perjantai 27. helmikuuta 2009

Maalinlätkimistä naamaan

Pikapostaus päivittäisistä naamanparantamiskeinoistani elikkä arkimeikistä.

Meikkiin yritän olla käyttämättä yli 10 minuuttia aamuisin sillä yleensä minulla on melkoinen kiire lähteä eikä meikkiä ehdi puunata sen enempää. Silti yritän tehdä huoliteltua jälkeä. Lähden arkimeikissä ns. vääräoppisesti liikenteelle eli teen pohjustuksen ensimmäiseksi ja vasta sen jälkeen silmämeikin. Järkeilen asian niin että pohjameikki on kuitenkin epätasaiselle iholle (couperosa ja pieniä epäpuhtauksia) tärkeämpi kuin silmämeikki eli jos aika loppuu kesken on ainakin jotenkin hyväksyttävän näköinen. Arkisilmämeikissä taas harvoin (ehdin) käyttän luomivärejä, joten värien poskille varisemisesta ei tarvitse välittää.



Aluksi siis pohjustus. Everyday minerals mineraalimeikkijauhetta naamaan kabukilla pyöritellen, sitten Helena Rubinstein Magic Concealeria silmänalusiin ja nenänpieliin. Lopuksi YSL:n Touche Eclat kulmiin, poskipäille, silmänalusiin, otsaan, amorinkaareen ja leukaan antamaan valoa. Joskus myös Everyday mineralsin Start to finish viimeistelypuuteria kiinnittämään meikki.



Siinä olikin jo suurin osa. Sitten vaan äkkiä Lancomen ruskeaa Artlineria silmänrajauksiin, joittenka jälkeä pehmennän Lorealin Eye Designer kynällä. Katseesta saa myös intensiivisemmän sillä kynällä on helpompi tuhertaa väriä ihan sinne ripsien juureen ja väleihin. Kulmiin Lumenen Harmaanmustaa kulmakynää ja värillistä kulmageeliä. Ripsiin tietenkin taivutus ja ripsivärinä toimii YSL:n False Lashe Effect.



Väriä kasvoille sitten vaan poskipunasta ja huulikiillosta ja menoksi. Nyt kevätfiiliksissä olen jämähtänyt Helena Rubinsteinin poskariin väriltään Pick Over Peach ja Juicy Tubesin Mangue-väriin. Swatchista näkyykin että poskari on kauniin persikkainen, tietyssä valossa ja omalla iholla taittaa vähän oranssiin enemmän kuin vaaleanpunaiseen. Huulikiilto taas on melkeinpä oranssinen mutta huulilla tietty vähemmän ärtsäkkä kuin tuossa kuvassa ja punertavempi tietenkin kun huulien oma väri paistaa läpi.

Eilen oli ihan jees päivä muuten. Olin töissä peruskoulussa auttamassa erästä yliopiston opettajaa joka piti oppilaille Yoruba-kulttuurin satutunteja (koululla oli siis Afrikka-päivät meneillään). Tarkoituksena oli olla siellä vahtimassa lapsia, pitää ne paikoillaan ja patistella heitä osallistumaan keskusteluun mutta nämä olivatkin niin ihastuttavan kilttejä ja hyvinkäyttäytyviä ettei minulla ollut mitään tekemistä. Tätä ei tosiaankaan voi olettaa monissa keskustan kouluissa (joita täällä kutsutaan nimellä inner city comps) joissa lapsilla on moninaisia koti- että motivaatio-ongelmia eli oli iloinen yllätys :) Luin läksyjä ja sain palkkaa, oli ihan bonuspäivä!

P.S. Arvonnat Catch onissa ja Mungolifessä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails