Perjantaihäät tiedossa ja nyt on kyllä melkoinen tenkkapoo vaatteiden kanssa. Miehen serkku menee huomenna naimisiin mutta raskaus ja sen aiheuttamat muutokset ovat supistaneet vaatekaappiani rankalla kädellä. Kokoa isompi masu, lantio ja erityisesti tisut eivät mene enää mihinkään juhlavaatteeseen sisälle. Eipä silti, imetysteknisistä syistä ne eivät olisi varmaan edes olleet järkeviä päällepantavia.
Aluksi ajattelin että olisin laittanut "aamutakkimekkoni" (miehen inhokki), mutta huomiseksi on luvattu 27 asteen helteitä, joten pitkähihainen mekko ei taida olla paras idea. Tuo toinen onkin harmittavan arkinen mekko, mutta se menee päälle ja sen olkaimien alta eivät imetysliivit näy. Oikein asustamalla sen toivottavasti saa jotenkin mukiinmeneväksi.
Mutta mitkä asusteet?
Ehkä punainen ruusuclutch ja punaiset H&M:n Jimmy Choo korkkarit. Samantyyppinen kombo minulla on ollut häissä aikaisemminkin ja minusta melko juhlava punaisilla asusteilla. Toisaalta, vauvan kera korkeilla piikeillä keippuminen ei kai ole kaikista fiksuinta!
Toinen idea asusteiksi olivat Furlan laukku ja See by Chloen kengät. Tolppakorot ovat melko tukevat (plussaa vauvan kanssa liikkuessa), laukkuun mahtuu kamera, ja muuta pikkusälää. Kenkien tuo pieni pinkki/koralli-raita voisi olla näpsäkän näköinen varpaankynsiin mätsätessään ja voisin aamulla poiketa Accessorizessa hakemassa jonkun hiuskorun tähän seuraksi. Mutta toisaalta, ehkä tämä vaan näyttää siltä että on yritetty liikaa ja kokonaisvaikutelma hajanainen...
Miksi pitääkin jättää nää päätökset aina ihan viimetinkaan! Kumpis teille olisi mielikki?
Juhlapukeutuminen ennen omiin mittoihin palautumista (jos sitä edes koskaan tapahtuukaan :D)on kyllä hankalaa... Kakkosvaihtoehto mätsäävillä varpaankynsillä kuulostaa hyvältä:)
VastaaPoistaKatariina
Sanos muuta - luulin että mahdun kyllä kaikkiin entisiin vaatteisiini kun kilomäärä on lähes sama kuin ennen raskautta mutta niinpäniin...
PoistaMinä taas äänestän ensimmäisen puolesta :)
VastaaPoistaToi puna/sini-kombo on kyllä kiva, mut tällä kertaa tuli kokeiltua jotain uutta :)
Poista