keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Hyvää Joulua!!



Ihana olo. Herkut ovat nyt paremmissa suissa, lahjat jaettu ja nyt vaan ollaan ja lekotellaan. Joulupöydässä oli meidän kodille perinteiset ruoat - karjalanpaistia (valkohäntäpeuraa ja sikaa), poroa, nadjadinlohta ja mätiä. Tottakai kaikki perinteiset laatikot ja rosollit löytyivät pöydästä myös. Nyt on kyllä niin ähky olo ettei jälkkäriksi varatut joulutortut, piparit, riisipuurot, suklaat ja marsipaanikakku yksinkertaisesti mahdu enää masuun...



Tein tänään vielä aamulla kaksi piparkakkutaloa, yhden kotiin maisteltavaksi ja toisen mummulaan kahvipöytään viemisiksi. Paistoin osat jo eilen valmiiksi joten täksi päiväksi jäi pelkkä kokoaminen ja koristelu mutta siinäkin vierähti useampi tunti. Mutta valmista tuli ja komean näköistä on. Siinä on kuusta, porsasta ja ulkohuusia talon lisäksi (kuvassa ei varmaan näy kaikki) ja ikkunatkin tehty sokerista ja karkeista.



Talojen kokoamisen loppuvaiheissa väsymys toi levottomat jutut ja tuhmat possut tulivat esiin...



Tämä joulukinkku odottaa vielä syömistään, ehkä siihen päästään käsiksi pikkulepäilyn jälkeen.

Olen muuten nähtävästi ollut kovin kiltti tyttö tänä vuonna sillä lahjoja tuli melkoisesti. Lähes kaikki sain ennen joulua joten olenkin niitä jo täällä esitellyt mutta pari lahjaa oli vielä kuusen alla. Sain kelsitossut ja charm bracelet - rannekorun jota olen jo pitkään toivonut (ja kävin kihlatun kanssa valitsemassa täällä kultaliikkeessä). Englannissakin minua odottaa vielä yksi tai kaksi pikkulahjaa. Niistä esittelyä sitten myöhemmin.

Itse vielä eilen kiivaasti etsin viimoisia lahjoja lähimmäisille. Kihlattua lahjoin uusilla armeija-kuvioisilla kengillä (Vans), uudella lompakolla ja puolivalmiilla Harry Potter-huivilla. Tarkoituksena oli siis tehdä armottomalle Harry Potter -fanille oma fanitushuivi mutta aikakiireet veivät naisesta voiton eikä huivi valmistunut ajoissa... Ajatus silti tärkein :) Isä sai lahjaksi dekkareita, veli englanninkielisen sotahistoriakirjan (ylioppilaskokeisiin valmentautuminen mielessä ja tässä kaksi kärpästä yhdellä iskulla - historia ja englanti) ja äidille ostin suklaita ja makukahveja. Vanhemmille oli varsinkin vaikea keksiä mitään kivaa sillä he aina valittavat etteivät tarvitse/halua mitään mutta nämä vaikuttivat onneksi kelpaavan :)

Toivotan vielä hyvät joulut jokaiselle tätä lukevalle! Onnea ja rauhaa joulunviettoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails