sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannuksenviettoa 2012

Täällähän ei vietetä juhannusta lainkaan, paitsi osa Lontoon suomalaisista taitaa kerääntyä Hyde Park-puistoon viettämään piknikkiä juhannuspäivänä. Itse en olisi koko asiaa muistanut ilman facebook-muistutuksia ja suomalaisten blogien selailua.



  
Paita, bleiseri: H&M, farkut: Zara, kengät: Onitsuka Tiger, laukku: Longchamp, huivi: Malene Birger


Lähdin kaverin kanssa käymään Portobello-markkinoilla. Saavuin paikalle sen verran myöhään että juuri se koju jonka vuoksi olin matkan suunnitellut oli jo sulkeutunut. Ja se ravintola jossa olimme ajatelleet syödä oli tarjoillut päivän annoksensa. Mutta ei se mitään, käveltiin ympäriinsä ja tarkasteltiin vielä aukiolevia kojuja. Syötiin paellaa ja jäätelöä. 







Ihastelin Portobellon värikkäistä taloja. Aika ihanannäköisiä - olisi aivan mahtavaa asua jossain tuollaisessa värikkäässä talossa.

Kun en siinä kojussa ehtinyt käydä ei tullut erityisemmin tehtyä mitään ostoksia. Tuli ostettua vain vähän hedelmiä, uusi-seelantilaisesta orgaanisesta kaupasta Manuka-hunaja silmänympärysvoide ja eräästä kojusta maailman parhaita vaahtokarkkeja. Ihanan pehmeitä ja meheviä ja makuina aika hauskoja yhdistelmiä - vadelma-shampanja, seljankukka, mansikka-basilika ja mango-appelsiini. Maistatin niitä miehellä kotiin päästyä ja molemmat oltiin samaa mieltä että joku viikonloppu mekin voisimme kokeilla tehdä kotona omia vaahtokarkkeja, mutta makuina pistaasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails