keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Suomi-yhteydet

Minulta joskus kyseltiin että miten Suomi-yhteydet ovat minun kohdallani säilyneet ja miten lomani menevät Suomessa. Kuvituksena omia vanhoja Suomi-lomien kuvia.



Olen nyt asunut ulkomailla yhteensä kahdeksan vuotta viimeisistä kymmenestä. Ennen sitä olin Japanissa vaihto-oppilaana ja palasin lukion kolmannelle luokalle. Täytyy sanoa että näitten monien vuosien jälkeen on aika moni vanha Suomi-kaveri pudonnut pois kelkasta. En itsekään ole kovin hyvä pitämään yhteyksiä yllä, enkä välttämättä Suomi-lomien välillä erityisemmin kommunikoi suomalaisten kavereitten kanssa. Uudemmat kaveruudet ja vähän etäisemmät kaverit ovat paljolti kaikonneet tämän vuoksi, sillä kun ei ole pitkään aikaa ollut yhteyksissä tuntuu vähän kummalliselta ottaa taas yhteyttä. Oma vika toisaalta, nykyään varsinkin olisi todella helppo ottaa Facebookissa yhteyttä. En myöskään yritä väen väkisin pitää yhteyttä yllä jos minusta tuntuu se yksipuoliselta. Antaa kaveruuden olla jos se ei tule luonnostaan (mutta moikkaan ja jään turisemaan mielelläni tottakai jos satutaan sattumalta jossain törmäämään). En tietenkään odota että kun minä niinä harvoina kertoina satun käymään Suomessa on se niin suuri uutinen että kaikkien tuttujen tulisi tulla minua moikkaamaan.



Olen sitä mieltä että tämä on ihan normaalia. Minun elämäni jatkuu täällä Briteissä ja kavereitten elämät jatkuvat siellä Suomessa. Jotkut ystävyyssuhteet katkeavat, ja uusia ystävyyssuhteita syntyy.  Nykyään minulla on oikeastaan neljä kaveria jotka tapaan aina Suomessa (eli Tampereella) käydessä, lisäksi tulee tavattua myös heidän parempia puoliskojaan siinä samalla. Häihini kutsuin viisi suomalaista kaveria (ja heidän paremmat puoliskonsa myös tietenkin) joihin pidän epäsäännöllisen säännöllisesti yhteyttä. Jokainen näistä ystävistä on lukio-ajoilta, eli ovat aika pitkäaikaisia. Niin se vaan on että ne oikeat ystävät pysyvät, olipa sitä missä tahansa. Ja kun yhteen jälleen tullaan jatketaan siitä mihin se viimeksi jätettiin.



Minun Suomi-lomani sujuvat varsin leppoisasti. Kun niitä kavereita joita pitäisi tavata ei siellä niin mahdottomasti ole voin omistaa mahdollisimman paljon aikaa perheelle, sukuloimiselle ja herkkujen syömiselle. Yleensä vietän aika paljon aikaa äidin kanssa, ja tietenkin isän ja veljenkin hänen ollessaan kotosalla. Usein myös äidinäitini on vanhempieni luona samoihin aikoihin. Käyn tapaamassa isän puolen isovanhempiani Turussa, ja joskus viivyn siellä sitten pari päivää ja tapaan tätiäni ja serkkujani. Otan rennosti, ja silloin kun en ole sukuloimassa useimmiten järjestän baari-iltamaiset jonkun kaverin kanssa jos he vain ovat Tampereella. En lähde tapaamaan kavereita muihin kaupunkeihin, aika kunon kortilla. Joskus lyhyemmillä reissuilla tulee vähän suorittajaolo, kun kaikki pitäisi siinä samalla tavata, mutta useimmiten ehdin myös vähän rentoutumaan.




Mites teillä on säilyneet Suomi-yhteydet? Huonommin vai paremmin kuin minulla?

6 kommenttia:

  1. Mulla on ollut aika hyvä tuuri siinä mielessä että mun kaksi parasta suomalaista kaveria muutti samaan aikaan Lontooseen, joten periaatteessa 2/3 läheisimmistä ystävistä on enää Suomessa. Ja niistäkin osa matkustaa koko ajan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kätevä! Eli sulla on varmaan sit paljon Suomi-juttuja meneillään täällä Lontoossakin aina :)

      Poista
  2. Mulla on Suomessa kymmenisen kappaletta hyvää ystävää/kaveria, joiden kanssa pidän säännöllisesti yhteyttä ja joiden kanssa vietän aikaa Suomen lomillani. Lisäksi siihen päälle oma perhe ja osa sukulaisiakin joten kiirettä piisaa. En tosin valita (kuin siitä, että se aika on kortilla) vaan tykkään! Ja onneksi mekin saadaan vastavuoroisesti vieraita tänne joten molemmmin puolin homma toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa! On hyvä kun ei aika käy pitkäksi, vaan tuntuu että saa aikaakin jotain siinä lomaillessa :) Mäkin tykkään ottaa tänne vastaan vieraita, mut nyt ei oo kyllä vähään aikaan käynyt sukulaiset eikä kaverit täällä ollenkaan. Yritin nyt houkutella vanhempia tänne katsomaan olympialaisia mut saa nähdä onko sit lentoliput / olympialaisliput ihan mahdottoman kalliita.

      Poista
  3. Sinulle on tunnustus Kadun aurinkoisella puolella! :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails