maanantai 4. kesäkuuta 2012

Meidän Diamond-Jubilee

Tänä viikonloppuna Britit ovat olleet täysin Jubilee-fiiliksissä - täällä juhlitaan kuningattaren kuusikymppisiä. Ei siis itse rouvan (86v), vaan hänen hallitsemiskauden kuusikymppisiä. Ylimääräinen vapaapäivä, ja paljon juhlalounaita ympäri maata. 

Sunnuntaina mentiin katsomaan Thames-joelle tuota venekulkuetta. Ja otettiin tottakai kuva yhdessä Lissun kera.




Piirsin nuolen osoittamaan Lissua. Ja olihan siellä ne vähäisemmät kuninkaalliset kanssa. 

Toisinsanoen siis, ei nähty melkein mitään. Vähän vilkuiltiin paatteja siitä muutaman (kymmenen) pään, olkapään ja kyynärpään välisistä raoista. Kuninkaallisen paatin kannella oli useampia erivärisiä hahmoja, jäi hämäräksi kuka niistä oli kuningatar. Aika kovan treenin muuten sai siinä seisoessa kun oli lähes puolituntia varpaisillaan. Ja mies sai vielä vähemmän treeniä joutuessaan nostamaan minua muutaman kerran että näinkin jotain muitten varpaisillaan olevien takaa. Enkä, köh, ole mikään keijukainen.      

Muuten otetaan tämä pitkä juhlaviikonloppu ihan rauhallisesti vaan. Telkkarista ollaan katseltu sivusilmällä tänään Buckinghamin palatsin edustalla pidettävää konserttia. Ja huomenna nukutaan pitkään ja tehdään herkullista aamiaista, ennen kuin keskiviikkona joudutaan palaamaan taas takaisin töihin.

Teittekö te mitään kivaa tänä viikonloppuna jos Briteissä satutte olemaan?

6 kommenttia:

  1. Mä olin töissä koko viikonlopun, oli kyl hiljaisin sunnuntai ikinä. Porukkaa kiinnosti enemmän nähtävästi venekulkue kuin Oxford streetillä shoppailu! Oli kivaa ottaa kerrankin sunnuntai rennosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo selkeästi kiinnosti porukkaa enemmän - joen rannalla oli aivan hullun paljon porukkaa!

      Poista
  2. Hihihihihi, meilläkin oli samnalaiset fiilikset, paitsi ettei erotettu mitään hahmoja, vain se vene!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ollut helppoa niitten hahmojen erottaminen - sumuisia värillisiä pilkkuja paatin kannella :)

      Poista
  3. Olin matkoilla ja missasin naapuruston street partyn... tosiaan ilmat oli aika huonot etten tieda oliko ne bileet loppujen lopuksi yhta hyvat kuin viime vuonna. Ylimaaraiset vapaapaivat tuli kylla tarpeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se sää oli kyllä melko harmittava. Me onneksi ehdittiin lähteä takaisin kotiin ennen sateen alkamista. Ja ylimääräiset vapaat oli ihan luksusta - harmi kun ne meni niin nopeasti ohi!

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails