tottakai vaikuttaa, mut itse kans luulen et geenit tärkein tekijä.
PoistaGeeneistä se varmaan eniten johtuu. Itse esimerkiksi söin koko raskausaikani todella terveellisesti (karkit sun muut ei vaan maistuneet), ja silti arpia tuli. Siskoni puolestaan on todella hoikka, ja hänellekin on tullut aina raskausarpia.
VastaaPoistaHeh, voi kun mullekaan ei maistuis! :) Eka raskauskolmannes en saanut alas muuta kuin keitettyjä vihanneksia ja keksejä, mut nyt ruokahalun palattua kyllä suklaa innostaa ihan liikaa :)
PoistaMä en raskausarvista tiedä mitään vaan tulin mainostamaan, että jos jonkun lähistöllä täällä UK:ssa on Lloyds Pharmacy niin sieltä saa tällä hetkellä Bio-Oilit puoleen hintaan :)
VastaaPoistaMä taisin ostaa näitä kanssa Lloydsista puoleen hintaan - ihan hyvä tarjous kun nää on tosiaan hyvissä hinnoissa!
PoistaMä en usko, että rasvauksella on suurta vaikutusta, mutta yritän hinkata silti jotain masuun vähintään aina suihkun jälkeen. Tähän mennessä olen säästynyt vielä raskausarvilta ja toivoisin niin kovasti, että säästyisinkin! En kyllä sitten tiedä, että mikä niihin vaikuttaa, kun teini-iässä mulle ainakin tuli todella helposti raskausarpia ja niitä vaalenneita juovia on valitettavasti edelleen näkyvissä vartalossa. Nyt niitä ei kuitenkaan ole ainakaan yhtä helposti tullut.
VastaaPoistaMä en muuten ollut kuullutkaan tuosta Bio-Oilista! Ostin itse Weledan raskausarpiöljyä Suomessa käydessäni ja lisäksi olen levitellyt mahaan Body Shopin erilaisia vartalovoita. En tiedä kyllä kuinka terveellisiä ne on...
Hmm, pari on tässäkin sanonut että ne arvet on tullut vasta loppusuorilla - meillä taitaa olla vielä aikaa niitä kerrytellä :)
PoistaMullekin tuli paljon raskausarpia teini-iässä, ja onhan ne näkyvissä periaatteessa, mut mulla on ainakin ihan vaalentuneet melkein näkymättömiin. Eipä sitä ihoa tarkata niin läheltä että ne mun oikeasti häiritsisi, nää tuoreet tummat juovat on vaan aika ikävän näköisiä. Mut toisaalta - kuinka usein sitä nyt tulee hilluttua bikineissä enää!